tiistai 29. lokakuuta 2013

Tukiopetusta lompakon paksuuden mukaisesti?

Iltaista!

Viime päivinä mediassa on kohistu "uudesta" suomalaisen tasa-arvoisuuden ylintä linnaketta eli koululaitosta uhkaavasta vaarasta -  nimittäin maksullisesta tukiopetuksesta.

Itsessään ilmiöhän ei ole uusi: tukiopetusta ovat iät ja ajat antaneet esimerkiksi tiettyjen aineenopetusalojen opiskelijat ja opettajat. Nyt uutta on kuitenkin bisneksen organisoituminen sitä varten luotujen yrityten ympärille. Vaarana pidetään tietysti epätasa-arvoistumista.  SM-tason espoolaisen lätkänpelaajan perheellä on varaa maksaa harrastukselle menetetyistä pitkän matematiikan tunneista, mutta entäs yksinhuoltajaperheen vesalla, jolle lukiokirjojenkin hankkiminen on kiven takana?


Edellä mainittu esimerkki on tietysti tarkoituksella tehty kärjistys, mutta ehkä tavoititte pointtini. Erityisesti suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan aikaansaaneiden puolueiden keskuudessa kahden kerroksen väen luokkayhteiskunnan palaaminen on peloista pahimpia. Yleisestikin on tunnustettu, että ilmainen, kaikkia väestönosia koskeva koulutus on ollut läpi Suomen historian yhteiskuntarauhaa ja yhteistä inhimillästä pääomaa luonut tekijä, jolla suomalainen menestystarina on pitkälti rakennettu. Mutta kuitenkin, niin kauan kuin opetus koululaitoksessa on laadukasta, voiko maksullista tukiopetusta pitää todellisena uhkana?

Näen tämän dystooppisen kehityssuunnan toteutuvan vain yhdessä tapauksessa - koululaitoksen tason heikentyessä ja opettajien vaihtaessa työpaikkaa sankoin joukoin yksityisiin yrityksiin kysynnän ja tarjonnan lainalaisuuksien mukaisesti. Tällöin otaksun kuitenkin valtiovallan tehneen sellaisia ratkaisuja, että on ihan ymmärrettävää, miksi opettajat ovat äänestäneet jaloillaan. Syitä voisi olla parempi palkka, työhyvinvointi (esim. homeettomat koulut) ja pienemmät opiskelijaryhmät. Eikö kuulostakin ihan houkuttelevalta?

Mediassa käytävää keskustelua vaivaa eräs ainakin minua opettajana ärsyttävä piirre. Tiettyjen yhteiskunnan ylläpitämien alojen kuten nyt meidän opettajien tai vaikkapa sairaanhoitajien täytyisi tehdä aina töitä oma eduntavoittelu uhraten. Nyt toivon, ettette käsitä tätä tekstiäni väärin - mielestäni kaikki nuoret ansaitsevat parhaan mahdollisen koulutuksen - kuten kaikki suomalaiset ansaitsevat samaten parhaan mahdollisen terveydenhoidon. Näin ei kuitenkaan toteudu esimerkiksi terveydenhoidon puolella. Työterveyshuollon lisääntyminen viime vuosikymmeninä on ollut yksi yhteiskunnan eriarvoistavimpia tekijöitä.

On poliittisten päättäjien tehtävä tehdä arvovalintoja. Työntekijöiden on puolestaan ansaittava leipänsä. Opetusalalla leipä on paikoin erittäin tiukassa. Jos tukiopetustyö tuo edes muutamalle tuhannelle opettajalle lisätöitä, mitä väärää siinä on? Tässä yhteydessä on paikallaan todeta, että ovathan lääkäritkin perustaneet yksityispraktiikoita ja hakeutuneet työterveyshuollon puolelle sankoin joukoin. Millaisetkohan syyt ovat ajaneet heidät tähän? No, vastaus taitaa olla tuo sama, mitä tuossa yllä luettelin: parempi palkka, työhyvinvointi ja rauhallisempi tahti asiakkaiden suhteen...

Miksi kuitenkin opetusalan kohdalla yksityiset toimijat demonisoidaan? Olisikohan vastaus se, että juuri koulutuksen kautta kaikilla on yhteneväinen mahdollisuus päästä niiksi juristeiksi, lääkäreiksi ja insinööreiksi...

En ole oikeastaan ihan varma, mitä mieltä koulumaailman yksityistämiskehityksestä olen, ehkä kuitenkin pidän peruskoulua sen verran tärkeänä instituutiona, että toivoisin valtiovallan tekevän kaikkensa sen laadun ja tukiopetusresurssien takaamiseksi. Sen sijaan vapaaehtoisemman lukio- ja ammatillisen koulutuksen suhteen toivottaisin yksityiset toimijat tervetulleiksi.

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Toivottavasti!

Kuva on haettu täältä.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Hankipa kehystettyä taidetta - vitsit, kun tulee aikuinen olo!


Kehystytin uutta ja vanhaa. "Uutta" edustaa toissa kesänä Ruotsin reisulta löytynyt ruotsalaisen nuoren polven taitelijan botaniikka-aiheinen kasvitutkielma, joka sai graffitinharmaat uusvanhat kehykset.


Toinen kehystetty työ on ikivanha Amsterdamista kuudentoista vanhana hankittu Toulouse-Lautrecin juliste, joka on tuttu jo lukiovuosieni huoneen seinältä. Se oli törkeän huonossa kunnossa kaiken maailman maalarinteippi- ja sinitarraviritelmien jäljiltä, mutta Kehystämö Nelilehden henkilökunta sai sen uskomattoman hyvännäköiseksi!

Ihan halpaa kehystäminen ei ole, sillä heijastamattomalla lasilla kehystetyt taulut maksavat hieman yli 100 euroa kipale. Mutta joo, ehkäpä nämä ovat niitä aikuisuuden hyviä puolia - ei kiitos enää epämääräisiä viritelmiä :) Vielä vain, kun saisi taulut seinälle asti... Sitten voisi ottaa kuvat ihan järkkärillä tuosta eteisen sisustuksesta.


Mukavaa päivänjatkoa! Kyllä Juha Tapio on mun suosikki Vain elämää-sarjassa. Mutta pakko kehaista, että määpä oon ollut Juhan keikalla jo reilusti yli kymmenen vuotta sitten...


torstai 24. lokakuuta 2013

Vuosikerrospukeutumista

Torstaista!

Tätä postausta suunnitellessani mietin, että kirjoittelenkohan samoista vaatteista vielä viiden vuoden päästäkin, siis jos tämä blogi on silloin yhä pystyssä?


Tämän jutun syy ja seuraus on ihana ruusuhame, jonka ostin auskuvuonnani 2005. Se on siis aika hyvin käytetty hame! Vaeltelin siinä helmat hulmuten (ja Puolalanpuiston lehtikasoissa pomppien) kyseisen armon vuoden hehkuvan ruskaisessa syksyssä.  Olinhan tuolloin vielä alle 25 ja kirkasotsainen idealistinen auskultantti; ajattelin pistää Suomen historianopetuksen metodit uusiksi, kunhan vain voittaisin ensin esiintymispelkoni.


No, vuoteen 2013 mennessä opetusotteeni on pragmatisoitunut ja pahin idealismini karissut, mutta toisaalta kyllä Tilda eronnee osasta kollegoista siinä, että hän pomppii yhä lehtikasoissa sekä saattaa imitoida kinkeripappia tai hakkapeliittaa kesken tunnin niin, että vähän hurjempikin teini unohtaa älypuhelimensa hetkeksi ( mutta tietysti vain hetkeksi). 


Ruusuhamekin on kokenut mullistuksia. Ensin kamalaa lannemittaa nostettiin Eijan toimesta korkeammaksi vyötäröksi ja toissapäivänä totesin tuon tyllihelman olevan sen verran passè, että saksin sen veke. Ehkäpä hame siis kestääkin sen 13 vuotta ;) Tietty olen siitäkin vaihtoehdosta huomattavan onnellinen, että olisin viiden vuoden päästä kahden pienen onnekas paksuvyötäröisempi äiti, jolloin voisin lahjoittaa hamoseni jollekulle runotytölle, joka osaa arvostaa sen historiaa.

Mukavaa päivänjatkoa!

Ps. Lumin laukku on yksinkertaisesti vuoden paras ostos. Se sopii tämänkin asukokonaisuuden kanssa :)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Onnettaren (eli mieheni) suosikit

Iltaista!

Mieheni kokatessa keittössä käskin hänen heittää pari lukua 1-39 väliltä. Onnennumeroiksi valikoituivat numerot 23 ja 7 eli seuraavanlaiset kommentit:

"Olen Turkuun muuttanut opiskelujeni perässä. Opiskelen historiaa ja poden gradutuskaani :) Muutama vuosi sitten muutin Turun rajojen ulkopuolelle, mutta rakkaus kaupunkiin jäi. Olen seurannut blogiasi aika alusta asti, vaikka en kova kommentoija kylläkään ole. Uudelleen ja uudelleen blogiisi vetää sen "maalaisjärkisyys", jos niin voi sanoa. Minäkin pyrin olemaan kriittinen kuluttaja, enkä todellakaan pukeudu joka päivä uuteen vaatekertaan. Ihanaa syksyä sinulle Tilda!"

"Olen 24-vuotias vintageharrastaja. Palaan blogiisi yhä uudelleen, koska pidän tyylistäsi, kirjoitustavastasi ja siitä, että aiheesi ovat mukavan vaihtelevia ja monipuolisia :) Vaikken itse opiskele opettajaksi, koulu- ja historia-aiheisia kirjoituksia on aivan erityisen mukava lukea. Oikein hyvää syksyä & tsemppiä jaksamiseen. Kiitos ihanasta blogista!"

Tunnistitko itsesi kommentista? Tässäpä vielä kertauksena:

Lahjakortin Eijalle sai nimimerkki Hanna ja kirjapalkinnon rintarossilla höystettynä nimimerkki Jessiina.

Lähettäkääpä yhteystietonne minulle s-postitse. Jos vastauksia ei kuulu, arvon palkinnon viikon päästä uudelleen.

Mukavaa illanjatkoa kaikille! Vielä olisi muutama vuorokausi aikaa äänestää tuossa sivupalkissa :)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Sekalaista positivismia

Hellurei!

Ehdin jo käväistä suihkussa ja vaihtaa työvaatteet lököpitkiksiin, joten perinteikästä päivä asukuvaa ei tällä kertaa tule. Sivupalkin äänestystilanteen perusteella tilanteeni on kuitenkin lohdullinen, sillä seuranette ilmankin noita jokapäivisiä pönötyskuviakin. ;)

Moni arvontaan osallistunut on nostanut blogini seuraamisen syyksi sen rehellisyyden ja aitouden. Onpa ihana kuulla :) En todellakaan ole mielestäni yltiöoptimistinen, mutta jos blogistani silti välittyy näin vaikeina aikonakin jonkin sorttinen valoisuus, toivon sen toimivan itse itseään ruokkivana voimana.

Joskus positiivistä asennetta on ihan pakko harjoitella, sillä elämänhän on perseestä useinkin. Esim. tällä hetkellä ainut konkreettinen muisto raskaudesta on allekirjoittaneen poskea koristava 1cm x 1cm kokoinen  ERITTÄIN kipeä mustanpunainen finni, (josta seuraa poikkeuksetta taas sellainen kivankiva kuoppa-arpi). Voisin puida nyrkkiä ja sadatella hyväihoisia äitejä, mutta mitä se sitten auttaisi? Saisin vain lisää finnejä (itse asiassa kaksi muuta poskifinniä sain jo tirskautettua ja ne ovat laskeneet, mutta tässä yksilössä ei ole kohtaa, mitä tirskauttaa). Siispä yritän keksiä triplamäärin arkipäivän iloisia juttuja ja vain unohtaa tuon posken:

1. Alan uskoa seitsemän vuoden sykleihin. Voin nimittäin kokemuksen rintaäänellä ja lohdutuksen sanana todeta, että kyllä se helpottaa ihan oikeasti. Nimittäin opettajan työ. Mun lukiotunnit sujuvat tällä hetkellä lähes kuin vettä vaan! Nyt olen vihdoin siinä tilanteessa, että voin aina silloin tällöin parannella joitakin tuntejani vain ihan siksi, että haluan kehittyä. En siis siksi, että edellisen vuoden tunnit olivat niin paskoja, että niitä on pakko korjailla. Kyllä tästä tilanteesta on haaveiltu...

Osaan myös joustavasti vaihtaa aiheiden paikoja, syventää joitakin asioita; puhua kuin papupata. Parasta on kuitenkin se, että pystyn esim. HI2-kurssilla käyttämään kohtuu sujuvasti monenlaisia opetustapoja - mm. eilen oli tänään meillä oli toisella ryhmällä yhteistoiminnallista oppimista, toisella ryhmällä pantomiimeja, huomenna tehdään ehkä kuva-analyysejä ja väitellään.

2. Tänään jatkuu Downton Abbey, trallal-lallal-laa!

3. Mieskulta teki meille juuri omenapaistosta (ja on nyt hirveän huolisaan siitä, että blogosfääri luulee hänen olevan tosi epämiehekäs. Ei ollenkaan, vaan hirveän kultainen!)

4. Sain vietyä pari julistetta kehystettäväksi... Sain siis otettua itseäni niskasta kiinni :)

5. Sain siskolta lahjaksi Enyan (juuh, sitä huuhaamusaa) kokoelmalevyn kadonneen tilalle. Sen kuuntelu on kuulunut aamutraditioihin

6. Postisetä toi bloggarille ilmaisnäytehuulipunan, joka sattuu sopimaan sävyihini :)

7. Kahvi maistuu aina ja viime aikoina töissä varsinkin tummapaahtoinen sellainen

8. Onneksi BareMineralsin meikkipuuteri on ihan mukavan peittävää.  :)

9.  Haloo Helsingin! kappaleet piristävät tuntien suunnitteluhetkiä sittekin, kun kahvia ei kannata enää juoda ;)



Näillä eväillä siis tänään :)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Voihan verho!


Niinpä niin...


Meinasin tehdä postauksen siitä, kuinka jouluverhokausi on oivallista aikaa punavalkosisustajalle ja kysyä mielipidettänne tietyistä Jotexin valikoimista löytyvistä verhokankaista. Tarkoitus olisi lisätä joko olohuoneen tai keittiön (muttei molempiin!) valkoisten verhojen joukkoon ympärivuotisesti jotakin punavalkoista kangasta. Kaavailemani vaihtoehdot olivat Jotexin valikoiman Julcirkel tai Juläpple-kankaat:

A)


 B)


No, hitaana hämäläisenä sain todeta, että nyt tuo alempi Juläpple on TÄMÄN päivän aikana myyty loppuun! Sinänsä oma suosikkini oli tuo ylempi Julcirkel, sillä epäilen, ettei Juläpple olisi sopinut ainakaan olohuoneen Kirsikankukka-tapetin pariksi. Mutta silti vähän harmittaa...

Kysynkin että, jos ylipäätään hankin jotakin verhokangasta, niin kumpaan huoneeseen lisäverhot kannattaisi hankkia? Mitä mieltä ylipätään olet Jotexin verhojen laadusta?  Tähän loppuun vielä muutamia sekalaisia kuvia olohuoneestamme ja keittiöstämme muistin virkistykseksi:


Mukavaa viikonjatkoa! Palailen blogin pariin viimeistään keskiviikkona arvonnan tulosten kera :)

Kuvat lainattu Jotexin sivuilta.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Rakeita, rakeita ropisee...


Olimme juuri lähdössä naapureille kyläilemään, kun taivas veti pimeäksi. Tokaisin, että kohta taitaa tulla vettä ja kunnolla...



No, ei tullut. Tulikin jotakin valkoista! Se ei ollut mikään räntäkuuro, vaan taivaalta alkoi ropista pienten mummojen kokoisia rakeita!


Aloin tietysti maukua autokyytiä 400 metrin mittaiselle matkalle. Mies nauroi "Ei, kun kumpparit jalkaan ja sontikka käteen!".



Vihdoin Nokian Lundsten-kumpparit pääsivät sitten tosi toimiin! En voi sanoa kuin, että ne ovat todellinen nappiostos! Toivottavasti nuo kiilakorkoiset nilkkurikaunottaret ovat käytössä yhä viiden vuoden päästä kuten tuo ylläni ollut myyränharmaa syystrenssi. Laadukkaan takin ei tarvitse tarkoittaa aina Burberryn trenssiä, vaan tämä 50 euron takki Henkkamaukalta on ylittänyt kaikki odotukset. Toivottavasti laatututka on kehittynyt yhä paremmaksi tässä viime vuosina. Sen näkee sitten tuonnempana.

Eipä muuta kuin että hyvää tuleva työviikkoa ja muistakaapa osallistua edellisen postauksen arvontaan vielä ennen keskiviikkoa! Te lukijat, joita vintagehenkiset palkinnot eivät kiinnosta, voitte halutessanne osallistua kuitenkin tuohon sivupalkin kyselyyn tärkeimmästä syystä seurata tätä blogia.

Ps. Otan edelleen mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä verhoomoista Turun seudulla :)

torstai 17. lokakuuta 2013

Viisi vuotta, tuhat postausta

Reilu viisi vuotta sitten istuin jälleen kerran läppärini edessä tyhjää ruutua tuijottaen. Tarkoitukseni oli aloittaa gradu ties monettako kertaa, mutta inspiraation henki tuntui luikertelevan joka kerta jonnekin tavoittamattomiin. Hoin itselleni, että tee tyttö se nyt; tilanteesi on ihanteellinen. Olin nimittäin tehnyt yhden lukukauden verran oman aineenopetusalani töitä ja työsopimukseni kattoi myös kesäkuukaudet. Toisin sanoen olisin voinut työstää G:tä toimeentulo turvattuna. Kyllähän tuollaisen diilin olisi pitänyt yli 10 vuotta kestäneen hikisen puutarha-alan kesäduunin voittaa, mutta ei... Gradua ei vain syntynyt. Ajatukset lentelivät ihan muissa sfääreissä.

Kolme kuppia liikaa kahvia nautittuani lopulta rohkaistuin ja hain komerosta mieheni kamerajalustan. Puin ylleni suosikkivekkihameeni ja otin ensimmäiset epämääräiset kuvat. En ollut koskaan hallinnut kehoani tai osannut poseerata, olo olikin kuin puutukilla. Tutkin bloggerin ohjeita ja latasin vapisevin käsin kuvat koneelle. Olenko hullu? Tunnistaisiko minut joku? Olisiko sillä edes mitään väliä? Kommentoisikohan kukaan?

Parisen kuukautta aiemmin olin ensimmäisen kerran kuullut sanan tyyliblogi. Bestikseni kertoi lapsuudenystävästään Annasta, joka oli perustanut sellaisen. Anna kuulema esitteli joka päivä asun, ja oli saanut paljon seuraajia blogilleen. Kiinnostuin heti, mutten ensisijaisesti blogeista vaan mahdollisuudesta nähdä Annan asuja. Yhteinen ystävämme oli jo monta vuotta naureskellut, että tyyleillämme oli jokin ihme yhteys; hän oli vaikka kuinka monta kertaa nähnyt päällämme samanlaiset vaattet, jotka olimme toisistamme tietämättä ostaneet. Lisäksi kuulema näytimme hiukan toisiltamme ja meillä oli kuulema vintagevartalot (siis häh?). Ystäväni selitti tämän tarkoittavan positiivisessa mielessä sellaista perinteistä vanhan ajan vartalomallia vyötäröineen ja pehvoineen. Olin tietysti mairiteltu sekä tästä historiallisesta vertauksesta että yhtymäkohdista Annaan. Hänen Tyylitellen-bloginsa oli satumainen, ja jäin tietenkin heti koukkuun. Erityisesti minua kiehtoivat kauniit vintagemekot, joita blogin pitäjä tuntui löytävän joka paikasta - ja pilkkahintaan.

Blogin aloittamisen perimmäiset syyt olivat siis Tyylitellen-blogi ja gradunteon pakoilu. Ajattelin myös, että ehkä voisin piristää muita opettajia esittelemällä päivän työasujani ja muistuttamalla samalla siitä, kuinka ihana ammattimme on siinä mielessä, että työasu on lähes vapaasti valittavissa. Lisäksi haaveilin vimmatusti siitä, että löytäisin vintagemekon jokaiselta 1900-luvun vuosikymmeneltä.

Matkan aloitettuani silmäni kuitenkin avautuivat sellaisille sfääreille, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Päivittäisissa postailuissa kerroin pieniä arkisia asioita aloittelevan opettajan työstä. Ensimmäinen työvuoteni oli ollut painajaismaisen raskas, ja halusin saada tukea ja vaihtaa ajatuksia yleisesti opettajuudesta sekä historian opettamisesta. Haasteelliseksi työn oli tehnyt oman aineeni ainoana opettajana työskentely ja se, että alueellisestikin tunnuin olevan opettajista junnuin (kirjaesittelyisstä ja muissa tapaamisissa olin aina vähintään 10 vuotta nuorempi kuin muut). Kaipasin siis kipeästi vertaistukea ja sitä onneksi myös sain. Kaikista blogin kautta tulleista ammatillisista kontakteista olen kiitollisin sinulle O henkilökohtaisena mentorina olemisesta ja ystävyydestä :)

Blogin myötä innostuin myös tyylini kehittämisestä. Sen siemenet olin kyllä omaksunut jo 90-luvun lopulla UFF:n ja kirpputorien valikoimia penkoillessa sekä turkulaisessa second hand-liike Propellissa pörrätessä. Ihastelin menneiden aikojen filmitähtiglamouria ja 60- ja 70-lukuen nuorisotyylejä. Tykkäsin myös sisustaa huoneeni jo lukioikäisenä muista poiketen. Rakastin vanhoja esineitä, matkamuistoja ja historiaa. Tyhjensin Tiimarin korttihyllyn vanhoja mainoskuvia kuten entisajan Coca-Cola mainoksia esittävistä korteista. Myöhemmin kiersin erään sukulaispariskunnan kanssa vanhoja keskisuomalaisia huutokauppoja, joista mukaan tarttui muun muassa vanha rakas antiikkisohvani.

Blogini myötä olen saanut tartuttua tyyliasioissa yhä useammin tuumasta toimeen; esimerkiksi tuunattua ja teetettyä mittatilausvaatteita ompelijoilla ja löydettyä lopulta itsekin aivan ihania vintagemekkoja - ei tosin ihan yhtä halvalla kuin mokoma Anna ;) Kaiken kaikkiaan koen blogin myötä kehittyneeni myös eettisemmäksi ja harkitsevammaksi kuluttajaksi. Huvittavinta on, että tuo vintagevartalokommentointi on tullut esille yhä uusissa tilanteissa: Eräänkin kerran erään vintagealan kauppiaan kojulla päivystänyt minua huomattavasti nuorempi mies (ilmeiseti hänen poikansa) totesi, että ihan outoa, kun tuon naisen yllä näyttää mekko kuin mekko hyvältä :) Voin vilpittömmästi sanoa, ettei näin ole nykypäivän vaatteiden kanssa!

Blogistani muodostui sitten pikkuhiljaa varsinainen sillisalaatti: Historia, kirjallisuus, kulttuuri ja taide ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Tajusin, että näitäkin juttuja voi jakaa blogissa samanhenkisten kanssa. Muutaman vuoden sisällä aloin saada blogiini myös yhteydenottoja liittyen turkulaisiin kulttuuritapahtumiin ja olen aidosti iloinen voidessani vinkata jostakin mielenkiintoisesta tapahtumasta laajemmalle yleisölle. Matkan aikana on tullut käytyä mm. taidennäyttelyjen avajaisissa, nukketeatterissa ja colourscaping-tapahtumassa.

Aivan erityisesti olen kuitenkin nauttinut mahdollisuudesta kirjoittaa. Koen jossain määrin, että kirjallinen ilmaisuni on suullista vahvempaa ja että blogia pitämällä tulen aidosti kuulluksi sellaistenkin ihmisten kohdalla, jotka minua tuskin kuuntelisivat muuten. Opiskeltuani yhden vuoden yliopistossa luovaa kirjoittamista olin ehtinyt surra sitä, ettei minusta ollut pöytälaatikkokirjailijaksi. Blogin ja sen mukanaan tuoman yleisön myötä olen saanut motivoitettua itseni työstämään ja julkaisemaan tekstejä ilman liiallista itsesensuuria. Vaikka tekstini eivät olisi mitään suuremman luokan kaunokirjallisuutta, pysyy kirjoitussuoni näin avoimena, vaikkakin sitä pitää välillä vähän pumpata ;)

Aivan viimeiseksi haluan vielä nostaa esille erään bloginpitämisen suolan. Ne ovat olleet blogin kommenttibokseissa käydyt keskustelut. Pääsääntöisesti saamani palaute on ollut positiivista ja/ tai rakentavaa kritiikkiä. Olen oppinut, että asioita voi tarkastella hyvin eri vinkkeleistä provosoitumatta. Kaikkein pakahduttavimmalta on tuntunut joskus silloin, kun olen saanut jollakin avauksellani lukijat keskustelemaan jostakin teemasta keskenään ja jopa jatkamaan sitä ilman minua. Silloin olen tuntenut orastavaa äidinylpeyttä siitä, että blogillani on, vaikka vähäinenkin, merkitys yhteiskunnallisena keskustelufoorumina ja erilaisten maailmankuvien avaajana.

Kohotetaan siis yhdessä kahvikuppi blogille:

Eläköön Turun Tilda! Kestäköön sen taival vielä vaikka toiset mokomat :)

Blogini viisivuotistaivalta ja tätä tämän päiväistä tuhannetta postausta juhlistaakseni sekä kiitoksena näistä yhteisistä vuosista järjestän pienen arvonnan teille lukijoilleni. Palkinnot ovat seuraavat:

1. Lahjakortti (25 e) VintagEijas´s-liikkeeseen (Eijalla on myös nettikauppa)


2. Joyce Carol Oatesin Blondi-romaani ja Eijan sponssaama rintarossi



Arvontaan voi osallistua kertomalla kolmella lauseella kuka/ millainen olet sekä sen mikä on saanut sinut palaamaan uudestaan tämän blogin pariin. Laitan myös tuonne blogin sivupalkkiin kyselyn, miksi ensisijaisesti seuraat tätä blogia. Vaihtoehdot ovat tyylin (vaatteet ja sisustus ym.),  tarinan (arkipäivän elämä, pohdinnat, Tildan kirjoitustapa ym.) vai vaihtelevien aiheiden vuoksi. Toivotan tasapuolista arpaonnea kaikille! Suoritan arvonnan viikon päästä keskiviikkona 23.10.

Oikein mukavaa illanjatkoa! Minä nautin nyt syyslomasta :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kirppistelyinfoa

Huh!

Minä kuormajuhta sain vihdoin viimein kauan odottamani hyllypaikan Kaarinan Ykköstien kirpputorilta ja raahasin Ikea-kasseittain kamaa paikalle nro 63. Katsotaanpa, lunastaako paikka osakseen saamansa hehkutukset. Ainakin parkkipaikka oli täynnä jo aamutuimaan, tosin paikalla pörräsi lähinnä mummoja ja keski-ikäisiä miehiä (?). Saa nähdä, menevätkö pinkit s-kokoiset hamoset nyt sitten kaupaksi. Mummot vei jo kauppaamani joulukynttilät, ja miehille täytynee viedä siipan vanhoja vaatteita. Mutta saa siis niitä minun pyntteitänikin käydä vilkaisemassa! Pääasiallisesti vaatteni ovat kokoa 36 /S ja kengännumeroni on 37. Muut voivat käydä tsekkaamassa laukut. Tyhjensin nimittäin kylmästi kaapit veskoista, joita en käytä. Tilalle en osta (sen lupaan ja vannon) yhtään uutta laukkua!

Ps. Nyt eletään jännittäviä aikoja. Seuraava postaukseni tulee olemaan historiallinen. Täytyy tehdä ensin vain vähän järjestelyjä... Katsotaan, kuinka pian ehdin kyseisen postauksen tehdä. Mennee muutama päivä :)

Mukavaa viikonjatkoa!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syysasuja viiden vuoden takaa - missäs ne ovat nyt?

Sunnuntaista!

Olen kovasti pohtinut kuluttamistani viime aikoina. Mielestäni olen petrannut vuosien varrella kierrätyksen, tuunauksen ja parempien materiaalivalintojen suhteen. Kaapissa on kuitenkin liikaa kamaa. Toisaalta en pidä omalla kohdallani idealistisena tilannetta, että omistaisin 50 vaatekappaletta alusvaatteet mukaan luettuina. Jos vaatteita on niukasti, niin eivät ne voi kestää vuosikausia. Esim. vaihtokenkiä on oltava, sillä samojen kenkien käyttö ilman lepuutusta pilaa ne suhteellisen nopsasti. Vaatevuoria on kuitenkin aika vaikea perustella. Ehkäpä on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tarttua myös tuon kvantitatiiviseen haasteeseen..

Tällaisen pitkän linjan bloggaamisen etuihin kuuluu se, että omia arkistoja voi hyödyntää pienehköjen tutkimusten materiaalina. Uppouduin tänään tutkailemaan, millaisia ovat olleet viiden vuoden takaiset asuvalintani, ja onko noista pyntteistä enää mitkään käytössä. Muun muassa tällaisia havaintoja tein:


 H&M:n trikoomekko on yhä käytössä ja kerännyt kehujakin. Jotkut ovat hämmästyneet, kun kerron sen olevan 5-6 vuotta vanha. Myös saapikkaat ja nahkalaukku ovat yhä käytössä.


Cittarista ostettu äitiysmallinen systakki on tullut myytä kirppiksellä. Pitkät nahkahanskat ovat yhä käytössä mutta tuon laukun vien huomenna kirppikselle myytäväksi :)


Lisa Larssonilta ostettu vintagemekko on yhä kaapissa, mutta täytyy myöntää, etten ole käyttänyt sitä enää niin paljon kuin alussa, sillä vintagelöytöjä on tullut tehtyä yhä enemmän. Silti en ehkä raskisi myydä sitä... Tai no, jos joku maksaisi siitä 40 euroa, niin voisin harkita neuvotteluja ;) Vero Modan Gosha-merkin huivibolero rules edelleen :)


Nahkatakki löytyy, huivi löytyy ja varsinkin tuo mekko löytyy! Gina Tricotin viiden euron mekkolöytö on ollut yksi elämäni parhaita. Tosin, sitä on matkan varrella tuunattu lyhyemmäksi. Mekkonen on yhä joka kuukausi muutaman kerran yllä töissä :) Nuo Vagabondin herrainkengätkin omistan edelleen ;)


Nämä harmaat nahkakengät ovat kauniit, mutteivat sovi jaloilleni. Ne lähtee kirppikselle huomenna!


Tunnistaakos kukaan tätä hametta? Se on kokenut hurjan muodonmuutoksen erääksi tämän hetken lempparikseni. Paidan taas voisin myydä kirpparilla, kun ei tule käytettyä. En yksinkertaisesti vain ole kauluspaitaihminen!


Rusettipoolo löytyi Cittarista alesta. Nämä ovat olleet hurjan hyvää materiaalia ja ovat edelleen käytössä. PTA:n tweedhame oli kirppislöytö ja edelleen eräs talvigarderoopin kulmakivistä.


Tämä Seppälän paita ei enää inspaa. Jos joku huolii sen kahdella eurolla, olen iloinen. Sinänsä se on ihan moitteettomassa kunnossa. Kuvan hameesta ei ole mitään käryä. Olen kai myynyt sen joskus vuosien varrella kirppiksellä.


Valkoinen paita löytyi aikoinaan Vilasta ja edusti tuolloin kaupoista löytyvää uusvintageaaltoa. Tavallaan tykkään siitä vieläkin, mutten oikein osaa yhdistellä sitä mihinkään. Paidalla on kuitenkin tunnearvoa, sillä se edustaa ominta tyyliäni, jonka mielestäni olin löytänyt blogin perustamiseen mennessä. Hamekin on kaapissa parempia päiviä tai tuunausta odottamassa...

Yhteenvetona huomaan käyttäväni suurinta osaa esille nostamistani vaatteista yhä. Osaa on tuunattu ja nahka ynnä muut luonnonmateriaalit ovat kestäneet aikaa. Olen vähentänyt huomattavasti ostoksiani halppismerkkiliikkeistä kuten Vero Modasta ja Vilasta sekä hankin vaatteita sen sijaan joko kirpputoreilta tai second hand-liikkeistä, ompelutan uusia ompelijalla tai ostan parempien merkkien vaatteita alesta. Tietysti tuloni ovat eri luokkaa kuin opiskelijana, mutta kyse on myös tietoisista valinnoista. Lisäksi voinen todeta, että onneksi kuvausteknikkani on sentään hieman tässä vuosien varrella kehittynyt ;)

Haastan tässä samalla Jonnan, Nelliinan, Annan ja Johannan tekemään vastaavan postauksen oman garderoopinsa evoluutiosta! Tartuttehan haasteeseen?

Mitäs te lukijat tykkäsitte tällaisesta postauksesta? Herättikö ajatuksia?

Tyttöjen ilta by myself

Iltaista!

Kun mies on poissa, voi tehdä kaikkea kivaa kuten tehdä lempiruokaa ja katsoa Chick Lit-dokkaria :)



Ajattelin jakaa tämän makoisan ja ruokaisan salaatin ohjeen kanssanne. Määrät ovat suuntaa-antavia ja ainesosia voi vähentää tai lisätä omien makutottumusten mukaisesti.

Couscous-salaatti minttujogurttikastikkeella (4 hengelle)

Salaatti:

3 dl couscousia

250 g maustamattomia kanasuikaleita

1 paprika

1 punasipuli

1 appelsiini

pieni purkillinen kivettömiä mustia oliiveja

100 g murennettavaa fetajuustoa

pieni purkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja

ripaus mustapippuria

1 tl suolaa

loraus sitruunamehua


Kastike:

500 g turkkilaista jogurttia

kourallinen tuoreita mintunlehtiä

3 rkl hunajaa

suolaa

loraus sitruunamehua


Valmistusohje:

Paista kanasuikaleet ja suikaloitu/ viipaloitu sipuli. Lisää suola, sitruunamehu ja mustapippuri paistoksen joukkoon.

Keitä couscous ohjeen mukaan ja anna sen jäähtyä hetken aikaa.

Huuhtele oliivit ja viipaloi aurinkokuivatut tomaatit. Liää ainekset salaattiin.

Viipaloi appelsiini ja lisää viipaleet salaattiin. Murenna feta ja lisää se salaattiin.


Kaada turkkilainen jogurtti toiseen kulhoon.

Lisää hunaja, sitruunamehu ja suola joukkoon.

Pese minttu, ja leikkaa pieneksi silpuksi ja lisää kastikkeeseen. Muutamia oksia voi varata päälle koristeeksi.

Salaatti on valmis syötäväksi. Kuten tiedätte, en ole mikään huippukokki, mutta tämä on ollut hyvää joka kerta. Mukavaa viikonlopun jatkoa! Tähän lopppuun vielä musavideo, jossa on ylisöpö koira :)


perjantai 11. lokakuuta 2013

Elämää elämäntilanteen mukaisesti


Huh!

Toiseksi viimeinen taipuminen lennossa opo-opiskelijasta hissanopeksi on tehty, ja neljän 75 minuutin oppitunnin päivä liikoja suunnittelematta selätetty. Olen oikein ylpeä itsestäni :)


Edessä on totaalisen rentouttava viikonloppu yksin kotona kynttilöitä poltellen, kun rakas lähti miesporukalla mökkeilemään.

Tällaisena hetkenä ajatukseni valuvat taas tämän syksyn kestoteemoihin; lapsettomiin ja lapsellisiin.

Minulla lapsettomalla on ruhtinaallisesti aikaa. Tänäänkin töistä tultuani kahvittelin ensin Geisha-patukan kera ja luin Suomen Kuvalehden kiinnostavimmat jutut. Sitten vaihdoin sisustuslehteen ja suunnittelin nautinnollisesti joitain pikkumuutoksia olohuoneeseemme, joka on muuten tosi ei -lapsiystävällinen. Kavereidemme pikku "testerit" ovat osoittaneet vaarojen vaanivan joka kulmauksessa kiinnostavien purnukoiden ja alas vedettävien koristeiden muodossa. Sitten otin blogikuvat ja nyt istun koneen ääressä postausta laatien. Illalla aion syödä jotakin hyvää ja katsoa vain elämää tai lukea uusinta Naisten etsivätoimisto nro 1-kirjaani. Illan keskiössä on siis oma aikani; minä minä ja minä.


Jos minulla olisi lapsi, päiväni olisi varmasti toisenlainen. En osaa oikeastaan edes aavistaa, kuinka kiireinen. Olisin olemassa pientä varten 24 tuntia päivässä. Ehtisin ehkä tehdä yhden tai kaksi noista edellä mainituista kivoista jutuista.


Kaikkein harmillisinta tässä asetelmassa on, että minulle on ollut viimeisen vuoden aikana olo, että olen jotenkin itsekeskeinen, kun elän tällaista elämää. Olen havahtunut siihen, että lapseton elämäntyyli mielletään välillä jotenkin itsekkääksi hedonismiksi. Voi olla, että osin kyseessä on vain päähänpinttymäni, mutta otaksun, etten ole tuntemukseni kanssa täysin yksin. Surullisinta on tietysti se, ettei lapsettomuus ole aina oma valinta. Kuinka moni kokeekaan pinnan alla tuskaa asiasta.

Toisaalta, vaikka lapsettomuus olisi oma valinta, onko se siltikään sen itsekkäämpää kuin lapsien hankkiminen? Eipä niitä pyyteettömästi hankita, sillä ainakin ekologisesti parempi vaihtoehto olisi hillitä väestönkasvua Telluksella.

Myönnän, että viimeisen puolen vuoden kokemukseni ovat herkistäneet minut aiheelle. Näen maailman jossain määrin hyvin eri silmin kuin aiemmin. Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen esimerkiksi ex-kansanedustaja Satu Taiveaho, joka on julkisesti kertonut lapsettomuudestaan. Myönnän sortuneeni pitämään häntä jonkin sortin hepsankeikkana linnajuhlien krumeluureineen. En ollut ottanut selvää, miten monipuolista hienoa yhteiskunnallista vaikuttamista hän on tehnyt. Taiveaho on monesti itse kertonut haastatteluissa, että pahat kielet ovat pitäneet häntä urakeskeisenä ihmisenä, vaikka naisen suurin haave on koko aikuisiän on ollut perheen perustaminen. En pysty edes kuvitteleman, kuinka pahalta noiden puheiden on täytynyt tuntua.

Minua kosketti kipeästi jo aikoinaan tämän sinänsä minulle täysin tuntemattoman naisen adoptiohaaveen kariutuminen  prosessin loppusuoralla. Syynä oli hänen miehensä vaalitukea koskenut rikosjupakka. Mietin vain, millaiset kaiken maailman ihmiset niitä lapsia oikein saavatkaan. Narkkarit, lasten pahoinpitelijät ja hyväksikäyttäjät... Tasan eivät onnen lahjat lapsilla tai omasta pienokaisesta haaveilevilla hyvillä vanhempikandidaateilla.


Tällaisia pohdin tänään, mutta se kai kuuluu tähän pitkäjänteisempään toipumisprosessiini. Tärkeintä on säilyttää herkkyys muiden kipeille kohdille, vaikka oma onni joskus kääntyisikin. Siihen asti on kai parempi vain elää tätä minulle tällä hetkellä suotua elämää ja nauttia siitä. Siksipä me dinkut varasimme hiihtolomaksi matkan. Jee! New Yorkin ohella olen haaveillut vuosikausia matkasta Lontooseen. Nyt se toteutuu :)

Täältä tullaan musikaalit, Lontoon vintagekaupat ja mielenkiintoiset museot! Tulen varmasti kyselemään ajankohdan lähetessä teiltä erinäisiä vinkkejä kyseiseen kaupnkiin liittyen :)


Ps. Lopuksi vielä shoppailuvinkki: ylläni olevassa viininpunaisessa Henkkamaukka-paidassa on hintalaatusuhde kohdillaan - paidan koostumus on 85 % viskoosia ja 15 % angoraa. Hinta oli 19,90 e. Paitoja oli monia eri värejä (ainakin hopeanharmaa ja petrooli) ja se on yllä ihanan ohut, mutta lämmittävä.

Suosittelen!

torstai 10. lokakuuta 2013

Tilda vinkkaa: Taivas + Helvetti. Tarinoita yrittäjyydestä

Torstaista!

Joskus jokin vain kolahtaa. Tämänkertaisella opo-opintojen lähijaksolla kolahduksen aiheutti Terho Puustisen ja Mika Mäkeläisen yrittäjyysaiheinen teos Taivas + Helvetti, joka kertoo innostavasti ja rehellisesti 18 yrittäjästä, jotka saivat lähes kaiken sekä kolmesta muusta yrittäjästä, jotka menettivät paljon mutta selvisivät siitäkin. Kirja sisältää siis eri alojen yrittäjien kasvutarinoita maahanmuuttajayrittäjästä peliyhtiö Rovion perustajaan (sitä pakollista Jari Sarasvuota unohtamatta), mutta suurimman vaikutuksen minuun tekivät nuoret yrittäjät Teemu Nikkanen ja Suvi Widgren.

Parikymppinen Rekolan Kukkatalo Oy:n omistaja Teemu Nikkanen on kuuluisa siitä, että hän työllisti jo alaikäisenä oman äitinsä ja lukuisia muita työntekijöitä. Viime vuoden linnanjuhlissa toimittajat olivat kiinnostuneita haastattelemaan nuorta yrittäjää, jota tilanne jännitti kovastikin. Nikkanen kärsi peruskoulussa lukihäiriöstä ja halusi lukemisen sijaan mieluummin toimia. Kun hän aloitti puutarha-alan työt kesken peruskoulun eräs opettaja kannusti häntä, mutta omien sanojensa mukaan "opo oli kuin tiilisseinä". Tämä pisti kyllä miettimään! Neljässä vuodessa Nikkanen muuten kolminkertaisti yrityksensä myynnin. Herääkin kysymys, miksi koulutusjärjestelmämme on (ollut) niin joustamaton vaihtoehtoisia koulutusreittejä kohtaan?


Suvi Widgren on puolestaan jo kolmannen sukupolven yrittäjä, joka 22-vuotiaana soitti tanskalaisomisteisen Vila-konsernin maajohtajalle ja ilmoitti haluavansa perustaa ketjun franchising-liikeen Jyväskylään. Makeat nauruthan siitä moni sai aluksi, mutta nuori nainen oli tosissaan ja omistaa tällä hetkellä neljä Vila-ketjun liikettä työllistäen 40 työntekijää. Omien sanojensa mukaan Widgrenillä ei ole koskaan ollut "munauksenestojärjestelmää". Kaiken kaikkiaan kirjan yrittäjien asenne oikein hohkaa intohimoa, unelmia, mutta toki myös armotonta työtä. Aion ehdottomasti ottaa kirjan lyhyehköjä artikkeleja opetuskäyttöön ja suositella niitä koulumme opollekin. Kenties näiden tarinoiden avulla joku uskaltaa toteuttaa unelmansa.

Oikeastaan tieni Taivaan + Helvetin pariin on ollut monihaarainen. Osallistuin syyskuun alussa Turussa Hyolin (historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton) järjestämään taloustiedon opettajien koulutukseen, jonka keskeisenä teemana oli taloudellisen kasvun mahdollisuudet nyky-Suomessa. Lintsasin tietysti sen oleellisimman yritysjohtajien paneelin, jonka yhteydessä oltiin jaettu kyseistä yrittäjyysaiheista kirjaa. Hieman nolona pyysin, josko kyseisiä teoksia olisi ollut vielä jäljellä ja sainkin lopulta yhden kappaleen. Kirja jäi kuitenkin ajan puutteen vuoksi pinon päällimmäiseksi lojumaan sillä ajatuksella, että tartun siihen sitten joskus, kun ehdin. Jostain syystä jäin kuitenkin ihmettelemään, miksi teos vaikutti ajankohtaisuuden ohella myös niin tutulta.

No, viikko sitten asia palautui mieleeni. Tajusin, että Taivaan + Helvetin toinen toimittaja, sarjayrittäjä ja talousvaikuttaja Mika Mäkeläinen oli lupautunut jo keväällä tulemaan pitämään meille opoilijoille yrittäjyysillan, jossa hän kertoisi omasta historiastaan yrittäjänä ja ylipäätään omasta yrittäjyysfilosofiastaan. Vierailu muuttui viime hetkellä etäluennoksi, mutta se ei tahtia haitannut. Saimme esittää omia kysymyksiämme ja Mäkeläinen vastaili niihin parhaimman mukaansa.

Minuun Mäkeläisen yhteiskuntavastuullisuus ja uudenlaisen yrittäjyyskulttuurin markkinointi tekivät vaikutuksen. Hän peräänkuulutti intohimoa, unelmia ja periksiantamattomuutta. Näitä periaatteita voi soveltaa kaikenlaisessa toimeliaisuudessa. Mäkeläisestä on hyvä todeta sen verran, että hänet palkittiin Young Entrepreneur of the Year -tunnustuksella vuonna 2011 ja valittiin 40 lupaavimman nuoren eurooppalaisen johtajan joukkoon viime vuonna. Mäkeläisen luotsaaman PopUpCompanyn tavoitteena on tulla Suomen suurimmaksi nuorisotyönantajaksi auttamalla nuoria alkuun yrittäjyydessä. Edelleen tavoitteena on luoda malli, jossa kynnys yrittäjäksi ryhtymiseen olisi mahdollisimman pieni. Nuoret olisivat työsuhteessa PopUpCompanyyn, joka puolestaan huolehtii nuoren puolesta vakuutusturvasta, yrittäjäriskistä ja kaikesta byrokratiasta. Tulevaisuudessa PopUpCompanyn toimintaa on tarkoitus laajentaa muihin ikäluokkiin kuten kotiäiteihin.

PopUpCompany on muuten yhteiskunnallinen yritys eli sen tarkoitus on henkilökohtaisen voiton sijaan tuottaa yhteistä hyvää liiketoiminnan keinoin. Yrityksen omistus on suunnitelmissa säätiöidä tämän vuoden aikana ja käyttää mahdolliset voitot toiminnan kehittämiseen. Mäkeläisen yhteiskuntallinen vaikuttaminen ulottuu muuhunkin toimintaan. Kustantajana hän on luvannut lahjoittaa jokaisesta myydystä Taivas +Helvetti-teoksesta toisen kappaleen jollekin valmistuvalle nuorelle. Tässä siis eräs keino edistää nuorten tulevaisuutta konkreettisesti, vain mitä? Viikonloppuna aion lukea loputkin kirjan artikkeleista!

Kertokaapa, varsinkin te blogiani seurailevat opot ja yrittäjät, omia ajatuksianne aiheesta. Onko teos Taivas + helvetti tuttu?

Kirja inspiroi pohtimaan myös sitä, mikä on minun oma intohimoni. Mikä on se kohta, jossa omat taitoni ja maailman tarpeet voisivat kohdata? Jostain syystä ajattelin, että se voisi olla tämä blogi. :)  Jäädään hauduttelemaan ajatusta...

kuvat haettu: 1 ja 2

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Topolino kirjamessuilla


Kyllä vain, tämä on eräs tämän syksyn lempiasuistani. Olen majaillut siinä niin töissä kuin viimeksi Turun kirjamessuilla.

Samaisena päivänä, kun löysin Ihana Kirppikseltä (vihdoin tajusin katsoa, miten se kirjoitetaan) Lumin laukun, mukaani lähti jo toinen ybermakea nahkahamonen syksyksi. Tämä Topolino-merkkiä oleva yksilö kustansi 17 euroa. Onhan se nahkiksestakin aika paljon, mutta malli oli niin hyvä ja kiva, että en muuta voinut...


Pusero on varmasti viisi vuotta vanha ja maksoi Lindexin alessa 7 euroa. Koru on muuten Nikkotakko-merkin tuotantoa ja niitä voi ostaa Turun taidemuseon lisäksi Boutique Minnestä.


Vagabondin popot ovat neljättä vuotta matkassa ja muistaakseen alesta ostetut.

Mietin tässä, että pitäisiköhän ihan periaatteesta alkaa vaatetietojen sijasta listata vuosia, kuinka kauan vaatekappaleet ovat olleet käytössäni? Mielestäni se voisi olla keino kertoa siitä, ettei vaatteiden tarvitse olla aina uutta kertakäyttökamaa vaan paremminkin ihmisiä voisi rohkaista etsimään päälle pantavaa sillä periaatteella, että ostaa vain vaatteita, joita kuvittelee voivansa käyttää vielä viiden vuoden päästäkin.  Voisin vaikka haastaa joitakin hieman suositumpia bloginpitäjiä samaiseen haastikseen.

Olisiko tämä teistä lukijani hyvä idea?

lauantai 5. lokakuuta 2013

Noiduttu leikki

Lauantaista!

Kultyyrinen viikonvaihteemme käynnistyi eilen, kun saimme uudemman kerran mahdollisuuden päästä katsomaan turkulaista nukketeatteria. Aura of Puppets-hankkeen ja TEHDAS Teatterin yhteistuotantona syntynyt teos, Noiduttu leikki, kertoo Nanna-tytöstä, joka jää vastentahtoisesti pikkuveljensä Jalin vahdiksi, kun vanhemmat lähtevät muualle illanviettoon. Leikin lomassa veli kuitenkin katoaa, ja häntä etsiessään Nanna huomaa joutuneensa seikkailuun, jossa hän joutuu kohtaamaan omituisia noitia. Samalla Nanna oppii paljon itsestään sekä maailmasta ja sen pelottavista puolisista.


Noidutun leikissä esityksen osaset pelasivat hienosti yhteen. Nukettajien sekä noitien roolit esittävän laulaja-näyttelijä Anette Kaukosen suoritukset olivat ensiluokkaisia. Olikin mielenkiintoista ja virkistävää päästä seuraamaan nukketeatteria höystettynä musiikkinumeroilla. Lisäksi kiinnitimme huomiota todella hienoihin ja nerokkaasti toteuttuihin lavasteisiin. Myös esityksen valaistus ja musiikkimaailma täydensivät kokonaisuutta tyylikkäästi.



Noiduttu leikki sopii hyvin sekä kouluikäisille lapsille että tällaisille itseni kaltaisille humoreisteille. Aikuisia ja lapsia saattavat huvittaa samat asiat, mutta eri syistä. Omasta mielestäni esityksessä oli joitakin yhteneväisyyksiä Tim Burtonin elokuvien kanssa - olisikohan ilmassa lentelevillä saksilla, käsillä ja piikkiruiskuilla ollut jotakin tekemistä kyseisen mielleyhtymän kanssa. ;) Edellä mainittua kuvausta ei kannata kuitenkaan säikähtää, vaan esitys sopii vallan mainiosti yli 6-vuotiaille. Sitä pienemmillä juonen seuraaminen voi olla haastavaa.


Noidutun leikin esitykset jatkuvat vielä viikon ajan. Jäljellä olevat esitykset voi tsekata Aura of Puppetsin sivuilta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän valloittavaan ja taidokkaaseen taidemuotoon. Mielestämme turkulainen nukketeatteri ei häviä piirunkaan verran prahalaiselle vastineelleen!


Hyvää illanjatkoa kaikille :)