lauantai 22. maaliskuuta 2014

Tulevia postauslinjauksia ja yksi second hand-mekko

Huomenisia!

Voi vitsit, kyllä viikonloppu on ihana juttu! Olen ollut viime kuukaudet erittäin väsynyt, pahin vaihe oli varmaankin kuukausi, puolitoista sitten. Erityisesti itsensä kokoaminen aamun ekoille lukiotunneille oli työn ja vaivan takana. Jos historiassa asioita voi hieman maalailla ja laveerata, yhteiskuntaopissa tietojen pitäisi tulla kuin apteekin hyllyltä. Minulla oli useinmiten lähinnä olo, että tarvitsisin oikeastaan itse jotakin apteekin hyllyltä ;)



No se siitä, nyt on pahin takana. Edessä on tosin viimeinen kokeenkorjausrutistus, mutta oppituntien osalta helpottanee. Odottelen edelleen sitä aikuiskoulutustukipäätöstä, ei ole vielä tullut. Sijainenkin on jo hankittu, mutta yritän pitää pään kylmänä. Kyllä se sieltä tulee, kun ennakkopäätös oli kuitenkin myönteinen.

Eilen vein pari ryhmää vielä käräjäoikeuteen. Huh, kaikenlaisten retkien järjestämisessä on oma työnsä. Onneksi niistäkin saa nyt paussin!


Päivän työasuna minulla oli tällainen musta hieman löysemmän mallinen H&M-mekko, jonka löysin alkuviikosta Ihana Kirppikseltä neljällä eurolla. Jotenkin tuo kyseinen summa on olltu viime aikoina vakio näissä kirppisostoksissani. Se on vielä mielestäni sellainen hinta, jonka henkkamaukkakamasta voi maksaa, jos juttu on mieleinen. Tämän mekon juju on miehustan ihana rypytys, joka näkyy toivottavasti joissakin noissa vaaleamman sävyisissä kuvissa. Lisäksi pienet pyöreät kaulukset ja  koko vuori olivat plussaa! Tykkään juuri tällaisista rennoista ja juhlavan arkisista koltuista :)


Muuten kyllä hieman ihmettelen myyjien linjauksia Ihana kirppiksellä. Ihan törkeitä summia pyydetään toisarvoisesta tavarasta! Onneksi joukosta tekee pari kertaa kuussa joitakin tällaisia helmilöytöjä.

Päivän asusteista sen verran, että lempparikaulakoruni on Art + Design-liikkeestä, korvikset omien oppilaitteni yrittäjyyskurssilla väsäämät ja kengät yli viisi vuotta vanhat. Ostin tällaiset ensin mustina ja sitten alesta vielä beigeinä. Samanlaiset oli ensin Annalla, annettaan rehellisyyden nimissä tunnustus tästä hänelle ;)

Kiitos runsaasta osallistumisesta tuohon sivupalkin kyselyyn. Näyttäisi siltä, että raskauspostaukset ovat pääasiallisesti teille ok, ja osa oikeastaan ihan haluaisikin niitä lueskella. Arvostan taas ihan eri mieltä olleiden mielipidettä; ymmärrän, että kaikkia eri elämäntilanteessa olevia ei kiinnosta tällaiset jaarittelut. Toivottavasti kuitenkin ymmärrätte, mitä olen vuoden sisällä kokenut ja sallitte minun postailla siitä, mikä on omassa elämässäni olennaista  ja merkityksellistä tässä hetkessä. Muutenhan blogin aitoudeltakin menee oikeastaan pohja. Yritän toki tehdä ihan erillisiä postauksia, joissa raskautta ei mainita sanallakaan, mutta suurin osa postauksista on ehkä jatkossa tämän tyylisiä, että raskaus saataa livahtaaa jossakin sivulausessa. Kaiketi kuitenkin asiasta tai siunatusta tilastani vähämmän välittävät saavat kuitenkin edelleen isnpiraatiota esim. päivän asujen muodossa, en laskisi niitä kuitenkaan varsinaisksi odotusaiheisiksi postauksiksi.

Muuten toivon pääseväni postailemaan teille keveemmällä ehkä yläkerran huoneiden muutoksista. Pistimme nyt viimen rattaat pyörimään työhuoneen liukuovikaapiston suhteen. Tästä aiheesta on varmasti tulossa ennen ja jälkeen kuvia, samaten työn alle pääsee, jos raskaus suotuisasti etenee, lasten huoneen muokkaaminen. Se on ollut tähän asti romuvarastona, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi sitä vilautella kuvissa...

Kunhan pääsen vauhtiin opoharjoitteluiden, ja rästitehtävien laatimisen suhteen, varmaan joitakin ajatuksia sitten siitäkin. Tavoitteeni noiden opintojen suhteen ovat hyvin pätevyysorientoituneet, pingottamista olen harrastanut ihan tarpeeksi aikoinaan gradun ja historian opintojen suhteen.  Haluan siis lähinnä pätevöityä ennen pikkuisen syntymää.

Mitäs muuta sitten? Haluaisin ehkä kokkailla enemmän kuin ennen. Ehkä siis jaan joitakin ruokareseptejä, jos kohdille sattuu hyviä! Lontoon postauksiakin on muutama vielä tulossa, kunhan saan käytöoikeuden mieheltäni muutamiin kuviin.

Olisiko teillä tarkempia toiveita tulevien postausten suhteen?

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Ps. Kysely on auki vielä pari päivää :)

4 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Tilda, onnea raskaudesta!! Upeaa, että tulit pian uudelleen raskaaksi! Itse taidan olla aika lailla samoilla viikoilla, ja olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että nyt on aika iloita ja olla onnellinen. On aivan totta, että koskaan ei tiedä, miten käy. Siksi onkin varmasti tärkeää, että nauttii joka hetkestä, vaikka se olisikin pelottavaa.
Voi hyvin, jään seuraamaan oloja ja asuja! Aurinkoista kevättä!

Turun Tilda kirjoitti...

Nina: Kiitos, onnittelut myös sinulle!

Elisabet kirjoitti...

Pidän blogisi monipuolisuudesta ja luen ihan mielenkiinnolla raskausaiheisiakin juttujasi, vaikkei itselleni olekaan ajankohtainen aihe. Olen samaa mieltä, että se veisi blogin aitoutta pois, jos ei kirjoittaisi itselle ajankohtaisista ja merkityksellistä asioista. Onnea raskaudesta ja mukavaa kevättä! :)

Turun Tilda kirjoitti...

Elisabeth: Kiitos onnitteluista ja kommentista, kiva kuulla :)