maanantai 22. syyskuuta 2014

Tämän hetken suosikki lastenhuoneen tapetiksi :)

Nautin kodin sisustamisesta ja varsinkin siitä haaveilusta. Ehkäpä tuo haaveilu onkin kaikkein parasta! Voi visioida monenlaisia tyylejä ja tunnelmia, kun todellisuudessa voi toteuttaa sitten vain sen yhden.

Nyt sisustustyön alla on yläkerta. Oikeastaan voisi edelleenkin puhua vain pohjatyöstä eli yritämme löytää olemassa oleville tavaroillemme sopivan paikan. Liikoja rahoja kaikenlaisten vauvahankintojen ohella ei ole ja oikeastan tuo ei haittaakaan. On ihan mielenkiintoista nähdä, millaisia kokonaisuuksia saa luotua olemassa olevilla romppeilla.

Erään hankinnan aion kuitenkin talven myötä toteuttaa. Haluaisin jonkin kivan tapetin korostavaksi sisustuselementiksi tulevan lastenhuoneen yhdelle seinälle. Haasteellista tässä valinnassa on se, että huone on todella pieni, joten mitään raskasta voimakasväristä ja/tai suurikuvioista vaihtoehtoa ei voi harkita. Lisäksi, jos joskus meitä siunataan vielä toisella pienokaisella, on huonejärjestystä vaihdettava siten, että tuosta pikkuhuoneesta tuleekin työhuone. Tällaisessa tilanteessa en haluaisi vaihtaa tapettia pois vaan toiveena olisi, että tapetti sopisi lastenhuoneen ohella myös "aikuisten" työhuoneeseen.

Visioin keväällä jo muutamista lastenhuoneen suosikkitapeteistani, jotka ovat mielestäni edelleen aika jees, mutta vaihtoehtoina aika suosittuja ja toisaalta hieman liian lastenhuonesidonnaisia malleja. Siksipä innostuin ihan kamalasti, kun huomasin Lontoon matkan sisustussuosikkimme Lush Designs´n sivuille ilmestyneen tapettejakin!


Oma suosikkini on tietysti villisikatapetti, joka löytyy jo Lontoon matkamuistotyynyn kuosissa. Beigen-harmaa värimaailma ei ole liian räväkkä ja eläinhahmot ovat kuitenkin sekä lastenhuoneen tyylisiä että sopisivat meille aikuisillekin...


Pitäisi siis varmaan pistää tilaus menemään. Sitä ennen pitäisi kuitenkin päättää, sopisiko näin kirjavan tapetin kaveriksi jokin lampunvarjostin samaisen merkin valikoimasta. Postikulut Englannista ovat kuitenkin todennäköisesti sitä luokkaa, että kaikki mahdolliset ostokset kannattaisi hoitaa samalla kertaa... Tässä muutama lampunvarjostin suosikkini... Haasteellista on tietysti hahmottaa sitä, minkä väristä valoa varjostimet päästävät läpi. SUotavaa tietysti olisi, ettei valon sävy olisi liian kylmää ja vihertävän sinistä...



Käykääpä liikkeen sivuilla tsekkaamassa oma suosikkinne ja antamassa ehdotus minulle :)

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!

kuvat haettu Lush Desings-merkin sivuilta

lauantai 20. syyskuuta 2014

Synttäri(synnytys)laukku sekä tarinoita kivusta ja särystä

Tervehdys!

Ihan aluksi kiitoksia tuhannesti lämpimistä ja aidolla sydämellä kirjoitetuista onnitteluista! Ilmeisesti teitä on siellä olettamaani suurempi joukko, jotka ovat seuranneet raskausvaiheitani ja surupohdintojani suurella myötäelolla. Bloggaaja saattaa kokea välillä kirjoittelevansa "tyhjille seinille", vaikka siellä toisessa päässä moni lukisikin ja myötäeläisi tapahtumia. Siksi on ihanaa saada tälla tavalla konkreettinen muistutus, ettei ole täällä yksin :)

Tarkoituksena oli itse asiassa postailla jo pari päivää sitten, synttäripäivänäni, mutta kas vain, lapsivuodeaika on yllätyksiä täynnä. Alvarin rytmi on toistaiseksi ollut aamu-unipainotteinen, jolloin vanhemmatkin ovat saaneet levätä yölliset valvomiset pois. Siksi stressasimme jo etukäteen lastenneuvolan tarkastusta, jonka piti oleman synttäriaamunani klo 9:30. Voi ei, miten jaksetaan nousta ylös sängystä ;) Heh, kuulostaa varmaan tosi hupaisalta konkarivanhempien mielestä, mutta antakaa armoa vasta-aloittelijoille...

No, stressinaihe mitätöityi kyseisenä aamuyönä, kun tämä äitiliini heräsi imettämään pientään klo 4:30 ja päätti käväistä vessassa sitä ennen. Tulos oli järkyttävä lainehtiva verinen lammikko vessan lattialla, jota puoliskonikin säikähti. Loppuyö kuluikin sitten Tyksin ensiavussa ja äitiyspoliklinikalla selvittäen sitä, mistä oli oikein kysymys. Onneksi kyse oli todennäköisesti jonkin sortin jälkisupistuksesta eikä tulehdusarvot ynnä muut olleet koholla. Sitten lähdimmekin ihan "töttöröö" kohti äitiysneuvolaa ja sieltä mammapappalaan valmiille lounaalle. Tämän jälkeen kaaduimme sänkyyn ja heräsimme klo 18:00 maissa. Eli sellainen synttäripäivä :)


No, onneksi olin varautunut juhlapäivääni hyvissä ajoin. Kuten tiedätte, olen innostunut tämän kierrätyskeijuvuoden myötä huutonet- ja tori.fi-kaupoista. Synnytystä edeltävällä viikolla surffailin kyseisillä sivustoilla ja törmäsin ikihaaveeseeni jälleen kerran. Kuinkahan monta kertaa olen vuosien varrella tuonut julki haaveeni Minna Parikan Maxinesta?


Kun hinta oli kohtuullinen (n. 300 e /ovh 550e) ja raskaushormoonit hyrräsivät, tein tunneratkaisun ostoksen suhteen. Se olisi synttärilahjaitselleni! Miestä varten keksin toisen selityksen toimittaja/ mediapersoona Jenni Pääskysaaren taannoista haastattelua mukaellen. Jennin mies oli ostanut puolisolleen lapsen syntymän johdosta merkkilaukun "kivusta ja särystä" vai olikohan sanamuoto "pieni korvaus menetetyistä lantionpohjalihaksista ;)" Laukku olisi siis lahja siitä, että selviäisin synnytyksestä! Kun lopulta uskalsin vihjata asiasta miehelleni (heh, olisikohan synnytys ollut käynnissä...), hän hyväksyi asian muitta mutkitta. Itse asiassa hän oli ajatellut hankkia minulle synttärilahjaksi lahjakortin Minna Parikan verkkokauppaan :)


Älkää nyt käsittäkö väärin tätä lahjahehkutusta. Toki pikkuinen poikani on se tärkein ja todellinen synttärilahja! Mutta täytyy todeta, että kyllä synnytys aika koville otti. En aio lähteä siihen, että yksityiskohtaisesti kertoisin kaikista repeämistä ja istukoista, mutta koska oletan perätilasynnytyksen kuitenkin hieman harvinaisempana synnytysmuotona kiinnostavan, lopuksi muutama sananen siitä.

Kuten aiemmin kerroin, olin ihmetellyt ennakkosupistusteni vähyyttä raskauden loppuvaiheessakin. Kyllä niitä kuitenkin tuli sentään jonkin verran siinä 4-5 päivää ennen synnytyksen käynnistymistä, mutta jotenkin olin varautunut siihe, että yliajalle kuitenkin mennään. No, niinpä ei käynyt.

Kaksi vuorokautta ennen laskettua aikaa heräsin yöllä vessaan ja sen jälkeen aloin ihmetellä, että nyt tuntuu jotenkin oudolta, ihan kuin vessahätä olisi jatkunut. Tajusin kuitenkin, että nyt jokin muu on kyseessä. Olisivatkohan nämä jomotusaallot nyt niitä kaivattuja supistuksia? Makoilin alakerran sohvalla tunnin verran ja hämmästyin. Aaltomaiset kouristukset tuntuivat alusta asti tosi säännöllisiltä, noin 8 min välein tulevilta. Päätin herättää mieheni ihan riskillä. Hän tulisi olemaan töissä tosi väsynyt, jos kyseessä olisikin väärä hälytys... Supistukset tuntuivat kuitenkin tihentyvän ja soitin synnytysosastolle. Ystävällinen ääni totesi synnytykseni todennäköisesti alkaneen ja vielä varsin oppikirjamaisesti. Kotona voisin olla perätilasta huolimatta siihen asti, kunnes/jos lapsivesi menisi tai en enää kestäisi kipua. Varauduin siihen, että tiedossa olisi pitkä pari vuorokautta, mutta eipä aikaakaan, kun supistukset tulivatkin jo neljän minuutin välein ja muuttuivat ärhäkämmiksi. Viimeiset masukuvat kuitenkin ehdittiin ottaa makuuhuoneen tapettiseinää vasten ja supistusaalloista huolimatta äiti taisi niissä vielä ihan hymyilläkin. Sen sijaan moottoritiellä aamuruuhkassa ei hirveästi enää naurattanut. Käskin miestäni painamaan kaasua!

Sairaalassa minut tutkittiin ja koska kohdunsuu oli auki jo sellaiset 3-4 cm, minut otettiin sisään. Supistukset tulivat koko ajan tasaisina ja sain niihin sitä paljon parjattua ilokaasua aluksi. Minun oloani kyseinen ainekuitenkin helpotti, osittain varmaan siksi, että sain sen avulla hengitettyä syvään ja rauhallisesti pahimpien kouristusten aikana. Sinänsä täytyy todeta, että minusta supistukset eivät suinkaan olleet synnytyksen pahin juttu. Mielestäni ne olivat hyvin samanlaisia kuin viime kesänä pienen alkua synnyttyessäni. Tosin tuolloin synnytys tietysti käynnistettiin, mikä yleensä tekee supistukset suhteessa kivuliaimmiksi. Nyt Alvarin synnytyksessä kipujen pahennuttua, sain epiduraalin, joka helpotti hetkessä. Iltapäivän kuluessa sain niitä yhteensä kolme ja koko ajan synnytys eteni. Jossain vaiheessa sain tosin oksitosiiniakin synnytykseksen nopeuttamiseksi.

Viiden jälkeen iltapäivällä kohdunsuu oli auennut täysin ja ajattelin, että jesh, nyt ollaan voitonpuolella. Miten väärässä olinkaan! Nyt alkoi omalta osaltani synnytyksen varsinainen helvetti eli ponnistusvaihe...

Oikeastaan vaihe oli monien epämukavien juttujen sekametelisoppa. Ensinnäkin kolmas saamani epiduraaliannos ei vaikuttanutkaan kropassani tasaisesti vaan toinen jalkani lysähti täysin veltoksi ja toiselle puolelle kehoa aineella ei taas tuntunut olevan vaikutusta. Koska perätilasynnytyksessä joutuu olemaan selinmakuulla jalat telineissä koko ponnistusvaiheen, lopputulos oli se, että yhden kätilön piti koko ajan kannatella jalkaani ylhäällä, kun en itse siihen kyennyt. Toista jalkaani taas sähkötti joka *#PIIP& työnnöllä iskiashermo lanteita myöten, mikä oli ehkä kaikista kauheinta. Tämän lisäksi supistukset hiipuivat juuri sillä hetkellä, kun niitä olisi tarvittu. Perätilasynnytyksessä äiti joutuu muutenkin ponnistelemaan pitkään yksin ilman että hoitohenkilökunta voi auttaa, joten tilanne alkoikin olla kaiken kaikkiaan aika näännyttävä. Keskittymiskykyni katosi täysin aina sen hermosähkötyksen myötä, enkä olisi millään jaksanut ponnistaa 3-5 kertaa kunkin supistuksen aikana. Tupa oli myös täynnä henkilökuntaa - kaksi lääkäriä, kaksi kätilöä, opiskelijoita ynnä muita seuraamassa tätä mielenkiintoista kuriositeettitapausta, heh. Sain niin paljon ohjeita, että menin melkein sekaisin ja paniikkiin. Lopulta minun oli vain pakko pyytää ihmisiä olemaan hiljaa, että saisin hengitysrytmini normalisoitua.

Jostain kummasta tahtotila sitten lopulta löytyi, vaikka väliin mahtui muutama henkinen romahdus, jolloin vain vaikersin, etten pysty tähän. Ponnistusvaihe tuntui kestävän ainakin kaksi tuntia, mutta synnytyskertomuksesta huomaisin sen kestäneen tasan tunnin. Verrattuna raivotilasynnytykseen haasteena on tietysti se, että pepun ohella on synnytettävä vielä pääkin, kun ilmeisesti tavanomaisessa synnytyksessä kätilöt voivat auttaa synnyttyjää heti, kun pää on saatu ulos.

Lopulta pikkuinen syntyi. Olin hiestä märkä ja niin uupunut, etten jaksanut reagoida siihenkään, kun pikkuinen ei ihan heti rääkäissytkään. Äidin lisäksi poikainen oli joutunut olemaan pinteessä aika kauan äidin surkeiden ponnitusyritysten takia...Hänellä oli napanuora kaulan ympärillä, mutta onneksi elvytystä ei tarvittu vaan happikaappi riitti.

Sain toki lapsen hetkeksi rinnoilleni ihmeteltäväksi, mutta tunsin oloni oudon väsähtäneeksi enkä jaksanut kiinnostua pienestä niin paljon kuin olin ennakkoon kuvitellut. Sanonta siitä, että kun lapsen saa rinnoilleen, niin unohtaa heti kaiken säryn ja kivun ei oikein pitänyt kohdallani. Hieman tästä ahdistuin, mutta syykin velttouteeni kyllä selvisi - kun lopulta sain kokoon kursimisten jälkeen luvan nousta syömään, silmissä pimeni joka ikisellä yrityksellä. Hemoglobiinini oli laskenut 87:ään ja seuraava vuorokausi kului aika tavoin sängyn pohjalla ja pyörätuolipotilaana. Mieheni olikin meistä se ensimmäinen, joka pääsi opettelemaan vaipanvaihtoa ja pikkuisen hoitoa ja on edelleen parempi meistä näissä jutuissa :) Onneksi sain kuitenkin olla äitiysosastolla hieman tavanomaista kauemmin, jotta sain itsekin vihdoin varmuutta rutiineihin!

Kaiken kaikkiaan Alvarin syntyminen kesti 14 h, mikä lienee aika normaali ensisynnyttäjän synnytyksissä. Olihan se kokemus järisyttävä - kipeä ja jotenkin pyhä samanaikaisesti! Synnytystä symbolisoivan Maxinen otan puolestaan suurella ylpeydellä käyttöön ;) Pitäähän tavaroilla olla tarina kerrottavanaan!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Pikku-Alvari

Tervehdys!

Täällä ollaan taas...


...pienen söpöyspakkauksen kera!

Pieni poikamme syntyi viikko sitten maanantai-iltana ja siitä lähtien on harjoiteltu perhe-elämää. Ja eihän sitä oikein osaa kuvitella elämää ilman tätä kolmatta perheenjäsentä, vaikka välillä sormi meneekin suuhun, että mitäs nyt ;)



Pikkuisemme esiintyy täällä blogin puolella miehen luvalla nimellä Alvari, joka oli yksi varsinaisista nimiehdokkaistakin. Tietyllä tapaa se tulee olemaan osa pienen miehen oikeaakin nimeä, muttei kuitenkaan se varsinainen.


Olo on tyyni, rauhaisa. Välillä tietysti hieman epävarma, mutta ilon aalloilla läikehtien mennään! Kiitoksia kaikille ihanille lukijoille myötäelosta ja tsempistä tämän pitkän vaiherikkaan matkan varrella!

" Kaunis pieni ihminen,
sä olet ainutlaatuinen.
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan."

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vihdoinkin se odotettu kuukausi!


Tervehdys!

Juu - tämä ei ole haikarapostaus. Täällä ollaan edelleen ihan yhtenä kappaleena! Energiani ja tarmoni eivät vain oikein ole riittäneet muuhun kuin vauvavalmisteluihin ja lepäilyyn. Tässä kuitenkin vielä hieman viime hetken kuulumisia ja aatoksia (Postauksen kuvitukseksi nappasin muutaman kuvan ihanan äitiysneuvolareittini varrelta. Arjen todellisia pieniä iloja on kaunis ja lyhyt, kävellen kuljettava matka yhteiskunnan ylläpitämään huippupalveluun!):

1. Uskomatonta, syyskuu on siis täällä! Kyseinen kuukausi on muutenkin lempikuukauteni (joulukuun ohella) ja syksy kesän ohella puolestaan taas lempivuodenaikani. Tykkään ruskasta, puutarhan kypsyvästä sadosta, kirpeistä ja sumuisista aamuista, jotka muuttuvat kuitenkin lopulta aurinkoisiksi. Tykkään jopa syysmyrskyistä sekä tietysti sienestämisestä (paitsi nyt tätä raskaana olevaa etoo miehen eiliset mustatorvisienilöydöt, jotka kuivuvat tuolla keittiössä hyötykasvikuivurissa...).

Ehkä rakkaimmaksi syyskuun tekee kuitenkin se, että se on syntymäkuukauteni. Ja maailman paras synttärilahja olisi, jos saisin pienen pojan käsivarsilleni tuoksi päiväksi. Nyt jännitänkin sitten sitä, tulenko äidiksi 32- vai 33-vuotiaana. Jotenkin tuo 32-vee kuulostaisi kivemmalta... Mutta kunhan pikkuinen vain tulisi, niin täällä otetaan hänet avosylin vastaan!

  
2. Alan olla raskauteen ihan kyllästynyt. Katselin tuossa muutaman vuoden takaisia blogikuviani ja ihmettelin, miten olen voinut pitää itseäni joissakin kuvissa vähän pyöreänä. Minähän olen ollut ihan hemmetin hoikka tuosta keskivartalosta :D

Nämä ovat kai niitä aatoksia, joita kaikille raskaana oleville tulee. Odottelen jo kovasti, että tästä hieman vajaasta 20 extrakilosta sulaisi synnytyksessä edes se kymmenen pois! Mahtaa olla uskomaton fiilis, mutta toisaalta taas outo olo. Tavallaan tähän pyöriäisolemukseenkin on jo tottunut, ja sitten on taas tiedossa uusia muutoksia kropassa. Eipä miehet taida ikinä täysin ymmärtää, minkälaisia tuntemuksia nainen äidiksi tulon ohella joutuu kroppansa suhteen käymään läpi puhumattakaan hormonaalisista muutoksista...



3. Mitta on tullut täyteen myös kaiken maailman ruoka- ynnä muiden rajoitusten suhteen. Ekalla viikolla synnytyksen jälkeen pyydän varmaan miestäni tekemään varmaan ison kylmäsavuvoileipäkakun runsaalla tuorejuustokuorrutuksella. Syön sen ihan yksin! Nakkailen suuhuni myös sushia ja valkohomejuustopaloja ynnä muuta. Sitten voidaan rueta miettimään terveellisempää ruokavaliota ;)

En ole viitsinyt sitä täällä blogin puolella joka mutkassa korostaa, mutta olen ollut varmasti keskimääräistä odottajaa neuroottisempi syömisieni suhteen. Se nyt vain on ollut niin. En ole pystynyt ottamaan pientäkään riskiä, että aiheuttaisin itse sikiölle jotakin. Vaikka ymmärrän, ettei sitä kaikkea voi toki kontrolloida. Mutta sanonpa vaan, että hatunnosto sellaisille, jotka ovat olleet kanssani vastaavassa tilanteessa ja pystyneet olemaan selväjärkisempiä. Ehkä minäkin sitten ensi kerralla!



4. Edelliseen kohtaan liittyen alan olla perin kyllästynyt tähän luomuolemukseeni. Vuosi ilman hiusten värjäämistä, raskauden ajan olen vältellyt muun muassa hajuvesiä ja hiuslakkoja. En oikestaan meikannutkaan kesällä, mutta se johtui osin säistä. Tällaisen naamahikoilijan ei kannata moista kuumilla keleillä miettiäkään.

Mutta summa summarum - marssin kyllä kuukauden sisään kampaajalle ottamaan vaaleita raitoja ja kestovärit kulmiin ja ripsiin. Se on saletti!



5. Olen jo monta kuukautta ihmetellyt, että miksei minulla ole ollut minkäänmoisia supistuksia. Odottajien foorumeilla monet kertovat mahan pingoittuneen jo raskauden puolivälistä lähtien ja kärsineensä hirveistä sukkapuikkopistoksista.

No, olin Tyksissä perätilakontrollissa ja ihmettelin asiaa taas kerran. Rempseä kokenut kätilö tuli ja kokeili mahaani kaksin käsin todeten, että sähän supistelet nytkin koko ajan :D Itse asiassa tämän jälkeen tajusin, että öiset krampit, joiden vuoksi olen heräillyt eivät ehkä olekaan vain lisääntyneestä painosta ja ainaisesta samassa asennossa nukkumisesta johtuvia selkäkramppeja tai ruuansulatushäiriöitä vaan NIITÄ itseään ;)

6. Ilmeisesti pesimisvietti on alkanut tarttua jo mieheenkin. Tosin se on tarkoittanut auton vaihtoa sekä ulko- ja sisävarastojen puunaamista. Mä olen välillä vähän otsasuoni sykkien vihjaillut, että yritetään nyt saada nämä sisätilat ensin kuntoon...



No, varastosta löytyi myös siellä muutaman kuukauden säilössä olleet yhdistelmärattaat. Paremman puoliskoni mielestä sitä täytyi ensin koeajaa meidän karvalapsosilla. Pullero Pesukarhu jäi sitten koko yöksi noihin lepositeisiin... Huomautin, ettei oikeaa lasta voi sitten kohdella noin ;)

7. Nyt taitaa olla aika julistaa pesimisrauha tähän blogiin. Palailen uutisten kera sitten pienen synnyttyä. Tässä voi mennä vielä viikko tai kaksi, tuskin enää kolmea, sillä perätilasynnytykset käynnistetään kaiketi viimeistään noin viikko lasketun ajan jälkeen. Tämän jälkeen haluamme varmaankin ihan rauhassa keskittyä uuteen tulokkaaseen jonkin aikaa, katsotaan nyt :) Mitä tahansa tapahtuukin, lupaan kuitenkin ilmoitella siitä blogin puolella.

Itse blogin jatkosta en uskalla vielä luvata mitään. Voi olla, että uusi elämäntilanne vaikuttaa niin mullistavasti, etten enää jaksa pitää blogia. Voi olla, että haluan jatkaa blogiani, mutta se päivittyy muutaman kerran kuussa. Sitten on tietysti sekin vaihtoehto, että uusi elämäntilanne tuo mukanaan paljon uusia postausideoita ja lapsi on niin helppo, että jaksan ylläpitää harrastustani. Tällöin varaventtiilille, äidin omalle harrastukselle, varmasti fiksua varata oma aikansa.:) En ota asiasta paineita. Katsotaan, miten käy :)

Tässä lopuksi heitän pallon vielä teille lukijoille. Useimmat teistä toivoivat blogini pysyvän lifestyleblogina. Tämä sopii minulle varsin hyvin, tuo määritelmähän kattaa varmasti myös erilaiset tyyli- ja äitiyspostaukset, jotka olivat muina vaihtoehtoina.

Vauva- ja äitiysaiheisia postauksia on varmasti tulevina kuukausina helppo keksiä, mutta mitä muuta te haluaisitte tästä blogista lueskella? Olisi kiva, jos saisin ihan konkreettisia ehdotuksia aiheista, sillä otaksun, ettei luovuuteni ja ajatuksen juoksuni välttämättä ole terävimmillään tulevina viikkoina ja kuukausina ;) Varsinkin, jos olet ollut tyytymätön siihen, että tässä blogissa on puhuttu viime aikoina vain vauvajuttuja, niin avaapa sanainen arkkusi ja ehdota kivoja, toteuttamiskelpoisia aiheita. :)

Energistä ja onnellista syyskuun jatkoa kaikille!

Toivoopi Tildukka

Ps. Äh, pakko vielä kysyä. Mikä on suosikki-imetysliivimerkkinne ja saako niitä Turun seudulta?