keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vuodenvaihteen muutoksia

Tervehdys!

Oikein hyvää uutta vuotta myös meikäläiseltä!
 

Olen ollut laiska ja kiireinen antibloggaaja - myönnetään. Tämän lisäksi kohdalleni on osunut myös hirvittävän huono blogikarma. Loppusyksystä mainitsemani tietokoneongelmat ovat jatkuneet pitkälle tämän vuoden puolelle. Tietokoneemme siis hajosi ja mies hankki (osina) uuden. Siippa pähkäili, että rahaa saisi säästettyä hieman ja kokosi sitten konetta maadoitettuna (käsi ihme kettingillä koneessa kiinni useammankin illan). Totta kai uudenkin koneen kanssa tuli ongelmia, joten kirjoittelen nyt edelleen tällä vanhalla. Ergonomisesta asennostanikin pieni maininta - olen ihan kyyryssä tässä muuttolaatikoiden keskellä. Olo on hieman tukala, joten en kovin pitkää postausta nyt ensi alkuun lupaa ;)

 

No, mitä on tapahtunut? Emme suinkaan ole muuttaneet pois asunnostamme vaan panneet yläkerrassa huoneruletin pystyyn. Makuuhuoneestamme on tullut lastenhuone, työhuoneesta makuuhuone ja Alvarin pikkuhuoneesta uusi työhuone.

Makuuhuone ja lastenhuone ovat jo asuttavassa kunnossa,  mutta tämä nykyinen työhuone... ...voi kauhia mikä kaaos! Päivässä ei yksinkertaisesti näytä ehtivän kovin montaa ekstrajuttua pakollisten lisäksi. Ei se mitään, kärsivällisyyttähän tämä keskeneräisyyden sietäminen lähinnä kasvattaa, mutta ihan lievästi olen hajoillut, kun en ehdi niiden mukavimpien asioiden kimppuun: eli huoneiden sisustamiseen, kapselipuvuston työstämiseen, keskeneräisten valokuvakirjojen laatimiseen (ennen kuin tällä vanhalla koneella voi heittää veslintua) tai blogitekstien kirjoittamiseen.


Mutta ehkäpä paljastan kuitenkin teillekin sen onnellisen ykkösprioriteetin, joiden vuoksi asiat ovat olleet mukavasti rempallaan: Huoneruletin ja lasten nykyisen yhteisasumisen mahdollisti oikeastaan se fakta, että Kaislan imetys saatiin lopetettua onnellisesti.

Joulukuun puolessa välissä ei vielä tosiaankan vaikuttanut siltä: olimme ajautuneet kahden onnistuneen unikoulunkin jälkeen jälleen siihen tilanteeseen, että tyttö tissitteli jälleen sen 5-8 kertaa yössä. Toki tilanteet muuttuvat lapsen eri kehitysvaiheissa ja tässäkin oli taustalla hampaiden tekoa (meidän Kisulille hampat ovat ilmaantuneet vasta tässä yhden vuodeniässä kun velipojalla oli samaisessa vaiheessa oikeastaan jo täysi kalusto suussa), korvatulehduksia ja eroahdistusta.

Olin ehtinyt  itse asiassa jo ottaa itkukurkussa yhteyttä neuvolaan, josta lupailtiin Tyksin unikoulua (ja sinne lähete jo saatiinkin), mutta päätimme tempaista vielä kerran sen kolmannen unikoulun omin voimin: Kun muu perhe yöpyi mummolassa, toinen vanhemista valvoi neidin kanssa. Parina ensimmäisenä yönä tuli itkupotkuraivarit (meidän neiti on aika monta pykälää veljeään tulisempi), mutta sitten tilanne tasaantui, ja alle viikossa neiti nukkui täysiä öitä heräilemättä! Välipäivinä koitti lopulta jo viimeinen päiväaikainen imetyskertakin - selvästi tisuttelu oli ollut hänelle enemmän tapa kuin tarve. Kummasti myös mukimaito alkoi maistumaan tämän käänteen jälkeen kun aiemmin ainut neste, mikä oli mennyt vastahakoisesta suukista alas, oli ollut lusikalla syötetty maito(!).

Hyvä unikarma on jatkunut onnenkantamaisella sitten edelleen tämän muutoksen jälkeenkin - kun lapset laitettiin samaan huoneeseen nukkumaan, ovat he (poislukien tämän viikon flunssailu) nukkuneet siellä keskenään oikein hyvin sekä päiväunia että yöunia. Toki eräs pikumies kipittää jossain vaiheessa yötä lähes jokayö vanhempien väliin nukkumaaan, mutta sitä ei lasketa. Eipähän herätä kuitenkaan siskoaan ;)


Tämän tarinan lopputulema aiheutui siis tuo muuttoaalto, jonka loppumaininkeja selvitellään tavarapaljouden keskellä edelleen. Muutos on kirkastanut minulle edelleen tavoitetta karsia tavaraa. Vaikka kotimme (110 neliötä) ei nyt ihan pieni ole, on tästedes harkittava tarkkaan, mitä kamaa tänne haalii.


Päivän ajatukseksi loppuun oikestaan sellainen, että onneksi tulee välillä näitä vähän rajumpia hyökyjä - ne kun laittavat ajatukset raksuttamaan ja sysäävät muutoksiin ja hyppäyksiin. Meillä on omasa mittakaavassamme nyt keväämmällä edessämme yksi sellainen, hui! Elämä on vanhojen aarteiden ohella myös uudistumista!

Palataan asiaan ja ihan varmasti nyt hieman nopeammin. :) Instaani @turuntilda seuraamalla  kuulet meistä ihan päivittäin, sillä pyrin ottamaan elämästäni yhden kuvan joka päivä :)

torstai 23. marraskuuta 2017

Tunnelmia viikon varrelta

Tervehdys!

Mitäpä jos tällä kertaa aloittaisin suoralla kysymyksellä: Blogini konsepti on ollut viime aikoina vähän haussa - ei ehkä sisältöjen puolelta vaan sen suhteen, miten saan aikani riittämään tälle sinänsä rakkaalle harrastukselle.

Miltä kuulostaisi tällainen toimintamalli: teen aina välillä viikkokatsauksia pääasiassa instakuvieni pohjalta ja silloin tällöin sitten laajempia teemapostauksia? Häiritsisikö tällainen systeemi erityisesti teitä, jotka seuraatte minua myös siellä instagramin puolella?

Vaikka tykkäänkin kirjoittamisesta, usein pienet kuvalliset välähdykset toimivat inspiraationa ajatuksen juoksulle. Viikoittain ei ehdi muutenkaan välttämättä ottamaan muita kuin noita instakuvia.No, tässä kuitenkin nyt ensin esimerkki tällaisesta viikkokatsauksesta:

Kotiäidin arki on ollut mukavan hektistä: mukaan on mahtunut juurihoitoa (luojan kiitos, ei niin kivuliasta kuin ensimmäisellä kerralla, kun hermo-onkaloita laaajennettiin), valvottuja öitä, kun neiti työstää vihdoin viimein kauan odottuja hampaannysiäään ja muuten vaan käsittelee kaikenlaista kiipeilyyn ja seisomiseen liittyvää viettiään.

 
 

Kotiäiteilyn hyviä puolia on toki monia: aamukahvit saa juotua oman kodin tunnelmavalaistuksessa (välillä tosin kylmänä) ja pienen torttuleipurin tohkeiluja on hauska seurata. Välillää pistetään polkaksi Rajattoman klassikkojoululevyn tahtiin. Ja kun silmiään tarpeeksi siristää näkee vain tosiaan tunnelmavalot - ei pölyisiä nurkkia ja lelujen kaaosta ;)

 

 

Perusarjesta sain viikko sitten irtioton, kun osallistuin erääseen lukio-opettajille suunnattuun koulutukseen. Itsearvioinnin kehittäminen on eräs haaste ja kiinnostukseni kohde, jota haluan ehdottomasti jatkossa työssäni kehittää.

 

Ja kun kerta Turkuun asti pääsee mukavan kirpsakassa pakkassäässä, niin pitää laittaa parhaat päälle - riemuitsen joka kerta vetäessäni tämän Ted Bakerin aleale-takin päälle. Se löytyi poistohinnoin viime joulunjälkeisalessa. Ted Baker-takithan maksavat lähtökohtaisesti yli 400 euroa, mutta tämä Hullujen Päivien jämä oli edelleen alennetussa hinnassa tuolloin sen bongatessani. 

 

Opintopäivän riemuihin kuului myös se, että 10 min pikaisella vierailulla Televisio Lifestyle Storeen (tätä pidempiä vierailuja ei tässä aikataulullisessa ja taloudellisessa tilanteessa edes kannata harkita) löysin jo kissojen ja koirien kanssa somessa metsästämäni Poola Katarynan esikot! Siinäpä koruja koko ensi vuodeksi!

Tästäpä pääsen kuitenkin siihen, mikä on tämän virtuaalisen päiväkirjani puitteissakin eniten tällä hetkellä pinnalla: vaatekaappien sisällön totaalinen läpikäyminen. Olen mielestäni onnistunut ennakkoraivauksessa jo melko hyvin. Yksi iso kassillinen vaatteita on lähdössä viikonloppuna myyntiin Lasten Seesamin Toiseen tarinaan, kasa valikoituja vintagevaatteita puolestaan myyntiin helsinkiläiseen Mekkomaniaan. Lisäksi imetysvaatteiden myynti käy kuumana. 

On mahtavaa nähdä, kun hyllytila lisääntyy vauhdilla. Kunhan vaatevarannot vielä hieman ehtyvät, on aika tarttua haastavimpiin projekteihin eli todellisten lemppareiden ja helmien seulomiseen. Odottelenkin jo innolla Caps Lookin vaatekaappikurssin alkua. 

Kuulin tänään muuten, että kyseiseen kurssiin sisältyy myös stylisti Sohvi Nymanin livewebinaari, jossa hän esitelmöi erilaisten naisten omien parhaiden puolien korostamisesta. Pitkään muotimaailmassa vaikuttanut Nyman on erikoistunut nykyään nimenomaan "tavisten" stailaamiseen ja tunnetaan "Olet ihana"-kirjan kirjoittajana.

Jos vielä mietit Caps Lookin-kurssille osallistumista, niin muistutan, että koodilla "turuntilda2017" saa kympin pois ovh:sta. Ilmoittautua voi vielä huomiseen puoleenyöhön saakka. 

Eipä muuta tällä erää. Oiekin ihanaa viikonloppua kaikille! :)

postaus sisältää affiliatenlinkin

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Vaatekaappi haltuun - pienin askelin kaaoksesta tasapainoon

Kaupallinen yhteistyö Caps Lookin kanssa

Tervehdys!

Viime viikkoina mitta on todella tullut täyteen. Elämän tunneista kuluu aivan liikaa aikaa sotkuisten vaatekasojen selvittelyyn. Esimerkiksi viikonlopuista - siis siitä ajasta, jolloin voisimme perheenä yhdessä viettää virkistävää ja voimauttavaa laatuaikaa, joutuu toinen meistä selvittelemään sotkuisia läjiä pitkin huushollia.


Pahinta tässä kaikessa on se, että sitten kun vaatteet on saatu kutakuinkin paikoilleen, ne ovat niin piukassa, että kun yhtä kappaletta kiskaisee, saa niskaansa tusinan. Tällaisesta järjestyksestä onkin mukava kiireessä yrittää löytää sitä etsimäänsä. Joka kerta tuloksena on vain enemmän läjiä ja kasoja, joita ei taaperoarjessa ehdi koskaan kunnolla raivaamaan pois. Paitsi sitten viikonloppuisin...

Oravanpyörä on valmis. Lopulta harteita painaa, otsasuonta tykyttää ja tuntuu siltä, ettei mitään kivaa ehdi tehdä.

Kuulostaako tutulta? Onnittelut, jos ei! Jos taas kuulostaa, minulla on vielä yksi oljenkorsi onneksi jäljellä. Kerron siitä kohta lisää.

Ensin kuitenkin hieman tästä omasta lumppukriisistäni: Ainahan minulla on ollut paljon vaatetta. Tähän asti kotimme tilat ovat kuitenkin olleet pääasiassa itseni (ja heh, toki hieman myös mieheni) käytössä, jolloin olen aika surutta voinut vaalia vanhoja löytöjäni nurkissamme. Kuten varmaan tiedätte, harrastan vuosikertapukeutumista. Tämä tosin tarkoittaa vintagevaatekokoelmani ohella myös sitä, etten ole raskinut laittaa kiertoon sinänsä hyviä vaatekappaleita viimeisen 18 vuoden ajalta. Siis alkaen siitä, kun olen saavuttanut täysi-ikäisyyden kynnyksen :D

En ole aivan varma, miksi olen rynttyjäni säilönyt. Osittain on tietysti ihan huikeaa tehdä löytöjä omasta vaatekaapista. Toisaalta en ole osannut ilmaiseksi laittaa kiertoon (roskiin tai hyväntekeväisyyslaatikoonkaan) tavaraa. Minusta roskiin laittaminen on epäeettistä (ja tällä hetkellä kaiketi kiellettyäkin?) ja omaatuntoani ei ole lievittänyt ajatus siitäkään, että mukamas "lahjoittaisin" bisnestä tekeville UFFeille sun muille vaatteita. Ne nimittäin rahdataan Afrikaan, jossa ne myydään afrikkalaisille voitolla eikä paikallinen vaateteollisuus pääse kehittymään. Olen siis epätoivoisesti yrittänyt löytää ostajat kirpputoritapahtumissa tai lahjoitellut vaatteita sitten tutuille, mutten tietenkään tarpeeksi. Mieheni onkin ironisesti todennut, että varallisuuteni voidaan mitata puuvillassa - ja se on ihan totta varsinkin nyt hoitovapaa-aikana ;)

Mutta siis nyt. Vanha hamstraajan toimintatapani ei enää toimi ja toiseksi lapseni saavat pölykeuhkot. Totean, että valitsen lasteni terveyden. Siksi olen valmis luopumaan. Otan tavoiteeksi vaikka puolittaa vaatevarastoni. Ja voin sanoa, että se on aika monta laatikollista...

Olen onneksi pannut jo tuulemaan. Kirppispöydät Seesamista on varattu sekä lasten että naisten vaatteille. Myyn jatkuvasti myös sosiaalisen median ryhmissä.

Sitten on kuitenkin varsinkin se työpukeutumisen kategoria, jonka harventaminen on minulle henkisesti vaikeinta. Mistä osaan ja voin luopua? Omistan kasakaupalla lähes ihania työvaatteita. Olen kuitenkin edelleen esteetikko ja haluan pukeutua kivasti... Luulen, että tämä on sokea pisteeni, johon tarvitsen ihan ammattilaisen apua.


Kuten pari postausta sitten mainitsin, päätin antaa kapselipuvustometodille uuden mahdollisuuden. Siksi olen seuraillut Caps Lookin ilmaisen Work Shopin videoita suurella mielenkiinnolla palauttaen myös mieleeni suomalaisen kapselipukeutumisen Grand Ladyn, Iinan, maaliskuisia kapselivinkkejä.

Iinan mukaan kapselipukeutumisen lähtökohta on oman tyylin ja elämäntyylin tunnistaminen. No, tyylini on tiedossa ja hallussa, mutta ehkäpä garderoopini, varsinkin se helposti saavutettavissa oleva, ei ole ollut ajan tasalla. Tällä hetkellä suurin osa ajastani kuluu lasten kanssa sisätiloissa sekä pihalla ja vain silloin tällöin pääsen ulos ihmisten ilmoille tuulettamaan itseäni. Kuitenkin vaatekaappini paraatipaikan ovat vallanneet nuo työvaatteet.

Päätin lähteä tälä uuden yrityksen hetkellä liikkeelle jostain luontevasta ja luoda ajatuksella kotikapselin. Voi olla, että se on vähän muutaman vaatemerkin mainoksen oloinen, mutta eipä voi mitään. Nuo merkit ovat vain niin hyviä ;)

Kapselipukeutumisen ajatuksena on koota puvusto vuodenajaksi kerrallaan. Nyt Suomen oloissa olisi sopiva aika luoda talvikapseli joulu-helmikuuksi. Kapselipuvusto koostuu n. 20-40 vaatekappaleesta, joihin puritaaneimmat laskevat mukaan myös sukat ja alusvaatteet. Koska itse en ole ääripäätyyppiä, ajattelin ottaa rennosti ja laatia sitten tämän kotikapselin ohella myöhemmin myös sellaisen "aikuisten ilmoilla" kapselin. Myös ulkovaatteet jätin tästä seuraavasta pois.

Kapselipuvustoon kannattaa valita sellaisia vaatteita, joissa on mielellään eli ne ovat mukavia ja miellyttävät silmää. Itseäni ahdistavat tällä hetkellä vyötärön kohdalta katkevat linjat. Siksi kotikapselini ytimeksi muodostuivat tunikat, pitkät trikoopaidat ja legginssit.

 

Kapselipuvustoni ytimen muodostavat nämä Nosh Organicsin hupparitunikat, jottka olen ostanut käytettyinä. Olen huomannut, että kun jompikumpi näistä on yllä, olosta tulee heti ryhdikäs.
 
 

Samaiselta Nosh-merkiltä löytyy myös nämä yllä olevat pepun peittävät trikoopaidat, joita käytän jos hupparitunikat ovat liian kuuma vaihtoehto tai ne ovat pyykissä.

 

Kaikista hikisimmillä hetkillä otan käyttöön pitkät topit paitojen sijaan. Suosikkejani ovat Your Facen topit, joita ostan yleensä aleaikaan.

 
 

Hupparitunikat ynnä muut yläosat yhdistän Papun tai Noshin legginsseihin. Omia suosikkejani ovat Papun polvipaikat tai Noshin Somat. Näistäkin olen ostanut suurimman osan toisen käden markkinoilta.

 

Talvella on kiva harrastaa toki kerrospukeutumista. Toppien tai trikoopaitojen kanssa käytän Noshin tähtinuttua tai Noa Noan-savunsinistä neuletakkia. Koska toiveikkaana odotan myös kylmempiä kelejä, postilaatikolle lähtiessä ajattelin vetäistä ylle tämän edellisen vuosituhannen (!) puolelta peräisin olevan karitsanvillaisen tonttunutun.  Miettikääpä, millaista henkkamaukan laatu on taannoin ollut!


Hieman hienompia hetkiä varten jätin yhden taskutunikan arkikaapin puolelle. Tämä Noshin mekko on jo sen verran haalistuneena ostettu, ettei sen käyttö harmita arkenakaan. 

Kaiken kaikkiaan kapselikaapin ideana on, että lempparit käyttöön eikä kaapin pohjalle lojumaan. Elämä on turhan lyhyt kaappien täyttämiseen turhuuksilla ja ihanuuksien lepuuttamiseen! 

Molempiin tapoihin tulee omalla kohdallani nyt ehdoton stoppi. Uskon myös kykeneväni aivan mainiosti käyttämään kotigarderoopissani vain ja ainoastaan näitä edellä mainitsemiani vaatekappaleita. Suurempi haaste onkin sitten raivata tilaa vaatehuoneeen puolelta jatkossakin työvaatteeksi kelpuuttamilleni ihanuuksille ja kadottaa kaikki muu lopullisesti pois. Jyvät pitää toisin sanoen erotella akanoista.

Alkamassa on siis prosessi, jossa aion olla itselleni armollinen mutta päämäärätietoinen. Pääsen mukaan maksutta Caps Lookin laajemmalle vaatekaappikurssille. Tiedossa on paljon tehtäviä, vaatehuoltoa, talvikapselin kokoamista, rahansäästöniksejä (himoshoppailusta kapseliajatteluun), vertaistukiryhmä ja syvempää tutustumista omaan tyyliin. Lisäksi myös vaatekaapin siivoaminen ja pakkaaminen matkaa varten käsitellään kurssilla. 

Tässä alla on muutamia palautteita tyytyväisiltä osallistujilta. Ei ole väliä, minkä kokoinen, mallinen tai tyylinen on - tärkeintä on luoda omaa elämää ja elämäntyyliä palveleva puvusto!

 
 

Jos kurssi kiinnostaa myös sinua, koodilla "turuntilda2017" sen hinnasta saa kympin pois 24.11. asti. Kurssin voi ostaa ja alennuksen saada tämän kaupallisen linkin kautta. Jos on tehnyt ajatuksella kurssin tehtävät eikä silti huomaa arjessaan positiivista muutosta kurssin loppuun mennessä, rahat saa takaisin.

Vaikka kyseessä on osittain kaupallinen yhteistyö, minä olen tässä jutussa mukana niin täydestä sydämestäni  kuin vain voi! Ja lähditte mukaan kurssille tai ette (ja halusitte tai ette lukea) niin aioin kertoa tästedes säännöllisesti kapselipuvustoni rakentumisesta - sekä niistä toimivista havainnoistani että päivistä kun tökkii.

Olkaapa siis kuulolla. Valon pilkahduksia tulevaan viikkoonne!

Postaus sisältää affiliate-linkin.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Pikkuväen tarinoita

Tervehdys taasen!

Olen ottanut päivittäisiksi rutiineikseni napata arjestani vähintään yhden kuvan. Julkaisen näitä pääasiassa tuolla instagramin puolella, mutta koska kaikki tämän blogin lukijat eivät ole siellä, ajattelin postata niitä nyt myös täällä blogin puolella kera instailua syvempien ajatusten.

Sellainen pieni varoituksen sana, että meillä hajosi pc. En siis ole aivan varma, miltä tämä jakamani kuvamateriaali näyttää (ja jos siis hyppii liian räikeästi silmille, niin ilmoitelkaapa).

Paljon on tapahtunut, siis pikkuväen elämässä. Huonoina päivinä toki ajattelen, että kylläpä elämäni on tylsää: en näe ketään (aikuisia), syö työpaikkalounaita tai saa edes palaveriviinereitä (no ei opettajat sellaisia saa kyllä muutenkaan). Kun kerran puolessatoista kuukaudessa käyn Turussa (viemässä sairasta lasta lääkäriasemalle), ihmettelen kuinka talot ovat kasvaneet (joka puolella rakennetaan torneja).

Realistinen unelmahetkeni on, kun pääsen markettiin valmispatongille tai jättikorvapuustille. Päätinkin pitää vaatekutsut, että saan kaipailemani pikkujoulut.

Kyllähän mun elo kuulostaa varmaan aika surkuhupaiselta :D

 

Mutta onhan mulla. Nöppönen ja ensilumi. Pienet jalanpohjat synttärikortissa.


Voin havainnoida orastavaa sisaruutta. Kun Pikku Papun orkesteri laulaa toukkavauvasta, isoveli menee heti halimaan siskoaan (kesken höykytyksenkin). On uskomatonta, kuinka nämä kaksi saavat toisensa myös nauramaan; heiltä löytyy selvästi jo ihan omaa juttua!


Synttärihumuja - niitä meillä riittää sumaksi asti syksyisin. Loppuvuosi meneekin nyt sitten toipuessa.

Tyttärestä otettiin yksivuotiskuvia. Opetus oli, että pahimmat perheriidat välttää, kun  menee ammattikuvaajalle. Meillä ammattiylpeys ei antanut periksi. Kun on hieno kamera (ja toinen sitä osaa jopa käyttää), niin on ainakin yritettävä! No, kunhan yksikin onnistuisi, niin voitolla ollaan!

 

Orastavia persoonallisuuksia. En tajunnut ennen lapsia, että noin pienillä lapsilla voi olla hurjan hyvää huumoria. Mielestäni taaperot päihittävät tällä saralla monet kuiviksi silleiksi muuttuneet varttuneemmat lajitoverinsa...

 

Alvari yhtäkkiä muuttunut isommaksi pojaksi. Ehkä siihen on vaikuttanut se, että hän aloitti kaksi harrastusta: jalkapallon ja seurakunnan kerhon.

Olen ollut muuten todella tyytyväinen tähän paikalliseen seurakunnan kerhoon (kirkonrotta-toiminta), vaikka lähtöasetelma oli enemmän kuin haastava: kerhoajaksi valikoitui iltapäivä, pahin päiväuniaika. Lisäksi kolmevuotiaamme ei ole ollut sosiaalisimmasta päästä. Vaikka lähdöt ja haut ovatkin menneet välillä vähän lekkeriksi, itse kerhossa nuori mies on kuulema käyttäytynyt hienosti.


Erityisen mahtavia ovat olleet muuten kerhoaskartelut. Ihanaa värikästä taidetta jääkaapin vaihtuvaan näyttelyyn! Ehkäpä ne ensimmäiset oikeat kaveritkin kohta löytyvät - mahdollisesti tosin ihan omasta pihasta :)

No, joka tapauksessa seuraus kerhoilusta on ollut tämä: kun omassa lapsuudessa Nukkumatti tuli  Pikku Kakkosen lopuksi, Alvarille hän saapuu kerhopäivänä usein ennen ohjelman puolta väliä.


Itselle sotkun ja epäesteettisyyden sietäminen on ollut paikoin hieman haasteellista. Lapsilla toki on sitä mukavampaa, mitä enemmän majatarpeita löytyy.

Välillä kuitenkin kovasti kaipailisin tuikkuja ja kimppuja sohvapöydälle sekä matkasängyn hökötyksen pois olohuoneesta... Pinnaa tämä kotiäitiys kyllä kasvattaa, pakosti.

 
 
 

Loppuun on laitettava vielä eräs ikuistus tältä päivältä.

Hehkutin vissiin jo kertaalleen seurakunnan kerhon askarteluja. Ne ovat ihan mahtavia! Viime viikolla isälle askarreltiin kortti. Siihen kiteytyy se, miksi lapsiperhearjen valitsee huonoinakin aamuina. Kortti oli kaiketi toteutettu haastattelemalla lasta.


Voin sanoa, etten ole hetkeen nähnyt miestäni niin liikuttuneena kuin tämän luettuaan. Voi mun pientä Alvariani!

Toisaalta, onhan se jopa hieman pelottavaa, miten paljon pieni ihminen imee tietoa ympäriltään (ja varmaan aistii myös vanhempiensa stressin). Kortista voinee päätellä, että pähkäilyinämme ovat olleet hajonneet koneet (hampaat) ja säästöjen hupeneminen kakkosautoon... 

Sen sijaan pinkkiä ei tarvitse vältellä. Se on selvästi miesten väri ;)

Iloa ja voimia uuteen viikkoon kaikille!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kapselipuvuston uusi tuleminen

Yhteistyössä Caps Lookin kanssa

Moikka!

Huomaan, että uusimman blogistartin myötä minulla on näköjään kova tarve purkaa blogitauon aikana esillenousseita tyylillisiä dilemmoja. Aionkin pohtia vielä kerran myös garderoopiani. Lupaan, että blogini ei tule muuttumaan pelkäksi pinnaksi vaan sisältää jatkossakin kaikkea mahdollista perhe-elosta kulttuuriin ja syvällisempiin pohdintoihin. Toisaalta - haluan blogata aidosti siitä, mikä kulloinkin pohdituttaa tai kiehtoo, ja kyllähän materiaalipohdinnoissa voi olla syvällisempää sanomaa.


Mutta asiaan: muistanette vielä Caps Lookin Iinan, joka tuli siivoamaan järkyttävän sotkuisen ja tursuavan vaatekaappini kevättalvella? Tavoitteenamme oli luoda minulle ylenpalttisesta vaatetarjonnastani napakka ja toimiva kevätpuvusto. En olekaan vielä läpikäynyt taannoisia kokemuksiani kapselista.



Arvelette varmaan, että vaikenemisen syy olisi ollut se, ettei kapselipuvusto toiminut lainkaan. Näin ei ollut. Elelin ensimmäisen kuukauden oikein mainiosti kapselin kanssa. Erityisesti kotivaatepuoli toimi hyvin: kolmesta kotivaatekerrasta jokin oli yleensä päällä, toinen pyykissä ja kolmas kuivamassa. Selkeää, toimivaa ja hyvin vaihtuvaa - meidän neiti oli nimittäin aika kova puklailemaan ;)

 

Kevätkapseliini kuului tuon lähinnä collegeimetysvaatteista koostuneen kotivaateosaston ohella ns. "julkinen kapseli", johon valitsin sen hetkiseen imettävän äidin elämäntilanteeseeni sopivia lemppareita myös tavallisten vaatteiden joukosta. Tämän lisäksi yhdistelin kotikapselin ja julkisen kapselin vaatteita, jos olin menossa johonkin "semi-julkiseen"-paikkaan, esim. paikallisen MLL:n kerhoon.

 

Kapselipuvuston hyviin puoliin kuului ehdottomasti selkeys ja helppous: vaatteet olivat tosi nopeasti valittavissa ja nätisti omilla paikoillaan. Aina tiesi, mitä laittaa päälle. Lisäksi oli oikeastaan tosi kivaa, että kapseliin mukaan pääseet "sydämenvalitut" saivat useampia käyttökertoja kuin yleensä. Mielestäni vaatteet tarvitsevat lepopäiviä, mutta sen, että jotain vaatetta käyttää esim 5-7 kertaa kuun aikana, ei pitäisi pilata oikeasti laadukasta vaatetta. Oikeastaan harmittaa nyt jälkikäteen, etten tullut ottaneeksi kuvia kapselikokonaisuuksista. Niitä ei nyt vain tullut julkaistua kiireen, väsymyksen ja ylipäätään sen vuoksi, että julkisia menoja oli aika vähän tuossa alkukeväästä.

Mutta sitten tuli kesä (ja hoikempi minä). Aavistin jo alunperinkin kapselikokeiluni haasteekseni vallitsevan elämäntilanteeni. Kaapissani oli niin raskaus- imetys- kuin normivaatetusta. Siellä varsinkin nuo raskauksiani edeltäneet lempparit lymysivät ja kuiskuttelivat minulle... Kun kelit vihdoin lämpenivät ja kilot tippuivat, en malttanut enää vaan kokeilin sitä ja tätä! Mitä ihania yhdistelmiä löytyikään! Erityisesti rintavarustuksen pieneneminen tuntui suurelta juhlalta!

Lopullinen retkahduksen koin sitten työpätkälle palatessani. Mahduin jälleen jopa viiden vuoden takaisiin vaatteisiini, ja koska minun ei tarvinnut miettiä imetystä työpäivän aikana, otin vaateähkystä kaiken ilon irti. Niinpä keksin seitsemän viikon ajan joka työpäiväksi eri asun. Antamallani instagram-lupauksella taisi olla oma osuutensa asiaan. Kaiken kaikkiaan työpätkä oli kotiäidille mahtavaa vaihtelua aikuisseurineen ja kahvihetkineen. Ehkäpä saatoin sallia myös tämän pinnallisen puketumisilon fyysisesti hyvin erilaisia vaiheita lyhyessä ajassa kokeneelle naiselle minussa?

Mutta niin paljon kuin tuosta työelämän vaateleikistä nautinkin, tilanne on nyt se, että itseni ohella minun täytyy huomioida tässä taloudessa asuvia perheenjäseniäni. Vaatevuoret ovat entistä valtaisammat, nyt kun talossa asustaa koko ajan kasvavat pikkuneiti ja -mies. Vaatteita tulee hankittua myös heille, eivätkä vaatteet oikeasti mahdu enää laittamallakaan kaappeihin vaan tursuavat kasoiksi sinne tänne. Tämä alkaa olla jo tosi ahdistavaa. Jostain on siis luovuttava, tai oikeastaan aika monesta. Siksi tarvitsen pitkäkestoisimpia toimintamalleja oman vaatekokoelmani hallitsemiseksi.

Ongelmia, joita haluaisin ratkaista on useampia - miten esimerkiksi määrittää vintagekokoelmani kohtuullinen laajuus tai mitä tehdä melko hyville vaatekappaleille, joilla saattaisi olla potentiaalia säännöllisempään käyttöön, mutta ei vain tule käytettyä. Mitä siis säästää ja mistä luopua surutta!

Vaikka olen monella tapaa tietoinen ja varma tyylistäni, koen tarvitsevani tällä hetkellä nimenomaan edellä mainitun kaltaisissa kysymyksissä ulkopuolista apua. Caps Lookilla on onneksi alkamassa Vaatekaappi Workshop, jossa tutustutaan videoiden avulla kapselipuvusto-metodiin kolmessa eri osiossa. Ajattelin itse vetää tässä kaaoksen keskellä syvään henkeä ja osallistua nyt ensin tuolle kurssille. Kiinnostaisiko se mahdollisesti myös sinua?

Ota rohkeasti osaa! Rekisteröityminen tuohon täysin maksuttomaan työpajaan käy tästä oheisesta linkistä. Work Shop alkaa 13.11. eli sinulla on viikko aikaa lähteä mukaan :)


Vaihdetaanhan ajatuksia sitten tämän pohjalta?

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Postauksen loppuun merkitty linkki on kaupallinen linkki.