sunnuntai 2. elokuuta 2015

Nekku-kangas ja opoäidin puurolaulu


Tervehdys ja iloista elokuun alkua!

Lähes tulkoon kuukausi on postailematta, ja sille on ollut syynsä. Olemme visiteeranneet Kööpenhaminassa, tehneet piharemppaa ja sairastelleetkin vähän. Kaikista olennaisin syy on ollut kuitenkin ollut opintojen loppuun saattaminen. Mies on kiltisti hoitanut poikaa sillä välin, kun olen naputellut tuntikausia tekstiä opokammiossani. Siksipä opiskelupäivän pääteeksi en ole kehdannut enää jumittaa lisäaikaa koneen äärellä vaa päästää mieskin välillä vapaalle. Nyt opolopputyö on johtopäätöksiä vaille valmis, joten suon itselleni pienen tauon blogin parissa. Ihan mahtavaa, että tuo rästihomma alkaa vihdoin viimein olla historiaa!


Kesän aikana on tullut tehtyä useampikin kiva second hand-löytö. Katsuji Wakisakan Marimekolle vuonna 1972 suunnitelema Nekku-vahakangas on eräs niistä tarpeellisimmasta lapsiperheen arjessa. Tori-löytö kustansi n. 40 euroa postikuluineen ja olin ilmeisen onnekas - myyjä kertoi varsinaisen kyselyvyöryn seuranneen omaa yhteydenottoani.


Nekku-kankaassa toistuu uskomattomalla tavalla oikeastaan alakertamme värimaailma - valkoinen, punainen, pinkki, harmaa ja musta. noihin väreihin lisäilen oikeastaan vain luonnonmateriaalien sävyjä.


Alvarin takia kangas pitäis varmaan kiinnittää nastoilla pöytään. Poika kun pistää tuulemaan, niin hups- keittiön järjestys on pistetty uusiksi!

Alvarista muuten sen verran, että vaikka lastenhoito-oppaissa neuvotaan usein, ettei ruokailutilanne saisi olla leikkimistä, tämä eivalitettavasti oikein toteudu meillä... Alvari tarvitsee aina jonkin kapustan tai erikoisvehkeen, jotta hän pystyy keskittämään syömiseen. Viimeksi valikoimass taisi olal lävikkö, paitinlasta ja pala ruisleipää. Tällöin suu kyllä aukeaa ja poika vetelee suorastaan järkyttävät määrät puuroa.


Samaisella kerralla äiti kokeili myös uutta niksiä. En tiedä, saisiko syöttäessä laulaa, mutta pistin kännykän säestämään ja lauloin vanhan kunnon päiväkotilaulun minusta tulee isona. Siis sen, jossa lehmiä lellitään ja niityllä kellitään ;) Rohkaisuhan on ohjauksen A ja O, joten laulun viimeisen säkeistön voi tämäkin opo-äitikin allekirjoitta:

"Kaikista tulee isona jotain aivan varmasti.
Kyllä haaveilla saa, pannaan onnistumaan
oma unelmien ammatti."


Mukavaa päivänjatkoa! Eiköhn se postailutahti tästä palaa entiselleen :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli AINA joku kirja! Ensin pelkkiä kuvia, sitten luettavia. Ensin mä luin ääneen ja syötin, sitten mä luin ääneen ja lapsi söi itse. Jossain vaiheessa oli niin, että mä istuin pöydän vieressä ja luin ääneen, lapsi juoksi pöytää ympäri samalla kuunnellen tarinaa ja pysähtyi aina mun kohdalla ottamaan lusikallisen. Ja kuule, uskotkos, ei enää juokse syödessään... että niitä voi kyllä syöttää ihan kuinka vaan. Ihan kunnon kansalaisia silti tulee :)

Ja juu, itse lapsena luin aina syödessäni (meillä lukivat isä ja äitikin).

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan ensimmäistä anonyymia - täällä 9 kk vauvan kanssa luetaan ruokapöydässä AINA. Tapa on periytynyt omasta lapsuudestani. Siinä on kyllä se haittapuoli, että en vieläkään tykkää syödä ilman luettavaa.. :) -M

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Voi, ihana tarina! Kiitos tästä :) Pitää kokeilla itsekin ;)

M: Ilmeisen koukuttavaa. Teen niin kyllä itsekin, tosin viime aikoina lapsen myötä vähemmän. Aiemmin suurta nautintoa oli jokin tietokirja tai sanomalehti kylkiäisenä :D