tiistai 31. tammikuuta 2012

Poropäivä ja toivonkipinä

Tänään oli poropäivä. Pakkastahan on kuin napapiirillä, joten asu oli sen mukainen ;)

Toiveikkuus on ihana asia. Tällä hetkellä toivonkipinäni liittyy erääseen jatkokoulutusmahdollisuuteen. Sen kipinällä jaksan läpi harmaiden päivien. Haluaisin niin kovin kehittyä, työllistyä paremmin ja saada ehkä jonakin päivänä vakituisen työn. Olla siis ylipäätään hyödyllinen yhteiskunnan jäsen! Tiedostan, että ilman tuota kipinää en ehkä jaksaisi hommiani. Siksi pelkäänkin sitä hetkeä, jolloin joudu kohtaamaan mahdollisen pettymyksen.

Toisaalta tiedän, että eräs positiivinen ominaisuuteni on sinnikkyys. Välillä sitä silti toivoo, että toteutuisipa haaveet kerrankin ensi yrittämällä.

Kiva, että edelliseen postaukseen tuli noin paljon kommentteja. Asioissa on puolensa, kuten jälleen kerran saattoi kommenttiboksin perusteella huomata. Perusteltu mielipide on aina hyvä mielipide. Kunhan sillä ei loukata ketään.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ajatuksia vaalien lähestyessä

Näin vaalien lähestyessä moni bloggaaja on kertonut mielipiteensä tulevasta presidenttisuosikistaan. Sosiaalinen media, myös blogit, on ollut kanava vaikuttaa oman ehdokkaansa puolesta. Hyvä niin.


Olen pohtinut viime viikkoina kovasti yhteiskuntaopin ja toki samalla myös muiden opettajien merkitystä mielipidevaikuttajina. On valitettavan tunnettua, että erityisesti nuorimmat äänestäjäluokat luisuvat helposti sinne "nukkuviin" eikä politiikka kiinnosta heitä lainkaan. Demokratiakasvatus onkin eräs koululaitoksen merkittävimmistä tehtävistä. Jo kouluyhteisössä olisi hyvä saada luotua vaikuttamisen ilmapiiri. Tähän pyritäänkin esimerkiksi oppilaskuntatoiminnan kautta; koulun oppilaat ja opiskelijathan muodostavat sen. Tärkeää olisi, että nuoret kokisivat, että heidänkin äänellään olisi merkitystä ja oppilaiden ehdottamia ideoita toteutettaisiin. Ihannekoulussa vuorovaikutus on arkipäivää.

Varsinainen yhteiskunnallinen kasvatus on tietysti eniten yhteiskuntaopin opettajan harteilla. Kyseisen aineen tunneilla käydään läpi vaikuttamisen keinot ruohonjuuritasolta ylikansalliseen osallistumiseen asti. Vaalien, valtiollisten elinten ja niiden tehtävien selvittäminen kuuluu yhteiskuntaopin opettajalle. Tietysti esimerkiksi äidinkielessä sitten käytännössä harjoitellaan, mitä yhteiskuntaopin tunnilla on opittu esim. mielipidekirjoitusten ja puheiden pitämisen muodossa.

Myös poliittisen kentän hahmottaminen, puolueiden historian ja niiden erojen läpikäyminen tapahtuu historian ja yhteiskuntaopin tunneilla. Tässä yhteydessä samoin kuin ajankohtaisten kiinnostavien tapahtumien kynnyksellä moni historian ja yhteiskuntaopin opettaja kohtaa kysymyksiä omasta poliittisesta kannastaan ynnä siitä ketä tai mitä puoluetta hän on äänestänyt. Tässä tilanteessa opettaja joutuu päättämään, kertooko hän kantansa vai vaikeneeko hän siitä.

Olettaisin, että kollegani reagoivat näihin kysymyksiin sekä kertomalla että vaikenemalla. Joku on kertonut, onhan meillä eduskunnassa kaksi historianopettajataustaista sosiaalidemokraattia. Itse olen tähän mennessä vaiennut. En ole vielä kertaakaan kertonut millekään opettamalleni ryhmälle poliittista kantaani tai sitä, ketä olen vaaleissa äänestänyt. Tähän on useita syitä: mielestäni tehtäväni on ensisijaisesti jakaa tasapuolisesti tietoa koko poliittisesta kentästä, kertoa eri puolueiden arvoja sekä miksi kyseiset ihmisryhmät ajattelevat niinkuin he ajattelevat. Vaikka oppilaiden orastaviin poliittisiin kantoihin vaikuttavat vahvasti monet muutkin aikuiset kuten erityisesti omat vanhemmat, katson oppiaineeni auktoriteettina arveluttavaksi sen, että alkaisin ottaa kantaa jonkin tietyn aatteen puolesta. Näen ensisijaiseksi tehtäväkseni juuri demokratiakasvatuksen. Usein viljelemäni lause onkin, että mikä tahansa hyvin perusteltu mielipide on oikea.

Tietysti toimintamalliani voi haastaa kysymyllä, onko kukaan opettaja täysin neutraali, arvoistaan ja asenteistaan vapaa. Eikö oma kanta kuitenkin tule jollakin tapaa sivulauseissa tai lauseiden välissä esille? Tähän vastaan, että luonnollisesti näin on. Ihminen elää ja toimii yhteiskunnassa, joka luonnollisesti muokkaa arvostuksia ja asenteita. Silti varon ottamasta aktiivisesti kantaa minkään tahon puolesta. Ylipäätään katson, että omien arvojen ja maailmankatsomuksen tuputtamien ei sovi historian ja yhteiskuntaopin tunneille. Toivon, että tämä ei vähennä opetukseni elämänmakuisuutta. Tähän asti olen kylläkin havainnut, että elämänmakuisuutta voi luoda myös muilla tavoin, esimerkiksi näin ;)

Mitä mieltä sinä olet? Oletko ottanut kantaa opettajana (kerro mieluusti myös että kolleganani vai jonkin muun aineen opettajana) politiikkaan?

Ps. Heitänpä tähän lopppun vielä avoimen kysymyksen. Moni opettaja suvaitsevaisena kertoo äänestävänsä suvaitsevaisia puolueita. Entäpä, jos opettaja kertoisikin äänestävänsä perussuomalaisia. Miten siihen suhtauduttaisiin? Haluttaisiinko sellaista kuulla?

kuva täältä

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Nostalgiapromenaadilla

Viikonloppuna oli aikaa nostalgisoida entisillä kotiseuduilla. Ensin teimme promenaadi npirteässä pakkasessa Aura-joen rannoilla. Sen jälkeen suutasimme Tintåån kakkupalalle ja kahville. Pitäisi vissiin käydä siellä illastamassakin, sen verran tunnelmallinen paikka on kyseessä! Tintån lounaspöytään olenkin jo aiemmin tutustunut ,ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille :)


Muutama kuva tuli napsaistua myös Tildan talvieleganssista. Lyhyehkö talvitakki löytyi kaapin perukoilta hameen kaveriksi ja jalassa puolestaan kiilakorkoiset nyörikengät Andiamon talvialesta. Olisivat saaneet olla vieläkin enemmän luistinmaiset, mutta menevät näinkin :)


Voimia loppuviikkoon!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Minä, Katariina

Olen aina ollut kiinnostunut Venäjän historiasta. Jos olisin ollut lahjakkaampi kielissä, niin olisin kenties halunnut opiskella venäjän kieltä ja erikoistua Venäjän historiaan. Tuossa maassa minua kiinnostaa kaikki: kulttuuri, mentaliteetti, hallitsijasuvut ja maan toimiminen erään kuuluisan ideologian laboratoriona.

Lukion opettajana tulee vuosittain jaettua lähinnä tiedon murusia ja katkelmia Venäjästä ja Neuvostoliitosta eri kurssien yhteydessä, esimerkiksi näin:

1. Pähkinäsaaren rauhan raja ja Novgorod (Äläkä kirjoita koevastaukseen, että Venäjä), Iivanan ruikutus erään Katariina Jagellonicaan perään, Pietari Suuri, joka rakensi kaupunginsa suomalaiselle suolle ja pätkäisi venäläisaatelin parrat, Pultavaan hupeneva Ruotsin suuruuden kausi...

2. Tämän jälkeen Tilsitin sopimus Euroopan virallisen pienen miehen ja komean Aleksanteri I kesken, Suomen sodan ruotsalaiset lusmut ja suoraselkäiset venäläiset, sielut (musikat), korttipeli ja vapauttajatsaari, Romanovien puvuista kimpoilevat luodit Jekaterinburgin yössä. - Älä vain muuten kirjoita koevastaukseen, että Neuvostoliitto!

3. Sitten hyvä (paha) Lenin ja pahempi Stalin, Trostkillahan oli suhde Frida kahlon kanssa, Nep-kausi ja stahanovilaiset työnsankarit, Siperia opetti aina vain suomalaisia loikkareita, virolaisia kyyditettyjä ja ylipäätään bolsevismin moninaisia vihollisia....

4. Viimein - Hruštšovin kenkä, Brežnevin kulmakarvat ja Gorbatsovin otsaluomi... niin, ja älä vaan kirjoita koevastaukseen, että VENÄJÄ!

5. Horjahteleva Jeltsin ja pullisteleva Putin - muista kirjoittaa sittenkin se Venäjä!

Välillä siis oikein ärsyttää! Niinhän se on, että suuria linjoja painottaessa (ideologiat, aatteet, yhteiskuntien yleinen kehitys, poliittiset järjestelmät) yksittäisten kulttuurien historioille ei jää paljonkaan sijaa. Välillä kaipaisi syvällisempää syventymistä esimerkiksi juuri Venäjän historiaan; aiheeseen liittyvien tenttikirjojen luvustakin on jo kymmenisen vuotta.

Lepoa kiireen keskellä oli syventyminen historialliseen, viihdyttävästi ja sujuvasti kirjoitettuun romaaniin. Laila Hirvisaaren uusinta kirjaa Minä, Katariina lukiessa huomasin, että taidanpa sittenkin tietää Euroopan historiasta enemmän kuin luulin. Siltikin se jätti myös uusia haasteita eteen. Heräsin teoksen myötä pohtimaan tarkemmin esimerkiksi Romanovien sukupuuta, Venäjän hallitsijasuvun pitkäaikaisia yhteyksiä Saksaan, Puolan jakoa ja vallinneita aatevirtauksia; erityisesti valistusta.

Laila Hirvisaaren teos kertoo takaumien kautta Venäjän 1700-luvun merkittävimmän naisvaikuttajan elämänvaiheista. Jalkansa loukannut vanheneva keisarinna kutsuu ystävänsä ja uskottunsa Leonin laatimaan kanssaan mahdollisimman rehellisiä muistelmia. Leon saakin toimia monta kertaa Katariinan omatuntona sen suhteen, miten tapahtumat todellisuudessa etenivät ja miten valistuskeisarinnana tunnettu nainen todellisuudessa toimi.

Kirjassa käydään läpi Katariinan elämänvaiheet lapsuudesta hänen vallananastukseensa asti. Äidilleen vieras, mutta isälleen rakas Sophie Auguste Friedrike varttui Stettinin linnassa Pommerissa, kunnes hänen elämänsä muuttui täydellisesti Venäjän silloisen hallitsijan "Pietari Suuren tytär" Elisabethin kutsuessa hänet Venäjän hoviin tutustumaan suurruhtinas Pietariin. Tavoitteena oli leipoa Sophiesta Venäjän tulevan hallitsijan puoliso. Vastenmielinen Pietari ei miellytä nuorta tyttöä, mutta hän aavisti suuren tulevaisuuden kutsuvan häntä. Luterilaisesta saksalaisesta Sophie Auguste Friedrikesta tulee ortodoksinen Katariina, mutta sydämessään hän säilyttää isiensä uskon ja hovitavat.

Ensimmäiset elinvuodet Venäjän hovissa paljastavat karun totuuden - hoviväki juonittelee ja on sivistymättömän moukkamaista (ja haisee pahalle). Lisäksi Elisabeth-keisarinnan julmuus ja puolison vuosi vuodelta syvenevä hulluus ovat monta kertaa murentaa nuoren naisen. Sivistyneisyydellään ja rautaisella tahdollaan hän kuitenkin luovii tiensä eteenpäin. Tähän tarvittiin tietysti myös oikeita suhteita oikeaan aikaan. Muutenkin Katariina oli erittäin perso miehille...

Mielestäni Hirvisaaren kirjan kiinnostavinta antia on kirjoittajan tarkka paneutuminen aikauden miljööseen ja taustatapahtumiin. Kirjailija osaa myös kirjoittaa mukaansatempaavasti ja aidosti henkilökuvauksia, vaikkei yksittäisiä lauseita jäisikään ihailemaan. Erityisesti keisarinna Elisabethia ja suurruhtinas Pietaria koskevat kuvaukset ovat hersyviä! Olisin ehkä kaivannut, että teos olisi kattanut myös varsinaiset keisarinna-vuodet; varsinkin kirjeenvaihto valistusfilosofien kanssa jäi mietityttämään. Ehkäpä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että joskus saamme käsiimme teoksen jatko-osan.


Kaiken kaikkiaan oli mukava palata pitkän tauon jälkeen tämän suomalaisen painoskuningattaren teoksen pariin. Mitähän pahaa siinä oikeastaan on, että joku on painoskuningatar? Olisikohan kateellisten panettelua? Kyllä kansa nimittäin tietää ;)

Mitä mieltä sinä olit kyseisestä teoksesta?

kuvat 1, 2 ja 3

Päivän mummo

Joku viisas on todennut, että on olemassa kolmenlaisia mummoja:

1. Mummoja, jotka ovat kiltejä ja aina tuoksuvat pullalle - ei sovi meikäläiseen

2. Mummoja, jotka ovat inhottavia - ei kai nyt sentään ;)

3. Ja mummoja, joita ei yhtään kiinnosta - terkkuja vaan tässä samalla kaikille mummotyylini ihailijoille ja vihailijoille :D Hilpeämpää päivänjatkoa!


maanantai 23. tammikuuta 2012

klassinen trikoomekko



Iltaista!

Tarkoitukseni oli useampaan otteeseen jo syyspuolella vinkata H&M-löydöstäni. Klassinen, paksuhkosta trikookankaasta tehty leninki saattaisi sopia useammallekin päärynävartaloiselle - ainakin minun kananluisia hartioitani ja leveämpää alaosaa se kompensoi mukiinmenevästi. Ostin vastaavan leningin jo alkusyksystä mustana, mutta talvialesta koriin tarttui tämä harmaa versio. En tiedä, löytyykö näitä enää putiikin sivuilta, mutta jos löytyy, niin suosittelen :)


Tässä päivän asu vielä nutun kera - ilman sitä en viileämmissä luokissa olisi oikein tarennutkaan ;)

Jutut ovat tällä kertaa taas mitäänsanomattomat. Töitä riittää edelleen ihan riittämiin, ja pää lyö tyhjää näin illan suussa.

Juttuvinkkejä saa jälleen kerran ehdottaa, yritän pikku hiljaa toteuttaa niitä aiemmin syksyllä tulleita kysymyksiä :)

Sen haluan kuitenkin tähän loppuun vielä mainita, että minulta on turha kysellä henkilökohtaisia mielipiteitä kollegoista, oppilaista, oppilaiden tuotoksista tai muusta sellaisesta, josta en saa lain puitteissa kertoa. Jos opetusalasta tai opettajuudesta kyselette, vastaan vain omaan opettajuuteeni tai siinä kehittymiseen liittyviin kysymyksiin, opetusaineitteni sisältöihin tai yleisemmin koulumaailmaan liittyviin teemoihin. Tämän ymmärtänevät kaikki opetusalalla työskentelevät, mutta toivottavasti myös muutkin.

Mukavaa illanjatkoa!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Arjen estetiikkaa

Joskus kauneus voi pelastaa päivän. Tänään se tarkoitti akvarellimaisia kukkia.

H&M:n Concious Collection-malliston alennushame oli rakkautta ensi silmäyksellä - vartalolleni sopiva malli, ihanat värit ja ison taskut ;) Se on myös astetta ekologisempi, kierrätettyä materiaalia.


Jollain oudolla tavalla sukkiset ja ruskeat kengätkin istuivat kokonaisuuteen...

Päivän ehdottomasti paras hetki oli kuitenkin kun saavuin väsyneenä pitkän opekokouksen jälkeen viimein kotiin...

MIES oli sytyttänyt kaikki pihamaan jäälyhdyt palamaan. Hän oli muuten ihan itse myös tehnyt ne :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Päivän salapoliisityö

Heippa!

Pidin eräästä radiossa soivasta biisistä, mutten koskaan ollut huomannut kuunnella kunnolla kyseisen biisin nimeä tai esittäjää. Sen verran sitten keskityin, että päättelin biisiä esittävän joku, jolla on ranskalainen nimi. Erilaisten nimiarvausten jälkeen sain varsinaisen esittäjän ja biisin nimen vihdoin selville - esittäjä on Fun. vahvistettuna Janelle Monáe-nimisellä neitokaisella. Mielestäni biisin äänimaailma tuo mieleen Scissor Sisters'n jotkin kappaleet. Minä tykkään kappaleen iloisesta fiiliksestä, toivottavasti joku muukin tämän jälkeen :D

Mukavaa päivänjatkoa!



sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sunnuntain tunnelmaa

Varastin itselleni vapaa-aikaa aamusta. Runebergin torttu, lempiteetä, joululahjaksi saatu ihana lampaalta näyttävä ja sille tuoksuva viltti yllä. Palanen Katariina Suuren elämää. Ympärillä pakkaspäivän kaunis valo ja vähän aikaa myös siisti koti ;)

Kyllä sitä varmasti jaksaa taas ensi viikon. Voimia kaikille alkavalle työviikolle!


Ps. Kodin Anttilan joulukoristealesta löytyi puoleen hintaan ihania marjaoksia. Julistin ne samantien virallisiksi talvikauden koristeiksi :D

lauantai 14. tammikuuta 2012

Sinivihreä makuuhuone

Hei taas!

Sain vihdoin aikaiseksi pienen kuvakavalkaadin makuuhuoneen yleisilmeestä:

Marraskuussa teinkin jo pienen sneakpeakin makkarin tapetista - sehän on Birger Kaipiaisen Ken kiuruista kaunein sinivihreänä. Näissä kuvissa väri ei kyllä oikein pääse oikeuksiinsa...

Muuten makuuhuoneen sisutuksessa on menty pääasiassa vanhan voimin. Niin sänky kuin muut kalusteet ja tekstiilit ovat vanhasta makuuhuoneesta; ainoastaan matto, Ikean Alvine, on uusi hankinta.

Makuuhuoneen kokonaisuus on loppujen lopuksi hyvin Ikea-painotteinen: valkoinen rautasänky on kyseisen ketjun Leirvik-mallistoa, yöpöytä taas Hemnes, jota ei valitettavasti enää edes valmisteta. Tämä harmittaa, sillä olisimme nyt tarvinneet vastaavan sängyn toiselle puolelle! Olisin muuten kiinnostunut vaikka ostamaan sellaisen, jos jollakulla on vastaava ylimääräinen...

Aiemman kotimme olohuoneessa majaillut laiskanlinna on nykyään makkarissa. Sen hankin joskus opiskeluaikoina kesätyörahoilla Kodin Anttilasta.

Kattokruunu on myös Ikeasta, mutta Eurokankaasta hankitut totaalisen peittävät verhot ovat kymmenen vuotta vanhat ja edelleen hyvät. Hankin ne aikoinaan erääseen kimppakämppään, jossa oli lasinen seinä eteiseen. Huone oli pakko saada pimeäksi, koska kämppiksellä oli ymmärrettävästi erilainen rytmi kuin minulla. En ole muuten kyllästynyt kyseisiin verhoihin tippaakaan :) Oppisipa sitä tekemään yhä enemmän vuosikausia silmää miellyttäviä hankintoja!


Yöpöydän lamppu on Pentikin mallistoa ja häälahjaksi saatu. Nyt sillekin olisi kiva saada pari sängyn toiselle puolelle :)

Että tällainen kuvakavalkaadi tällä kertaa. Makuuhuoneen seinille olisi tarkoitus saada muutamia tauluja/valokuvia, mutta sitten aikanaan, kun ne oikeat löytyvät.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Kuvia vanhasta makkarista löytyy mm. täältä. Siellä osa huonekaluista hieman paremmassa valaistuksessa.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Hajanaisia ajatuksia työelämästä

Iltaista,

Päässä pyörii lähinnä hajanaisia ajatusrakennelmia, on tullut istuttua jälleen liian kauan päätteen ääressä (ja taisteltua Euroopan unioniin liittyvän informaatiotulvan kanssa). Väsyttää. Aika on mennyt taas lähinnä tiedon mieleenpalauttamiseen ja perustunnin suunnitteluun. Enempää ei ehdi eikä jaksa. Sanomalehtiartikkelien pölyyntyvä kasa kasvaa enkä ole niitä vielä ehtinyt hyödyntää vielä kertakaan kurssin aikana. Että tällaista loistavaa pedagogiikkaa.

Olen pohtinut viime päiviä työelämän kummallisuuksia. On paradoksaalista, että nykypäivänä ne, joilla on työtä, ovat hukkumaisillaan siihen, kun taas toiset eivät löydä töitä, vaikka kuinka haluaisivat niitä tehdä. En tarkoita tällä nyt itseäni tai surkuttele omaa kohtaloani, vaikka aasinsiltana aiheeseen toimikin omakohtainen kokemus.

Koska näihin opepohdintoihin on perinteisesti tullut kommentteja ja nämä open "päänavaukset" työn raskaudesta ovat välillä suivaannuttaneet ei-opettajia, niin ajattelin nostaa esille erään itseäni kovasti kiinnostavan kysymyksen.



Kuulisin ainakin itse mielelläni kokemuksia ammatinvaihtajien suusta. Tietysti tässä on sen verran oma lehmä ojassa, että toivoisin ajatuksia nimenomaan niiltä, jotka ovat vaihtaneet alaa joko jostakin muusta työstä opettajiksi tai sitten työhönsä leipääntyneiden tai muusta syystä työtä vaihtaneiden ex-opettajien kommentteja alan vaihtamisesta. Oliko alanvaihto oikotie onneen? Onko elämä parempaa ja mielenkiintoisempaa nyt opettajana tai ei-opettajana? Kummassa ammatissa arki on parempaa ja työ mielekkäämpää?

kuva: täältä.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Kashmir

Viime päivinä on palellut. Päälle on siis pitänyt laittaa villaa - ylle ;D

Kerrankin voin sanoa, että aleshoppailut osuivat nappiin. Nukkumattia odotellessani mielikuvaharjoittelin tarkkaan, mita todella tarvitsen. Lopputulos oli, että tarvitsen löysähkön lämpimän neuletakin, mielellään kashmiria.

Zaran alesta sellainen löytyi, vieläpä toivevärissäni. En usko, että nukkaantumiselta vältytään, mutta toivon kuitenkin, ettei 69 euron hinta ollut liikaa. Minä en nimittäin jaksa uskoa Zaran tuotteiden laadukkuuteen materiaalivalinnasta huolimatta. Voin kuitenkin muuttaa mieleni, jos nuttu osoittautuu kelvoksi.

Mikä (perus)vaatehankinta on osoittautunut sinun kohdallasi menestystarinaksi? Mikä taasen on ollut totaalinen floppi?

Laitetaanpa vielä loppuun teemaan sopivaa musiikkia suoraan isäni nuoruudesta :)


maanantai 9. tammikuuta 2012

Pullero pesukarhu, nuorisovaalit ja talvipukeutumista

Iltaista!

Työpäivä venynee tänään puolikkaaksi vuorokaudeksi, mutta jostain syystä ei se mitään! Toivottavasti virtaa riittää kuitenkin vielä loppuviikoksikin...

Maanantai on tässä jaksossa pisin työpäiväni, kuusi lukion tuntia ja yksi yläkoulun yhteen putkeen. Päivän päätteeksi jäin vielä organisoimaan torstaina koittavia "Pressa" nuorisovaaleja. Se onkin ihan mielenkiintoinen haaste, sillä en ole työurani aikana aiemmin päässyt toteuttamaan vastaanlaisia varjovaaleja. Erityisesti varjovaalien järjestämisestä hyötyvät oppilaskunnan jäsenet, jotka saavat siitä hyödyllistä kokemusta luottamustehtävien hoitamisesta. Vaaliviikko aamunavauksineen, oppilaskunnan järjestäminen infotilaisuuksineen (kuinka toimia vaalihuoneistossa, millaiset lipukkeet hyväksytään, opastus internetistä löytyvien vaalikoneiden käyttöön), vaalivirkailijoina toimiminen ja äänten laskeminen kartuttavat heidän kansalaiskokemustaan.

Päivän asuna oli tänään joulualelöytö, Jackpotin tummanharmaa neulosmekko. Se on melkoisen vartalonmyötäinen (tarjolla oli vain xs) ja pienillä kullanvärisillä epoleteilla ja vyötärövyöllä varustettu. Jalkaan vain paksut sukkikset ja menoksi. Ihanan helppoa pukeutumista :)

Talvisempiin asuihin ovat näin ilmojen kylmetessä pukeutuneet myös Siili ja Pullero Pesukarhu. Jälkimmäisen suloisen lyllertäjän adoptoin muuten joulupaketista. Miehen mukaan kuitissa oli oikeasti lukenut "pullero pesukarhu" :D

Mukavaa loppuiltaa!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Rintarossikokoelmani

En ole kovin muodikas ihminen. Ehkäpä siksi en saanut aikaiseksi katsausta viime syksyn muotivirtauksiin (sorry, Kerttuli, joka toivoit tällaista. Yritän paremmalla tahdolla väsätä sellaisen nyt kevättalvella...).

Hyödynnän kauppojen vaate- ja asustevalikoimaa lähinnä kartuttamaan omaksi tyylikseni muotoutunutta linjaa. Kun tarjolla on esimerkiksi tyyliini sopivia pitsipaitoja tai kellohelmaisia hameita, niitä tulee hankittua. Korujen puolella aarreaikaa on, kun muodissa ovat erilaiset rintarossit. Hankin niitä tosin myös vintage- ja second hand-liikkeistä niukkatarjontaisina vuosina ;)

Tässä osa vuosien varrella karttuneesta kokoelmastani:


1. Sininen 50-60-lukuinen rintarossi on uusin hankintani. Ostin sen samasta liikkeestä kuin muinoin hääpukuni eli turkulaisesta Boutique Minnesta.

2. Kullanvärinen vihertävillä lasikivillä ja tekohelmellä koristettu rossi on puolestaan niinkin proosallisesta nuorisomuotiliikkestä kuin Vila.

3. Jääkiteeltä/hiutaleelta näyttävä rintakoru on hankittu vuosia sitten Stockmannilta.


4. Vanhan, mutta arvottoman kamee-korun ostin aikoinaan Aurastreet goes vintage-tapahtumasta. Se on eräs eniten käytössä kuluneista koruistani!

5. Hopeinen perhonen on lahja yliopistovuosieni kämppikseltä, eräältä sveitsittäreltä ;)

6. Toinen feikkikameeni on taattua Seppälä-kamaa :D

7. Hopeareunainen valkokivinen rintarossi on hankittu muistaakseen eräästä maalaishuutokauppatapahtumasta.

Vinkkailkaahan, jos jossakin tulee vastaan koru, joka sopisi tämän tildamaisen kokoelman jatkoksi :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ps. Pidättekö tämän kaltaisista postauksista?

torstai 5. tammikuuta 2012

Menneen vuoden kokoamista ja uuden odotusta

Vuosi 2011 oli kaikin puolin suurten henkilökohtaisten etappien saavuttamista elämässäni.

1. Suurin hetki kaikista oli noin viiden vuoden mittaiseksi venyneen lopputyöodysseiani valmistuminen. Usko itseen ja valitun tien mielekkyyteen meinasi loppua useamman kerran. Olo tuntui kolmenkympin kieppeillä epäaikuiselta ja häpeä olisi vähitellen jäykistänyt kielenkantani kokonaan tuon "kielletyn" aiheen suhteen. Olen kuitenkin kiitollinen tiestäni. Tuskin olisin se ihminen, mikä nyt olen ilman noita vastoinkäymisiä.


2. Toinen merkittävä tapahtuma oli ensimmäisen oman kodin ostaminen. Itse asiassa tuo päätös tuli aika lailla puun takaa, sillä emme olleet suunnitelleet asunnon vaihtamista. Ihastuimme kuitenkin molemmat niin totaalisesti uuden kotimme sijaintiin sekä ilmeeseen, ja kun suunnitelma tuntui uskottavalta vielä miehenkin realismin suodattamana, niin se oli sitten menoa! :)


3. Uskon kehittyneeni vuoden mittaan myös työssäni. Vaikka vuoden mittaan tuli kärvisteltyä ja itkettyä monet kerrrat omaa keskeneräisyyttä, niin kollegoiden ja opiskelijoiden palaute sekä opetustilanteet ja oppiaineeni motivoivat jatkamaan ja kehittymään.

4. Olen myös hirmu kiitollinen siitä, että ihoni on pysynyt kohtuullisessa kunnossa koko vuoden. Tsemppaan ja symppaan kaikkia iho-ongelmista kärsiviä koko sydämestäni!

Vuodelta 2012 odotan erityisesti seuraavia asioita...


1. Minusta tulee täti! Ei sentään ihmislapsen mutta kuitenkin suloisen pienen Welshin Corgin eli tuttavallisemmin töppöjalkakoiran täti :) Odotan jo innolla yhteisiä lenkkejämme täällä maaseudun rauhassa :)

2. Minulla on ollut pitkään jatkokouluttautumishaaveita, joihin aion tarttua nyt, kun tutkinto on viimein valmis. En hiisku suunnitelmistani kuitenkaan sen tarkemmin täällä, sillä toteutuminen ei ole todellakaan itsestään selvää...

3. Ensi kesänä on vihdoin edessä se oikea (niin suuresti kadehdittu) opettajakesäloma! Toivon, että pääsemme visiteeraamaan ainakin Itävallassa, jossa miehen veli ja eräät rakkaat ystävämme asustavat. Shoppailuretki erään kollegan kanssa Tukholmaan voisi olla myös paikallaan ;) kesällä aion lukea myös liian myöhään romaaneja, nakutella takapihan patiota, hommata ne viime kesänä hankkimatta jääneet mansikat kotikunnan mansikkatilalta sekä nähdä ystäviä ja perhettä.

Eniten toivonkin juuri mielenrauhaa ja positiivista elämän asennetta itselleni sekä aikaa perheelleni ja ystäville. Yhteydenpito merkityksellisiin ihmisiin jäi minulta viime vuoden aherruksen lomassa valitettavasti vähemmälle. Ihmissuhteiden merkityksen totesi erinomaisella tavalla viime sunnuntai-illan elokuvassa Christopher McCandless, yhdysvaltalainen vaeltaja, jonka kohtalona oli kuolla 24-vuotiaana nälkään Alaskassa. Elokuvan versiossa hän tajusi vasta nälkäkuoleman partaalla, mikä loppujen lopuksi oli onnellisuuden avain - jaettu ilo on se suurin ilo.

kuvalähde: 1