perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tarinoita Suomen tasavallan presidenteistä

Yhdessä suhteessa olen patavanhoillinen hissanope. Suomen itsenäistymisvuosi on tiedettävä. Lisäksi kasiluokkalaisten on opittava tuntemaan Suomen presidentit, tietysti aikajärjestyksessä. Asiasta pidetään pistarit. Tällöin herra Sianpäät ja Ståhlbergit on osattava jokaikistä kirjainta myöten - mutta helpotuksena ainoastaan sukunimien osalta.


Kyseinen presidenttipistari tehdään muuten yleensä suurella hartaudella. Osa oppilaista opettelee myös herrapainotteisen kaartin toiset ja kolmannet nimet, jotkut jopa elin- ja virkavuodet ylimääräisten pisteiden toivossa.

Mietin vain, että mikähän meissä suomalaisissa on, kun presidentti on meille niin tärkeä instituutio? Teineistäkin löytyy aina sellaisia, joista on tosi mälsää, kun presidentin valtaoikeuksia on karsittu. Onko meillä jokin geneettinen auktoriteetin kaipuu, kun ei sitä kunigasta silloin saatu? Ammatti-ihmisen näkökulmasta tuntuu välillä jopa turhauttavalta painottaa parlamentarismin ja demokratian lisääntyneen, kun tämän yhden ihmisen valtaa on karsittu.


Mutta on opettajastakin mukava presidenttejä opettaa. Tykkään oikeastaan eniten aiheista, joissa saatan yhdistää historiallisen kontekstin johonkin ajankohtaiseen aiheeseen ja presidentti-instituuutiohan on juuri sellainen. Kun käymme läpi Suomen presidentit, kerron mielelläni muutamia anekdootteja tai yksityiskohtia kuhunkin presidenttiin liittyen, esim näin:


Ståhlberg - hieman kuivakka ja todella oikeudentuntoinen lakimies. Puolusti suomalaisten oikeuksia jopa niin paljon, että joutui sortovuosien aikana Siperiaan vankileirille. Myöhemmin hän halusi yhdistää keskenään taistelleet punaiset ja valkoiset. Kaikki (porvarit) eivät tästä tykänneet ja niin tuo hillitty entinen maan isä kidnapattiin!  Hänelle ei käynyt onneksi kuinkaan, vaan hän vaimoineen poistui autosta ja meni joensuulaiseen hotelliin yöpymään. Kidnapparit taasen joutuivat tiilenpäitä lukemaan...

Relander - Lauri oli aikoinaan Suomen nuorin presidentti. Hänen edeltäjänsä Ståhlberg ei urallaan tehnyt ulkomaanmatkoja, joten Relander sai heti kättelyssä nimen Reissu-Lasse! Mokomakin verorahojen tuhlari! Olihan se nyt pöyristyttävää, että virkakauden aikana käy kerran Virossa, Ruotsissa ja Tanskassa... Kuinkahan paljon muuten Niinistö matkustelee?


Svinhufvudin nimi on hieno myös suomeksi - se tarkoittaa sianpäätä. Ukko-Pekka oli presidentti oikeiston makuun. Ehkä se johtui siitä, että hän tykkäsi kivääriurheilusta. Se oli tuohon aikaan "paremmissa maaseutupiireissä" eli suojeluskunnissa suosittu harrastus. Svinhufvud ei kuitenkaan sietänyt ääriliikkeitä. Lapuanliikkeen uho jäi Mäntsälään ja Suomi säilyi yhtenä harvana eurooppalaisena demokratiana.

Kallio oli maaseudun poikia. Hänen myötävaikutuksestaan säädettiin sisällissodan jälkeen Lex Kallio, joka antoi maaseudun tilattomille maata. Tämä oli ehyttämispolitiikkaa. Myöhemmin Kalliosta tuli Suomen ensimmäisen punamultahallituksen pääministeri. Tässä tapauksessa punamulta ei tarkoita maalia vaan sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton yhteistyötä. Kallio-parka koki valitettavasti dramaattisen lopun. Hän kuoli eropäivänään rautatieasemalla, kuulema Manneriheimin käsivarsille - jylhä tarina ja totta, paitsi Mannerheimin osalta.


Ryti valittiin aikanaan suomalaisten toimeksi toiseksi suurimmaksi suomalaiseksi. Miksi? No, koska häntä pidetään suomalaisten virallisena sijaiskärsijänä. Ryti johti Suomea vaikeina jatkosodan vuosina ja laittoi oman arvovaltansa peliin ja puumerkkinsä paperiin, jotta Suomi saisi aseita Saksasta. Tilanne oli paha, sillä Karjalan kannaksella puna-armeija vyöryi ja Stalin oli päättänyt miehittää Suomen. Jos näin olisi käynyt,  muutkin suomalaiset kuin Ståhlberg olisivat ehkä pääset Siperiaan oppimaan. Suomi säästyi - kun taas Ryti joutui kuritushuoneeseen tiilenpäitä lukemaan ja menetti samalla terveytensä.


Mannerheim oli suomenruotsalainen aatelinen, joka sai nuorena villikkona potkut vähän joka paikasta. Myöhemmin hänestä tuli tsaarin armeijan upseeri, joka teki tiedustelumatkoja Mongoliaan. Venäjän vallankumouksen jälkeen Mannerheim nimitettiin valkoisten johtajaksi,  ja häntä kutsuttiin lahtarikenraaliksi. Tuolloin punaiset eivät todellakaan ihailleet häntä vaan nimittivät pyöveliksi! Jotain kuitenkin tapahtui, nimittäin talvisodan ihme. Kansa taistelikin yhtenä miehenä vihollista vastaan ja heitä marsalkka Manneriheim. Siksi hänestä tuli suurin suomalainen, jota tummaihoinen mies ei saa esittää. Vai saako?

Paasikivi oli alunperin monarkisti. Hän olisi siis halunnut Suomen isäksi saksalaisen Väinö Ensimmäisen. No, tällöin Paasikivestä itsestään tuskin olisi tullut valtion päämiestä. Paasikivi loi uraa ensin diplomaattina. Hän osasi venäjää ja on harvoja suomalaisia johtajia, joka tapasi Stalinin henkilökohtaisesti. Sotien jälkeen Paasikivi loi kauskantoisen ulkopoliittisen linjauksen nimeltään Paasikiven linja. Sen takia suomalaiset empivät edelleenkin Natoon liittymistä.


Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.... Näin laskettiin valitsijamiesten ääniä Kekkosen kaudella, joka kesti neljännesvuosisadan. Lapset luulivat ihan tosissaan, että Kekkonen on virka. Kenestä tulee Kekkonen myöhemmin? Urkki hiihti ja muut hiihtivät perässä. Venäläisten kanssa juotiin vodkaa saunassa ja asiat tulivat hoidettua. Jotkut tosin puhuivat, että kun Kekkonen kumarsi itään, niin hän samalla pyllisti muille. Välillä Kekkonen kipesi palmuun. Lopulta hänestä tuli korvaamaton ja maastamme Kekkoslovakia. Se oli vähän eri asia kuin kansandemokratia - meillä oli sentään vapaat vaalit ja kaupassa tavaraa.


Koivistolla on iso mono ja hän on edelleenkin 90-vuotiaana tosi pitkä turkulainen. Manu söi paljon illallisia ja hänen vaimollaan Tellervolla oli hieno sähkönsininen iltapuku linnanjuhlissa. Vaikka Manu oli iso ja pelasi hyvin lentopalloa, hän halusi tehdä itsestään pienen, nimittäin presidenttinä. Hän halusi, että kansalla on valta. Manu järjesti myös hienoja huippukokouksia. Niissä olivat mukana se syntymämerkkiotsainen liberaali kommunisti ja  konservatiivinen markkinatalousmies lännen ihmemaasta.


Ahtisaarella on paljon kaimoja. Nimittäin Namibiassa. Martti-nimiset tummat pojat ovat saattaneet saada nimensä toki isoisältäänkin, joka oli kastettu Maran sijaan sen lähetyssaarnaaja Rautasen mukaan. Me vähän vanhemmat muistamme Ahtisaaren hupiohjelma Iltalypsystä. Siinä Mara söi aina herkkuja. Ahtisaari taisi muuten vähän pahastua asiasta ja siitäkin, ettei häntä pyydetty uudestaan presidentiksi. No, onneksi Martti sai Nobelin. Sen takia MEKIN opettelemme koulussa näitä sovittelutaitoja. Vai mitä Eemeli, jätäpä se Iida rauhaan ja vedä hänet alas sieltä lipputangosta!

Halonen oli Suomen virallinen muumimamma ja ensimmäinen naispresidentti. Tuo ensimmäinen luonnehdinta oli sitä median tulkintaa. Halonen tykkäsi ja tykkää edistää tasa-arvoasioita. Hän piti myös useita puheita YK:n yleiskokouksessa. Halonen pitää kissoista ja sai sellaisen lahjaksi myös Venäjän pääministeriltä. Tulevaisuudessa Tarja saattaa saada kenties jonkin mielenkiintoisen kansainvälisen tehtävän. Pidetään sille peukkuja!

Niinistö on Suomen nykyinen presidentti. Hän tykkää rullaluistella. Vaimon nimi on Jenni ja koiran Lenni. 1990-luvulla työttömät ja lapsiperheet eivät tykänneet, sillä valtionvarainmisnisteri Niinistö leikkaisi hyvinvointipalveluita. 2000-luvulla kansanedustajat eivät tykänneet kun puhemies Niinistö leikkasi kansanedustajien matkarahoja.  Nyt Niinistöstä tykkää melkein kaikki. Presidentti kun leikkasi omaa palkkiotaan.


Nyt, kun tänne asti pääsin, en ymmärrä, miten tämä juttu lähti näin lapasesta! Ehkäpä sillä on jotakin tekemistä viikon aherruksista väsähtäneen ja kieroksilla käyvän olemukseni kanssa...

Kommenttiboksin voi toki heittää omia mielikuviaan ja lempitietojaan presidenteistä. Kuka muuten on sinun suosikkipresidenttisi ja miksi? Minä itse arvostan eniten ehkä Ståhlbergia, Rytiä ja Paasikiveä. Koivistolla on toki aina paikka sydämessäni, sillä hän oli se lapsuuteni presidentti :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

PS. Yo-palkkioni on tämä Lindexin Polka Dots-hame :)

Kuvalähteet: Ståhlberg, Svinhufvud, Ryti,  Mannerheim, Kekkonen ja Ahtisaari

8 kommenttia:

Bisquits kirjoitti...

Kaunis asu! Olen itsekin miettinyt tuon polka dot -hameen tilaamista, ja harmi, kun en pääse sovittamaan kauppaan. Siksi kysyisin, onko sen materiaalissa yhtään joustoa? Tosi hankala valita sopivaa kokoa, varsinkin, kun tuo vyötärönseutu on toistaiseksi vielä palautumisvaiheessa raskauden jäljeltä... Muistelen, että Lindexin koot on aika suuria.

Turun Tilda kirjoitti...

Bisquits: Kiva kuulla sinusta!

Mielestäni tämä oli aika nafti. En tosin ole ostanut pitkään aikaan mitään Lindexiltä, mutta henkkamaukkaan verrattuna sanoisin tämän olevan hieman piukempi. Johtunee juurikin siitä, että hame on täyttä puuvillaa, ei hirveästi joustoa.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla oli pienenä kangasnukke, jonka nimi oli Mauno Koivisto. Sillä oli musta tukka ja paksut mustat kulmakarvat. Ei mitään hajua mistä se oli tullut tai missä se on nyt. Nyt kun mietin, nukke ois yhtä hyvin voinut esittää mr. Beania. :D

Lotta

Anonyymi kirjoitti...

Hauska kertaus presidenteistämme! Oma suosikkini on aina ollut Ryti. Nuorempana hänen kohtalonsa on varmaankin vedonnut melankoliseen ja dramaattiseen sisinpääni. Vanhempana näen hänen tekonsa osoituksena siitä, että todelliset suuret johtajat eivät ole asemassaan käyttääkseen sitä omaksi edukseen vaan palvellakseen maatansa. Arvostan!

Karkkis kirjoitti...

IIIIIIIIIhana postaus! Tuli yläasteen historian tunnit mieleen, sillä silloin todella rakastuin historiaan oppiaineena ja muutenkin. Sittemmin muut kiinnostuksen kohteet ovat vähän syöneet innostusta, mutta täältä saa aina mukavaa virkiststä tähänkin.

Meidän piti opetella muuten myös etunimet ja virkavuodet. Näiden kuvausten avulla olisi ehkä jäänyt kyllä vielä paremmin mieleen! Nyt tuppaa alkupään pressat menemään väärään järjestykseen ja Kallio unohtumaan välistä.

Suosikkini on ehkä Ryti. Ehkä se johtuu siitä, että hän joutui toimimaan ja uhrautumaankin niin vaikeana aikana. Toisaalta tykkään myös Manusta, mutta luulen että se johtuu lähinnä siitä, että hän on yhtä aikaa niin arvokas ja sympaattinen ilmestys linnan juhlissa.

Satuinpa muuten minäkin löytämään pallohameen viikonloppuna, tosin kirppikseltä.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kiva postaus, kiitos! Ehkä minäkin vihdoin 43 vuoden korkeassa iässä opin ulkoa Suomen presidentit, järjestyksessä.

Ps. Tää teksti pitäis saada wikipediaan, tai ainakin hikipediaan!

Leena

Lievestuore As. kirjoitti...

Loistava postaus :D
Mun suosikkini on oltava Mannerheim. Ihan siitä syystä, että isotätini Astrid oli hänen piikana ja vanha valokuva-albumi sisältää useita lähi-otoksia itse Marskista :)

Sylvi kirjoitti...

Tosiaankin kiva postaus! En oikeastaan osaa nimetä omaa suosikkiani - en koskaan ole oikein innostunut historiasta tai valtio-opista, enkä hahmota pressojakaan sen laajemmin. Varmaan joku alkupään nimistä, jotka ovat joutuneet kulkemaan läpi vaikeiden aikojen. Näitä juttuja on täällä kyllä hauska lukea, välillä lueskelen kotona vanhaa yläkoulun hissankirjaa paikatakseni sivistykseni aukkoja. ;)