torstai 28. helmikuuta 2013

Ihmeiden aika ei ole ohi

Tervepä teille!

Ihmeiden aika ei ole ohi. Jouluksi hankittu amaryllis innostui jälleen kukkimaan!


 Se ei ole muuten ollut ainoa ihme. Saimme vihdoin teetettyä viralliset häämuotokuvamme. Eihän siihen mennytkään kuin melkein neljä vuotta...


"Viivästys" johtui siitä, etten ole oikein ollut tyytyväinen kuviin. Ne ovat oikeasti ihan ok ja hyvässä studiossa otettuja, mutta olisin ehkä kuitenkin halunnut luonnossa otetut romanttiset kuvat. Olen nimittäin jälkikäteen nähnyt niin monta kivaa mieheni ottamaa hääkuvaa, etten voi kiistää lievää kademieltäni... Meillä ei kuitenkaan ollut tuolloin opiskelijoina varaa tilata ammattilaisvalokuvaajaa häihin. Harmillista oli lisäksi, että ne muutamat tarkoin valitsemassani paikassa otetut kiitoskorttikuvat menivät tavallaan pilalle, koska kuvia ei vahingossa tarkennettukaan meihin vaan tiehen. Toisaalta jotkut ovat jopa kehuneet tuota "vanhahtavaa" tunnelmaa.  Aikoinaan itkukiukuttelin kuvien (ja samaan aikaan puhjenneen akneni) johdosta, mutta nyt katson asiaa jo neutraalimmin. Sanotaan, ettei suutarin lapsella ole kenkiä - pitänee kai sitten paikkaansa tässäkin tapauksessa. Eihän mieheni tietenkään voinut omissa häissään kuvaajana olla ;)


Ehkä tässä saisi viimein hääkuvatkin albumiin. En ole ollut niistäkään niin kovin innostunut, joten asia on kesken. Ehkäpä teetän ensin Ifolor-kirjan häämatkastamme. Sieltä on ihan mahtavia kuvia! Kahden vuoden takainen Kreikan matka on onneksi jo kansissa :)

Kehystimme nämä "viralliset" kuvat muuten kehystämö Nelilehdessä (Nuppulantie 27) Turun Länsikeskuksen lähellä. Lopputulos oli tosi hyvä. Kehyksiä oli todella kiva valikoima!



Mukavaa illanjatkoa :)

Ps. Äänetyksen viimeistä päivää viedään ;) Kitos kaikille jo osallistuneille :)

maanantai 25. helmikuuta 2013

Mekko auringon


Tänään oli ihan hyvä päivä. Työntäyteinen, mutta aurinkoinen. Tuo kimmeltävä kirkkaus olikin päivän asun paras asuste ;)


Nyt iltasella on pakko sallia hieman lepoakin itselle. Katson ehkä televisiota tai nautin Mma Ramotswen seurasta rooibos-kupillisen kera.


En löytänyt vielä yhtäkään täräyttävää suosikkia Oscar-gaalan pukuloistosta. Jessica Chastainin asu oli aika kiva, mutta vaan aika.


Oliko teillä suosikkia?
Kuvalähde täältä.

torstai 21. helmikuuta 2013

Samaa sarjaa

Hei taas!

Muistanette tammikuisen pohdintani siitä, mihin käyttäisin joululahjaksi saamani Accessorize-lahjakortin.

Putiikin tämän talvinen ale ei ihan viime vuotiselle tasolle yltänyt, joten päädyin hankkimaan lopulta kaksi täysi hintaista tuotetta. Päätöstä helpotti huomattavasti tosin se seikka, että korut ovat samaa sarjaa erään vuoden verran kovassa käytössä olleen kaulakorun kanssa.


Mukaani lähtivät siis lopulta hopeisista pikku kuulista koostuvat lyhyt kaulanauha ja käsikoru. Tykkään tosi paljon niiden muotokielestä. Koruissa yhdistyvät jollakin jännällä tavalla modernius ja klassisuus.


Loppuun vielä perhepotretti. Uskoisin, että tulette vuoden varrella näkemään moniakin asuja näillä höystettynä.

Mukavaa illanjatkoa!

Ps. Kiinnostaisiko joitakuita lukijoistani tietää, jos vien vaatteitani jälleen kirpparille?

Ps2. Huomikoikaapa sivupalkin kysely. Aika moni sinne on jo lemppareitaan ruksinutkin ;)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Takapihan valtias

Onko se mörkö?


 Syökö se pienempiä lumiukkoja alkupaloiksi?


 Saat sen selville vain, jos uskallat tulla takapihallemme...

 ... ja kohdata otuksen hampaasta viiksikarvan tupsukkaan!

Voitte arvata, että ainakin eräs taloutemme loinen oli näköispatsaaseensa erityisen tyytyväinen. Tai no... Olisi se saanut kuulema olla vieläkin nykyistä kolmemetristä suurempi ja pönäkämpi :D


Ps. Huomioikaapa jälleen sivupalkin kysely :)

tiistai 19. helmikuuta 2013

TEHDAS Teatteri & Aura of Puppets esittävät: William Shakespearen Myrsky


Milloin olet viimeksi nähnyt nukketeatteria?

Kun sain blogiini yhteydenoton kera edellä esitetyn kysymyksen, hihkaisin riemusta.  Mielestäni kyseisessä taidemuodossa on jotakin äärimmäisen kiehtovaa ja taianomaista, mutta jostakin syystä itse esityksiä on tullut nähtyä aivan liian vähän.

Saimme siis mieheni kanssa mahdollisuuden päästä katsomaan William Shakespearen klassikkonäytelmää Myrskyä, joka toteutetaan tänä kevättalvena  15.2.-21.4. turkulaisen ammattinukketeatterin edistämishankkeen Aura of Puppetsin ja TEHDAS Teatterin yhteistyönä. Esitykset pidetään TEHDAS Teatterin tiloissa Manillan tehdaskiinteistössä. Käynti teatteriin on rakennuksen sisäpihalta.


Ennakkokäsitykseni nukketeatterista oli vahvasti kymmenen vuoden takaisen Prahan reissun muokkaama. Näimme silloin paikallista marionettinukketeatteria, mutta TEHDAS Teatterin esitys pesi nuo kokemukset mennen tullen.

Myrskyssä nuket olivat ensinnäkin jotenkin aidomman oloisia, toisaalta rosoisia mutta kuitenkin herkkiä. Näytelmän luontoaiheiset lavasteet, merellinen äänimaailma sekä taustalle heijastetut projisoinnit loivat vahvat elämykselliset puitteet itse tarinalle.

Shakespearen Myrskyhän on renessanssikirjailijan myöhäiskauden komedia Milanon syrjäytetystä herttuasta Prosperosta ja hänen tyttärestään Mirandasta, jotka asuvat kaukaisella autiolla saarella. Prospero harjoittaa magiikkaa halliten tuulen henki Arielia, jonka avulla herttua saa lopulta hänet pettäneen veljen seurueineen haaksirikkoutumaan samaiselle saarelle. Taikuuden mukanaan tuomien lukuisien käänteiden kautta hylättyjen onni kääntyy ja kaikki pääsevät palaamaan kotiin. Myös Ariel saa vapautensa autettuaan isäntäänsä.

TEHDAS Teatterissa nähty versio tästä Shakespearin klassikosta oli tunnelmaltaan vaihtelevan monipuolinen - esitys oli paikoin kepeä,  jopa ilkikurinen, paikoin taas traagisempi ja dramaattisempi. Tulkinta taisi olla klassikolle melko uskollinen.


Erityisen vaikutuksen TEHDAS Teatterin esityksessä teki näyttelijöiden eli nukettajien saumaton yhteistyö. Aiemmin näkemistäni nukketeatteriesityksistä poiketen samaa nukkea ja sen raajoja liikutteli sulavasti kolmekin henkilöä ilman minkäänlaisia katkoksia. Myös useamman näyttelijän yhteistyönä toteutetut Caliban-hirviön ja Ariel-hengen ilmassa ja lavasteissa väreilevät äänet kutkuttivat selkäpiitä myöten.

Myrskyn nukeilla ei muuten ollut lankoja marionettien tapaan ja näyttelijät olivat näkyvissä. Minua tämä ei häirinnyt vaan paremminkin tyyli istui luontevasti esitykseen. Nukketeatterissa on todennäköisesti useampia suuntauksia kuten muissakin teatterimuodoissa. Joku itseäni fiksumpi voisikin kertoa aiheesta lisää vaikka tuolla kommenttiboksin puolella!


Haluan osaltani kiittää Myrskyn näyttelijäkaartia unohtumattomasta kulttuurikokemuksesta ja suosittelen esitystä lämpimästi kaikille lukijoilleni. Lisää tällaista Turkuun! Seuraavaan elämystä odotellessa taidan itsekin leikkiä nukeillani ;) Tehdasteatterin oman blogin löydät muuten täältä.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Kevät vihertää ensimmäisenä mekossa


Täällä lomalainen hei!

Tähän mennessä olen käyttänyt vapaapäivistäni vasta kaksi niiskutellen vuoteenomana, ja vaikka yhdet ystävän kolmekymppiset jäivätkin välistä,  puhuvat tilastot vuoden takaista paremman hiihtoloman puolesta. Silloin makasin nimittäin noin viikon verran 40 asteen kuumeessa, mutta nyt olen sentään ehtinyt lukea jo yhden romaanin, kahvitella kauempana asuvien, aivan ihanan tulppaanikimpun mukanaan tuoneiden sukulaisten kanssa, käydä nukketeatterissa ja tehdä maailman övereimmän lumiotuksen. Kahdesta viimeisimmästä lisää tulevina päivinä.


Toivottavasti ehdin kuitenkin rentoutua lisää.  Tällä hetkellä tuntuu, että balanssiin pääseminen vaatisi vähintään parin lisäviikon rauhoittumisen. Viime viikkoina olen työn ohella suorittanut opetuksettomina päivinä opintoihini liittyvää harjoittelua, hakenut ja päässyt työhaastatteluun (meidän alalla todella harvinaista herkkua) ja läpikäynyt paksusuolen tähystyksen sitä edeltävine paastoamisineen. Monenkirjavat (sosiaaliset) tilanteet ja itsensä psyykkaaminen niihin väsyttävät, joten ei ihme, että vastustuskykyni lopulta petti.

Täyttä lepoa ei tämä viikko tuone, sillä takaraivossa hakkaa tietoisuus retuperällä olevista opinnoista. Ehkä puran suota kuitenkin siitä helpoimmista päästä, ja kirjoittelen illemmalla muutaman sivun oppimispäiväkirjaa harjoittelusta.


Kevättä kohti kuitenkin mennään ja ensimmäisenä se näkyy pitenevissä päivissä, noissa kauniissa tulppaaneissa ja uuden Indiskasta hankitun kietaisumekkoni lehdyköissä. Ei paha, sanoisi turkulainen!


Mukavaa illanjatkoa!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kaksi kirjaa ystävyydestä

Sinun vuoksesi vaikka tuhat kertaa.
Näin afgaani-poika Hassan kiteyttää ystävyyden ytimen. Khaled Hosseini olkoon siis minun virallinen ystävänpäiväkirjailijani.


Täytyy myöntää, että suhtauduin alkuun melko skeptisesti afganistanilais-amerikkalaiseen Hosseiniin ja hänen maailmanlaajuiseen menestykseensä. En ole esimerkiksi edelleenkään nähnyt suosittua Leijapoika-elokuvaa, ja luulin kirjailijan teoksia lähinnä sentimentaaliseksi kevytkirjallisuudeksi. Kun lopulta tutustuin paremmin Hosseinin kirjoihin, ensiksi romaaniin Tuhat loistavaa aurinkoa ja myöhemmin viime syksynä esikoisteokseen Leijapoika, tajusin teosten monipuolisen arvon.  Khaled Hosseini on nimittäin ensimmäinen afganistanilaistaustainen maailmanmaineeseen noussut kirjailija ja teoksissaan hän antaa äänen synnyinmaansa kaltoin kohdelluille, mutta omanarvon tunteville ja sitkeille asukkaille.


Afgaaneille 1900-luvun jälkipuolisko ja 2000-luvun alku olivat sodan ja jatkuvan terrorin aikaa. Ensiksi Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät ja miehittivät vuonna 1978 osan Afganistanista tukeakseen maan epäsuosittua kommunistihallintoa. Konservatiiviset muslimit ja heimot eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan kävivät sissisotaa Yhdysvaltain tuella. Neuvostoliiton "Vietnamiksikin" kutsuttu sisällissota päättyi lopulta kommunistien ja venäläisten tappioon 1980-luvun lopulla, mutta afgaaneille se ei tarjonnut rauhaa. Maan lukuisien Mujahideen- eli muslimisissiryhmittymien välille puhkesi valtataisteluita, jotka lopulta tasaantuivat vasta taliban-liikkeen saatua maan hallintaansa 1990-luvun lopulla. Vaikka suurimmat taistelut viimein taukosivat, ei siviilien elämään muutos tuonut helpotusta. Maassa otettiin käyttöön tiukka koraaniin ja sunnaan (eli profeetta Muhammadin elämäntapaan) pohjautua lainsäädäntö, šaria, joka kielsi muun muassa useimmat maalliset huvit, rajoitti naisten ja tyttöjen työssäkäyntiä, liikkumista ja kouluttautumista ja asetti sekä miesten että naisten pukeutumiselle tarkkoja sääntöjä. Talibanien mielivaltainen hallinto kohteli kaltoin Afganistanin etnisiä vähemmistöjä kuten Hosseinin kirjoissakin mainittuja hazaroita sekä suoritti julmia teloituksia pääkaupungin Kabulin urheilustadionilla.


Edellä mainitut historialliset faktat toimivat myös Khaled Hosseinin teosten taustana. Vaikka taliban-hallinnosta onkin kirjoiteltu runsaasti länsimaisessa lehdistössä, vasta Hosseinin romaanit saivat ainakin minun suuni loksattamaan kunnolla auki sekä itkun ja raivon tunteiden sekamelskan nousemaan pintaan. Miten noin käsittämättömän kauheita tapahtumia ja ihmiskohtaloita voikaan olla olemassa? Vaikka teokset sinällään ovatkin fiktiivisiä, enkä tässä aio juonia sen enempää paljastaa, ovat romaanien tapahtumat olleet todellisuutta monien afgaanien kohdalla.

Vaikka Khaled Hosseinin kirjat käsittelevätkin runsaasti ihmisyyden pimeitä ja rumia puolia kuten naisten sortamista, lasten hyväksikäyttöä, pelkuruutta ja petturuutta, on teosten yleissävy uskomattoman inhimillinen ja toiveikas. Romaanien ydinsanomana on tekojen sovittaminen ja anteeksianto; vihan ja pahuuden voittava rakkkaus ja ystävyys. Leijapojan kohdalla kyse on lapsuuden ystävien, erilaisista etnisistä taustoista tulevien Amirin ja Hassanin yli kuolemankin jatkuvasta kumppanuudesta. Teos on Hosseinin kirjoista se "poikaromaani". Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo puolestaan naisten välisestä ystävyydestä. Kirjan päähenkilöt Mariam ja Laila ovat naitettu vastentahtoisesti samalle miehelle, joka kohtelee heitä huonosti. Ajan kanssa naisten välille syntyy epäluuloista ja kateudesta huolimatta kuitenkin ystävyysside, joka on talibanien hirmuhallintoa ja jopa kuolemaa suurempi.


Olen sen verran vaikuttunut YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n lähettiläänikin toimineen Hosseinin romaanien yleisinhimillisestä arvosta, että olen suositellut niitä opiskelijoilleni lukion historian kulttuurien kohtaamista käsittelevän kurssin kirja-analyysikirjoiksi. Olen myös silloin tällöin jakanut niitä ylimääräisinä historian stipendeinä. Jos mikä, niin toisten, erilaisten kulttuurien ja niissä eläneiden ihmisten kontekstin ja kokemusten ymmärtäminen on omiaan kuromaan ennakkoluulojen railoja meidän telluksen asukkaiden väliltä.

Oikein sydämellistä tulevaa ystävänpäivää teille tutuille ja tuntemattomille!

Kuvalähteet seuraavilta sivuilta: 1, 23 , 4 ja 5

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kruunuksi kutreille

Tyttökullat! Saanen esitellä marjaväriviikon todellisen huipennuksen:


Nyt se löytyi, kauan etsimäni vintage-hattu kutreille Tilda-kampauksen pariksi. Osoite oli jälleen VintagEija´s.  Milloinkas otetaan erä sunnuntaibridgeä kera tykötarpeiden?  ;)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Lapin hehkua Turussa


Tänä aamuna opin, että vaikka tuntisi itsensä kuinka väsyneeksi tahansa, on parempi kammeta itsensä vuoteesta ylös ja lähteä nauttimaan ystävän seurasta sekä vitamiinipitoisesta taiteesta. Molemmat kun ennaltaehkäisevät paljon pahempia puutostiloja!


Reidar Särestöniemi oli käsitteenä minulle entuudestaan jollakin tapaa tuttu. Tiesin tiettömässä korvessa sijaitsevan ateljeen ja siellä järjestetyt televisioidut joulukonsertit. Muistin taiteilijan vahvat Lapin luontoon liittyvät värit  ja jollain tapaa erikoisen persoonan. Silti ennakkoasennoiduin kohtaamaan hieman tylsistyttäviä (ja rumia) 60- ja 70 -lukujen okran ja myrkynvihreän värisiä vasemmistolaistöitä, joita en kuitenkaan voisi sietää. Metsään (ja tunturiin) meni - onneksi!

    

Matkan varrella opin muun muassa sen, että Särestöniemi oli Suomen Taideakatemiassa ja Ilja Repin- istituutissa opiskellut, mutta Lapin erämaata joka solullaan elänyt ja kokenut taiteilija, joka ammensi töihinsä vaikutteita muun muassa eurooppalaisilta modernisteilta, venäläisestä taiteesta sekä esihistoriallisista luolamaalauksista. Monissa hänen teoksissaan on jännittävä pinta - se näyttää jäkälän peitämältä kalliolta tai noitarummun pinnalta. Särestöniemen taide sisältää paljon pohjoista mystiikkaa ja symbolismia. Taitelijan työt eivät ole pelkästään abstrakteja, vaan luonnon muodot, värit ja eläimet ovat teosten hallitsevia piirteitä.


 Ja ne värit! Ne eivät olleet tosiaankaan pelkkiä (rumia) murrettuja sävyjä, vaan  teosten värit leiskuivat vasten Lapin luonnon lunta, jäätä ja kiveä. Yllä oleva "Iltapakkanen ja kuunsirppi"-teos on esimerkki minuun kovasti kolahtaneesta värien käytöstä. Kaikista värikkäimmät (ja erityisesti ne murretut ruskeat ja oranssit) eivät olleet makuuni, mutta monta terapeuttista värikylpyä koin.


Näyttelyssä kerrottiin Särestöniemen samaistuneen usein Lapin eläimiin, ja eläytyneen jo lapsena esimerkiksi hätääntyneen pesäänsä puolustaneen riekon tai vaanivan ilveksen rooliin. Eläimet kuvastivat Särestöniemen persoonan eri puolia. Koettu luonto siirtyi sellaisenaan myös taiteilijan teoksiin, joissa hän usein inkarnoitui eläimeksi; eläin sai hänen kasvonsa.


Särestöniemi otti toisiaan syleilevillä eläimillä ja myöhemmin myös mieshahmoilla kantaa oikeuteen olla avoimesti oma itsensä. Homoseksuaali taiteilija kertoi vuonna 1963 tehdyssä haastattelussa muun muassa näin:

"Haluan ilmaista itseäni töissäni ja elää niissä elämääni. Maalaus on ainoa konsti, jolla puran aggressioni, toiveeni ja pettymykseni."

Syjäkylän ahdasmielisyys ympäröi taiteilijaa aikana, jolloin homoseksuaalisuus määriteltiin vielä rikokseksi.

Särestöniemen sydäntä lähellä olivat myös luonnonsuojelu ja Lapin perinteisten elinkeinojen säilyminen. Toisaalta hän oli omana aikanaan yllättävän menestynyt, Suomen parhaiten myyviä taitelijoita, jonka erämaa-ateljeessa vierailivat (ja saunoivat) kuuluisuudet Urho Kekkosesta lähtien. Särestöniemestä, taitelijan tilasta, tuli monille pyhiinvaelluksen kohde, mikä alkoi luovan työn tekijää myös häiritä. Särestönniemi teki taulukauppoja usein fiiliksen ja vaikutelman pohjalta - kauppoja hierovan ostajan äänensävy saattoi ratkaista taulun lopullisen hinnan. Jos joku alkoi tinkaamaan, taulun hinta nousi varmasti (Nämä jutut kuulin museoaveciltani, joka toissa vuonna vieraili pääkallonpaikalla Kittilässä).  Särestöniemi oli suomalaisena taitelijana onneksi sellaisessa asemassa, että hän saattoi taiteellaan myös elää ja myydä taidettaan miten halusi.

Museoasuna minulla oli tänään violettiviikon viimeinen asu. Särestöniemen taiteeseen olisi kyllä rimmannut jokin huomattavasti leiskuvampi yhdistelmä ;)


Mukavaa ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
  
Särestöniemen taidekuvat seuraavilta sivuilta:  1, 2, 3 ja 4 ja 5

torstai 7. helmikuuta 2013

Marjaviikon satoa


Hei taas!

Tänään mennään fuksialla. Käyhän sekin marjaväriksi?

Joskus hyvää kannattaa odottaa. Ostin Aleksi 13:sta 50 % alennuksella kaksi alkusyksystä asti kuolaamaani neulenuttua. Kyseiset In Wearin nutut ovat juuri oikean mittaisia - lonkkaluulle ulottuvia ja niissä on kivat sotilaallishenkiset epoletit (vai miksi niitä pitäisi kutsua) olkapäillä. Tänään päällä oli fuksia, kaapissa odottaa vielä tummansininen parempia käyttöaikoja.


Olen oppinut, että jos kynähame tai herrainhousut ulottuvat navan kohdille tai vähän ylemmäs, niin lonkkaluulle ulottuva nuttu on paras.  Jos mekon tai hameen vyötärölinja on tätäkin korkeammalla (eli hieman äitiysmallisesti  rintojen alla), muttu voi olla olla lyhyempi eli sellainen napamalli.


Tässä sitten hieman vähemmän perinteikästä Tilda-tyyliä. H&M:n  L.O.G.G.-malliston villaneule on jäänyt vähemmälle käytölle. Muutenkin tällainen minihametyyli ei ole omintani. Käyttäisin tätä asua muutenkin korkeintaan vapaa-ajalla. Se ei oikein sovi koulumaailmaan.


Pahoittelen lyhyehköjä postauksiani. Olotila on ollut väsy-väsyneempi-turta. Itku tulee ihan yllättäen nurkan takaa. Mieli on kaikkea muuta kuin luova. Olen paiskinut kolmisen viikkoa erinäisten työ-, opiskelu- ja muiden projektien kanssa eikä loppua periaatteessa näy.

Jonkinmoinen nyrkkisääntö tuntuu olevan, että aina, kun postaukset muuttuvat mitäänsanomattomiksi tai tulee pitempi tauko, uusia lukijoita löytää tiensä tänne salonkiini. Mistä kummasta teitä tulee? Mikä sai teidät innostumaan blogistani? Itselleni tulee lähinnä nolo olo, mutta suosittelen arkistooni tutustumista. Ehkäpä sieltä löytyy muutama viime aikaisia mehukkaampi juttu! Toivotaan, että luovuuskin vielä tässä palajaa...

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Violettia ja marjansävyjä vuosien varrelta

Keskiviikko-iltaista!

Erittäin vaaleanhaaleana kesänä (minulla on maidonvaalea iho & siniharmaat silmät; osalla kesistä on taas selvästi punertava iho) minulle sopivat erityisesti kylmät punaiset sävyt jäisestä pinkistä pehmeisiin violetteihin. Kovat kirkkaat smaragdivärit ovat sitten ennemmin talvityypin värejä, mutta tulee minun toki niitäkin käytettyä. Lämpimät värit kuten oranssi, okra ja kameli saavat minut värittömäksi ja suorastaan pahoinvoivan näköiseksi. Näitä syystyypin värejä yleensä välttelen.

Asukuvia en ehtinyt tänäänkään ottaa, mutta löytyyhän noita marjaisia kokonaisuuksia onneksi vuosien varreltakin. Kaikki seuraavat asukokonaisuudet löytyvät edelleenkin garderoopistani. Tässä ensin joitakin kesätyypin värimaailmaan istuvia hameasuja:


Sitten vähän housullisia asuja...


Vaalean kesän ja kevään erottaa toisistaan muuten siitä, että kesälle sopivat juurikin nuo mainitsemani kylmät sävyt ja harmaaseen taittuvat sävyt kuten siniharmaa, minttu ja jäinen pinkki, kun taas keväälle sopivat ennemmin sellaiset värit kuin taivaansininen, lehmuksen vihreä ja koralli. Kevään omat värit sisältävät hieman enemmän punapigmenttiä, esim hiuksissa saattaa luonnostaan olla kullan- tai punaisen sävyä.

Mitä muita värianalyysivinkkejä tiedät? Parin viikon takaisessa Kodin Kuvalehdessä oli muuten tosi hyvä artikkeli oman värityypin tunnistamisesta.