tiistai 23. helmikuuta 2010

Vanhassa vara parempi

Tervehdys!

Listailin aikoja sitten tuohon sivupalkkiin noita tulevia postausaiheita, mutta kiireessäni en ole ehtinyt niitä totetuttamaan. Nyt, kun en vielä toistaiseksi voi tehdä asupostauksia, niin taidan tarttua ensimmäiseen noista listatuista aiheista.

Sanonta "Vanhassa vara parempi" sopii kuvaamaan pukeutumismieltymyksiäni, mutta myös sisustustyyliäni. Vanhat huonekalut miellyttävät silmääni ennen kaikkea esteettisesti. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa syy. Löydän toki esim. Ikeasta silmääni miellyttäviä huonekaluja, mutta pidemmän päälle en halua rakentaa kotini sisustusta kertakäyttökaman varaan. Vanhat huonekalut ovat useinmiten kestävämpiä ja laadukkaammin tehtyjä oli kyse sitten varsinaisesta antiikista tai muuten vaan vanhemmasta yleiskalusteesta. En yksinkertaisesti halua kuormittaa luontoa sillä, että heitän huonekalut pellolle kahden vuoden käytön jälkeen! Eräs tapa etsiä kivoja "vintage"-huonekaluja, on koluta maalaispitäjien huutokauppoja. Tästäpä kerron teille seuraavaksi vähän lisää :)

Inspiraation kipinän huutokauppailuun sain aikoinaan isosedältäni ja hänen vaimoltaan. Vierailut tuon pariskunnan kodissa olivat sielunruokaa esteettisyyttä ja jänniä vanhoja juttuja rakastavalle tyttöselle: Heidän kotinsa oli täynnä vanhoja talonpoikaisastiakaappeja, käsinkudottuja tekstiilejä, öljyvärimaalauksia, ikoneita ja pienesineitä. Erityisesti muistan keittiön seinällä olleet kehystetyt Kotilieden kansikuvat - 80-luvulla idea oli aikaansa edellä!

Isosetä toi huonekaluja, ikoneita ja suoranaista romua Venäjän (Neuvostoliiton) matkoiltaan (erään kerran isänikin oli mukana ja myi farkut jalastaan länsitavaraa janoaville paikallisille), mutta tuo pariskunta kävi myös paikallisissa huutokaupoissa Suomessa. Se oli heidän elämäntapansa. Erään kerran sitten rohkaisin mieleni ja pyysin päästä mukaan. Voin sanoa, että huutokauppailu oli oma maailmansa ja vei mukanaan!

Omat kokemukseni huutokaupoista ovat Keski-Suomesta, täällä Varsinais-Suomessa en ole niissä käynyt. Siksipä en voi antaa mitään yksityiskohtaisia vinkkejä, kuinka esimerkiksi suurten paikkakuntien huutokaupoissa toimitaan. Kerron ihan yleisesti kokemuksistani ja löydöistäni.

Huutokaupat, joissa olen käynyt, on pidetty tanssilavoilla, työväentaloilla ja isojen maalaistalojen navetoissa. Huutokaupat ovat selvästi paikallisia suurtapahtumia - oman kylän ukot ja akat tulevat tapaamaan tuttujaan ja juoruamaan kuulumisiaan. Joskus myös huutokaupanvetäjä voi olla syy paikalle saapumiseen: Eräs meklari oli paikallisten keskuudessa oikein kuuluisuus, sillä hän sätti ja haukkui naamapunaisena kaikkia ostajia eikä aluksi suostunut myymään mitään, koska hinnat olivat hänen mielestään liian halvat. Lopulta hän suuttui ja siirtyi mököttämään kahvioon puoleksi tunniksi. Kun hän tuli takaisin leppyneenä, hän saattoi myydä tavarat vieläkin halvemmalla! Erään kerran hän oli meuhkannut niin kovin, että oli saanut sydänkohtauksen! Ei ihme, että paikallisten mielestä ukon käytös kävi viihteestä...

Huutokauppoihin on tärkeää saapua ajoissa, ja kiertää tarkastemassa huudettavana oleva esineistö. Nimittäin jos huudat, niin myös maksat. Siksi kannattaa varmistua siitä, että esineet ovat ehjiä ja käyttökelpoisia - tai sitten jos aikoo ostaa sian säkissä, niin ei kannata maksaa liikaa! Tämän jälkeen kannattaa siirtyä istumaan mahdollisimman hyvälle paikalle, jotta näkee, mitä edessä tapahtuu. Jos aikoo huutaa jotakin, niin kannattaa varmistaa, että on näköyhteys meklariin. Sitten kuppi kahvia kätöseen ja jännittämään mitä tuleman pitää ;)

Pienten paikkakuntien huutokaupat ovat oikeasti paikkoja, joissa voi tehdä kohtuu halpoja löytöjä. Omat kokemukseni ovat varmasti liiankin positiivisia muutamien huippuedullisten aarteiden takia:


1. Rakas sohvani

Näkyvin huutokauppa ostokseni on tietysti kokopuinen kertaustyyliä oleva sohva, jonka ostin aikoinaan 250 eurolla. Huutotilanne oli ennen kaikkea huvittava: minulla oli tasan 300 euroa käytettävänä, enkä olisi voinut missään tapauksessa ylittää kyseistä budjettia. Huudon lähtösumma oli 200 euroa, jolla minä muuten aloitin. Meni jonkin aikaa, eikä kukaan meinannut korottaa. Meklari maanitteli ja maanitteli, ja lopulta joku korotti hiukan. Minä nostin 250 euroon. Ilmeisesti ylitoiveikas koiranpentu-ilmeeni teki vaikutuksen eikä kilpakumppanini enää korottanut. Niinpä sain sohvani :)

Sohvan etuja ovat upeat puuleikkaukset ja se, että sen sisällä on mummon mentävä kolo, jota käytämme liinavaatevarastona. Sen sijaan sohvan haittapuoli on se, että samettipinta kerää helposti pölyä ja vaatii viikottaista tai jopa tiheämpää imurointia. Joka tapauksessa olen yhä ikionnellinen sohvastani, en olisi voinut tildamaisempaa löytää mistään tavallisesta kaupasta! Mies ei tosin ollut kovin onnellinen sen jälkeen, kun oli kantanut täyspuisen sohvan neljänteen kerrokseen ja vasta siinä vaiheessa muistin sanoa, että kyllä sohva menee paloiksikin...



2. Kapioarkku :D

Toissakesäisellä huutokauppareissulla katseeni nauliutui ensi silmäyksellä erääseen vanhaan koristeelliseen puuarkkuun. No sehän oli sitten huudettava, ei hinnalla millä hyvänsä, vaan naisellisia apukeinoja käyttäen...

Eräs mies intoutui huutamaan arkkua itselleen, ja minun oli vedottava lopulta siihen, että juuri kihlautuneena tulevana morsiamena tarvitsen kapioarkun itselleni ;) Tämä herätti tietysti hilpeyttä meklarissa ja yleisössä. No, vastustajani luopui tarjouskilvasta, mutta luulen, ettei se ollut vetoomukseni ansiota, vaan lähinnä liian korkean tarjoukseni seurausta. Tämä arkku ei ole antiikkia ja maksoin siitä ihan liikaa (80 e). Lohduttaudun kuitenkin sillä, että välttämättä en kaupasta löytäisi samanlaista :)



3. Koristeellinen kukkapöytä

Todellinen huutomäihäni sattui aikoinaan tämän kauniin pikkupöydän suhteen. Oikeastaan postaus olisi pitänyt aloittaa tästä, sillä tämä oli ensimmäisiä huutojani ja on varmasti ollut osa syy huutokauppamaniaani ;)

Huutotilanne oli eräällä tapaa myös perinteinen Daavid vastaan Goljat -ottelu. Pienten paikkakuntien halpahintaiset huutokaupat ovat suurten huutokauppakamarihaukkojen temmellyskenttää. Sieltä nuo korppikotkat käyvät rohmuamassa tavaroita, joita he myyvät sitten moninkertaiseen hintaan suuremmilla paikkakunnilla.

Olin päättänyt, että tuon pikkupöydän huudan ihan varmasti. Siksi olinkin aivan äimän käkenä, kun meklari ei ollenkaan noteeraanut huutoani, vaan paukkautti nuijaa heti, kun eräs tällainen korppikotka oli tarjonnut pöydästä viisi euroa! Onneksi kansan syvissä riveissä kävi kuohahdus ja paikalliset aikaa kuluttamaan tulleet eläkeläiset nostivat kamalan metelin puolestani. Niinpä meklari kääntyi puoleeni ja kysyi paljonko tarjoan. Sanoin, että seitsemän euroa. Sitten tuo meklari kopautti nuijaa uudestaan eikä edes ottanut korppikotkan uutta tarjousta vastaan. Mummot kihertelivät partaansa - oli tullut nähtyä parempaa draamaa kuin Kaunarit!


4. Muuta

Olen hankkinut myös muutamia muita huonekaluja (kuten tuon yllä olevan kuvan tupakkapöydän) huutokapoista. Vaarana on vain se, että kun vauhtiin pääsee, niin ei osaa enää jarruttaa! Itsellänikin varastokopissa ainakin kaksi puutuolia (odottavat päällystämistä, joojoo...), Vanhemmillani on puolestaan käytössä eräs huutamani kiva valaisin mallia Stockmann vuonna papu. Kotimme on kuitenkin tällä hetkellä niin ahdas, ettei uusia hankintoja kannata tehdä. Haaveilen kyllä vanhasta valkoisesta talonpoikaishenkisestä astiakaapista, mutta se taitaa olla sitten kokonaan toisen postauksen aihe...

Jos joku kuitenkin tietää hyviä huutokauppapaikkoja täällä Varsinais-suomen tienoilla, niin otan vinkkejä vastaan! Tai ehkäpä voisin lähteä kanssasi sinne ensi kesänä (ei kerrota mun miehelle...) Kerro muutenkin kokemuksistasi huutokaupoista. Kiinnostavatko tällaiset sisustuspostaukset ylipäätään? Mistä aiheesta voisin tehdä seuraavan sisustuspostauksen?

maanantai 22. helmikuuta 2010

Työpukeutumisen sanattomat säännöt

Eri ammattiryhmien pukeutumista säätelevät hyvinkin erilaiset pukeutumiskoodit. On ymmärrettävää, että esimerkiksi sairaanhoitajilla ja elintarviketeollisuudessa työskentelevillä on erityisen tarkat määräykset siitä, kuinka töihin tulee pukeutua. Samaten papeilla, lääkäreillä ja pankkivirkailijoilla ovat omat pukeutumissääntönsä.

Opettajan ammattipukeutuminen muodostaa melkoisen poikkeuksen verrattuna edellä mainittuihin ammattiryhmiin. Opettajien pukeutuminen on nimittäin yllättävän vapaata. Oman persoonallisuuden ja vapaa-ajantyylin voi antaa heijastua myös työpukeutumiseen. Rohkenenkin väittää, että opettajien työpukeutuminen on huomattavasti liberaalimpaa kuin esimerkiksi yritysmaailman ammattilaisten. Siellähän pukeutumiskoodi on usein se jakkupuku, kotelomekko tai sitten vähintään pikkutakki farkkujen kanssa (ja ottakaa tähän toki kantaa, ehkäpä tämä on yrityskohtaista!).

Opettajien pukeutumiseen vaikuttaa toki huomattavasti se, millä luokka-asteella opettaa, mutta myös luokka-asteen sisällä pukeuminen voi olla hyvin heterogeenista. Oma mielikuvani esimerkiksi luokanopettajista vaihtelee miespuolisista verskankuluttajista Aarikka-korujaan ylväästi kantaviin vanhan ajan kansankynttilöihin. Kieltenopettaja voi toki olla Kumman kaa- sarjan tyttömäinen Anne, Maripaidan kuluttaja tai tummanpuhuva rokkari lävistyksineen.

En ole koskaan saanut saanut selkeitä sanallisia ohjeita opettajan pukeutumisesta. Pukeutumisessani olen luottanut lähinnä vaistooni siitä, mikä on soveliasta pukeutumista. Muuten opettajanrooli on antanut ainakin minulle mahdollisuuden nauttia henkilökohtaisesta tyylistäni täysin siemauksin. Ja edelliseen liittyen - en ole ikinä edes yrittänyt kieltää, etteikö juuri tämä vapaamuotoisen pukeutumisen mahdollisuus olisi eräs opettajan ammattin parhaista puolista ;)

Tehdäänpä pieni empiirinen tutkimus opettajan pukeutumisen sanattomista normeista - Tildan työpukeutumista hyväksi käyttäen:

Blogiani seuranneet tietänevät, että tyylini on kohtuullisen konservatiivinen eikä välttämättä eroa virastopukeutumisesta. Monia asujani voisi käyttää varmasti muissakin ammateissa. Tässä seuraavassa käyn läpi tyylini ydinkohtia. Pyrin samalla erittelemään, mikä on saanut minut valitsemaan juuri kyseisen asukokonaisuuden:

1. Sopiva hameenmitta


Rakastan hamosia. Työhameet valitsen kuitenkin siten, ettei ole vaaraa vilkkuvista alushousuista. Nyrkkisääntöni onkin, että hameessa on pystyttävä poimimaan tavara kuin tavara lattialta (kunnolla pyllistämällä!).


Nykyinen hamemuoti on saanut tosin minutkin hankkimaan hieman lyhyempiä helmoja. Jos päädyyn ns. ladymini-mittaan, niin pidän huolen siitä, että käytän kohtuullisen matalakantaisia kenkiä. Minihame-korkkarit-yhdistelmä on mielestäni melko irvokas.

Poimin arkistostani myös muutaman kuvan, jotka omasta mielestäni ovat siinä rajalla, kannattaako niitä työasuiksi valita:

Tämä kynähame on todellinen makkarankuori, enkä tuntenut oloani siinä mukavaksi -ainakaan tuon tiekan trikoopaidan kera. Jos tulevaisuudessa käytän kyseistä hametta töissä, niin aion yhdistää siihen huomattavasti löysemmän yläosan.

Tämä hamonen oli taas sen verran lyhyt, että korkkarit olisi voinut jättää pois. En tarkoita, että hame olisi naurettavan lyhyt tai että moraloisin sellaisia, jotka näin pukeutuvat, mutta itse taidan työasuna välttää vastaavia kokonaisuuksia. Taisi lisäksi olla niin, että tuulen puuska hiukan heilutteli tuota kietaisumallista hametta arveluttavin seurauksin...

2. Kohtuulliset kaula-aukot

Rintavaon esittely on minulle erittäin vierasta. Luulisin, että kotikasvatuksella on vaikutusta tähän, sillä tunnen itseni aivan alastomaksi, jos kaula-aukko kasvaa liian avaraksi. Tämä ei tarkoita sitä, että käyttäisin vain kaiken peittäviä poolopaitoja. Mielstäni osa dekolteesta voi näkyä. Rakastan kuitenkin erilaisia siveitä pikkukauluksia ja laitan usein toisen paidan liian avoimen paidan alle. Saatan lisäksi peittää dekolteeta kohtuullisen kookkaalla korulla tai huivilla.




3. Hillitty korujen käyttö

Moni pitää työpukeutumistani tällaisenaankin melko juhlavana, mutta itse katson tekeväni eron juhla- ja arkipukeutumisen välille asustevalinnoilla. Mielestäni vaatteet on tarkoitettu käytettäväksi, ja arjesta voi tehdä hauskemman pukeutumisen avulla. Överyyksiin asti ei silti tarvitse mennä. Tämän takia en käytä roikkuvia korvakoruja tai massiivisia helmiröykkiöitä töissä (muutama poikkeus tosin vahvistaa säännön;)). Lempityökorujani ovatkin erilaiset rintarossit ja yksinkertaiset helminauhat.



4. Erottuminen teineistä

Nykypäivänä aikuiset ja lapset pukeutuvat hyvin samantapaisesti. Muodin kiertokulku on nopeaa, ja teinit nappaavat siitä parhaat palat varttuneempien lailla. Nuorena opettajana minulle on ollut tärkeää erottautua oppilaistani. Tässä kohdassa kyse on siis siitä, mitä pääni sisällä tapahtuu; kasvustani opettajana. Nuoren opettajan on aina saavutettava oma asemansa ja auktoritteettinsa kouluympäristössä. Muutaman kerran sekä eräät oppilaat että oppilaiden vanhemmat ovat luulleet minua oppilaaksi. Onhan se toisaalta ollut mairittelevaa, mutta toisaalta ei! Jokainen haluaa tuntea olevansa ammattilainen omalla alallaan.

Vintage-henkinen pukeutuminen onkin ollut eräs keino erottautua huppari-pillifarkku-tunika-massasta. Olen käyttänyt klassisempia mustia housuja ja jakkujakin, mutta rock-hengellä maustettuna.


Muutaman kerran olen kokeillut (lukijan toiveesta) rennompaakin työpukeutumista. Minun on kuitenkin todettava, että poikkeava pukeutuminen vaikuttaa yleisfiilikseeni huomattavasti. En ole tuntenut oloani yhtä kodikkaaksi ja itsevarmaksi. Tämä heijastui varmasti myös tuohon yllä olevaan kuvaankin (kääpiöitynyt Tilda) ;)


Tässä oli lyhyesti se sanaton koodisto, joka ohjaa työpukeutumistani. Olen saanut palautetta pukeutumisesta niin työkavereilta, oppilailta kuin työyhteisön ulkopuolisilta ihmisiltä. Pääasiassa palaute on ollut positiivista. Varsinkin yläkoulun tytöt sekä opettajakollegat ovat ihastelleet asujani. Kriittisempää palautetta on tullut lähinnä lähipiiriltäni. Joidenkin mielestä pukeudun liian hienosti, mutta lasken tämän palautteen osittain sukupolvieroksi. Vanhemmille ikäluokille pukeutuminen on on ollut säästönkohde muiden asioiden lailla.

Eräs mieheni kommentti on kuitenkin jäänyt mietityttämään minua. Hän pohti, että voisiko opettajan hieno pukeutuminen aiheuttaa komplekseja sellaisille oppilaille, joiden vanhemmilla ei ole varallisuutta panostaa lastensa pukeutumiseen. Luokkakavereiden hienot vaatteet voivat olla kova pala, mutta entä jo opettajakin näyttää arvostavan kaunista vaatetusta? Olisiko siis parempi, että opettaja pukeutuisi mahdollisimman vaatimattomasti ja tavallisesti, mikä mahdollisesti viestittäisi näille oppilaille heidän olevan hyväksyttyjä? Olen kuitenkin hiukan itsekkkäästikin sitä mieltä, että jos opettaja saa kivasta työpukeutumisesta voimaa, hän jaksaa tehdä työnsä energisemmin ja iloisella mielellä, jolloin hän toivottavasti kykenee kohtaamaan oppilaansakin rakkaudella.

Huh, huh, kun paljon papupadan porinaa! Kerropa nyt vaihteeksi sinä ajatuksiasi työpukeutumisen saralta!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Jung Chang: Villijoutsenet

Rakastan lukemista, mutta harvojen kirjojen pariin olen palannut yhä uudestaan ja uudestaan. Eräs sellaisista on ehdottomasti kiinalaissyntyisen britin Jung Changin Villijoutsenet.

Villijoutsenet kertoo kolmen kiinattaren tarinan. Nuo kolme kiinatarta ovat Jung Changin isoäiti, äiti sekä Chang itse. Vaikka Villijoutsenet kertookin erään suvun tarinan, teoksen myötä lukijoiden eteen levittäytyy panoraaman lailla eräs Kiinan historian myrskyisimmistä vuosisadoista.

Jung Changin isoäidin syntyessä Kiinaa hallitsi yhä keisari. Naisten asema kiinalaisessa yhteiskunnassa oli surkea. Tyttölapset olivat syntymästään lähtien alempaa kastia, kauppatavaraa, jota saattoi myydä kohtuullista korvausta vastaan. Toinen vaihtoehto oli, että perheen isä päätti surmauttaa lapsen heti syntymän jälkeen. Changin isoäiti oli kaunotar - siis hyvää kauppatavaraa. Hänet myytiin sidottuine jalkoineen myöhemmin erään sotakenraalin jalkavaimoksi.

Jung Changin äidille Kiina näyttäytyi aivan erilaisena maana - tasa-arvoisena ja tulevaisuuteen tähyävänä kommunistisena maana, jossa vanhat traditiot ja perinteet haluttiin lakaista romukoppaan. Changin molemmat vanhemmat olivat Kiinan kommunistisen puolueen jäseniä ja työskentelivät täydestä sydämestään paremman Kiinan puolesta.


Changin lapsuus oli onnellinen - perhe eli melko etuoikeutettua elämään ja selviytyi "suuresta harppauksesta" (eli nälänhätäkatastrofiksi muuttuneesta teollistumisprojektista) vanhempien yhteiskunnallisen aseman vuoksi.

Sen sijaan kulttuurivallankumouksen aika ei ollut yhtä suotuisaa aikaa perheelle. Kulttuurivallankumouksessa Kiinan johtaja Mao Zedong usutti nuoret punakaartilaiset muiden valtaapitävien kimppuun suojellakseen omaa asemaansa. Nuoriso riehui ympäri Kiinaa nöyryyttäen opettajia (söivät mm. erään rehtorin!) ja muita virkamiehiä sekä tuhoten mittaamattoman arvokkaita kulttuuriaarteita. Chang osallistui aluksi punakaarien toimintaan, mutta vetäytyi toiminnasta, koska ei halunnut olla harjoittamassa väkivaltaa.


Jung Changin vanhemmat joutuivat vainon kohteeksi monien johtavassa asemassa olleiden tavoin. Vanhempia joutuivat osallistumaan raakoihin ilmiantotilaisuuksiin, jossa heitä nöyryytettiin. Tämä vei Jungin isältä mielenterveyden. Lopulta koko perhe joutui työleireille.

Maon kuoltua kulttuurivallankumous päättyi vihdoin, mutta Kiina oli taantunut niin henkisesti kuin taloudellisesti kymmeniä vuosia. Kiinan avautuessa nuorelle Jung Changille avautui uskomaton tilaisuus - hän pääsi ensimmäisten kiinalaisten joukossa opiskelemaan länsimaihin. Changista tuli lopulta ensimmäinen Kiinan kansantasavaltalainen, joka väitteli brittiläisestä yliopistosta. Hän myös jäi pysyvästi asumaan Englantiin. Historioitsijamiehensä Jon Hallidayn kanssa hän on myöhemmin kirjoittanut myös kuuluisan kirjansa Maosta.

Villijoutsenet on teos, jota lukiessa tuntee hetkittäin hahmottavansa jotakin tästä maailmasta. Ja kuitenkaan kokonaisuutta ei pysty käsittämään. Jälleen kerran henkilökohtaisen tarinan kautta avautuu kuitenkin mahdollisuus käsitellä niinkin valtavia tragedioita kuin esimerkiksi tuo Kiinan kulttuurivallakumous tai vaikka holokausti. Tie kollektiivisen murhenäytelmän hahmottamiseen käy usein yksilön kärsimyskokemusten kautta. Mitään suurempaa ei pysty kerralla pureskelemaan, jos sitten yksittäistä kertomustakaan. Ihminen kykenee samaistumaan yksilöön, ei massaan. Muuten sitä kai musertuisi.

Aion vielä jonakin päivänä jakaa tätä kirjaa henkilökohtaisena stipendinäni ajatteleville oppilaille. Suosittelen lukuelämystä teillekin! Teosta myydään muuten pokkarina pokkarihintaan (enhän minä muuten tällaisia stipendejä edes voisi harkita...)!

Oletko itse lukenut kyseisen kirjan ? Mitä pidit?

kuvat: 1, 2, 3

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ystävänpäivänä








Kun ystävänpäivä osuu yksiin laskiaissunnuntain kanssa, niin mitäpä muuta ihminen voi tehdä kuin lähteä mäenlaskuun kera ystävien! - Ja tietenkin vanhan kaatopaikan päälle ;)