maanantai 26. lokakuuta 2015

Sohvapöydän uusi tuleminen


Tervehdys ja uutta viikkoa kaikille!

Kaksi viikonloppua ja viisi päivää myöhemmin saanen esitellä meidän uuden sohvapöydän. Olin aluksi hieman järkyttynyt lopputuloksesta, mutta siitä toivuttuani jopa hieman innoissani. Mutta katsotaanpa vaihe vaiheelta, mitä tapahtui:

Yritin löytää arkoiston kätköistä kuvia, joissa pöydän alkuperäinen kunto näkyisi mahdollisimman hyvin. No, nämä alla olevat saavat kelvata. Pöytä on luultavasti hieman alle sata vuotta vanha, ehkäpä n. 1920-luvulta tai jopa vanhempi. Siihen viittaa se, että nauloina on käytetty puunauloja.


Pöytä on maalattu useampaan kertaan ainakin kahdella sinisen sävyllä ja pöytälevy vielä lopuksi karmaisevalla vauvankakan värisellä maalilla.



Toki terroria harjoitimme myös me katkaistessamme pöydän jalat ronskisti, jotta se istuisi sohvan pariksi.

Selvää oli se, että halusin rapsuttaa esille pöydän alkuperäisen pinnan. Sen sijaan se, mitä tekisin jaloille, jäi vielä harkinnan alle.


Ei muuta kuin hommiin!

Ensimmäiseksi aloin käyttää käsikäyttöistä maalinrapsutinta. Sain ensimmäiset lohkeilevat maalikerrokset kohtuu hyvin pois, mutta varsinkin pöytälevyn alemmat kerrokset olivat aika jumakassa. Maalinpoistoaine kehiin.


Kuvista ei ehkä saa selvää, mutta hyvin nopeasti sutimisen jälkeen maalipinta alkoi kuplia ja pehmeni. Avuksi otettiin kaavin, jolla noita syvempiä kerroksia saattoi vuolla. Keskityin ensimmäisenä päivänä pääasiassa vain tuohon pöytälevyyn, mutta aina, kun kemikaalin piti vaikuttaa, höyläilin jalkoja, sillä päätin matkan varrella, että ehkäpä se jalkojen tummansininen maali näyttäisi aika tunkkaiselta verrattuna puunattuun pöytälevyyn. Onneksi maalikerroksia oli jaloissa huomattavasti vähemmän, sillä muuten niissä oli kommervenkki jos toinen puhdistettavaksi....


Kun maalinpoistoaine oli tehnyt pöytälevyssä tehtävänsä ja suurin osa maalista oli saatu pois, oli hienosäädön aika. Hiomapaperia (karkeus 100) ja hinkkausta. Hiomakonetta en halunnut käyttää, sillä halusin säästää mahdollisimman paljon alkuperäistä rustiikkista pintaa. Kun olin lopputulokseen tyytyväinen pesin pöydän pellavaöljysaippualla, joka omalta osaltaan vielä poisti likaa ja maalinpoistoaineen rippeitä.


Tässä vaiheessa olin jo kohtuu tyytyväinen lopputulokseen, mutta erityisesti pöydän takapuolen jalat ja laatikon takalevy olivat huomattavasti sinertävimpiä kuin etupuoli. Nälkä kasvaa tietysti syödessä, joten totesin että takapuolelle olisi tehtävä jotakin!

 

Ensin surruuttelin menemään moottoroidulla hiomakoneella, mutta sininen vaikutti jumahtaneen puuhun kiinni. Jotakin vanhaa alusmaaliakin tuntui kummittelevan pinnassa.... Ääh, no mitäs muutakaan kuin maalipoistoainetta vaikuttamaan ja puukko esille! Vanhoista oksankoloista olikin sitten todella kaivella mömmöjä veke.
 

Maalinpoistoainetta, vuolemista, hiomista koneella ja lopuksi hiomapaperilla (karkeus 240). Lopulta totesin, että eiköhän jo riitä. Ei ihan kaikkia elämisen merkkejä tarvitse jaloistakaan vuolla pois.

Tässä vaiheessa olin hieman yllättänyt siitä, mitä pöydästä oli loppujen lopuksi kuoriutunut, nimittäin melkoisen vaalea yksilö. Oikeastaan pöytälevy vastasi alkuperäisiä mielikuviani, mutta nuo jalat - eeh, aika mäntyiset ja vaaleat. Olin kaiketi kuvitellut, että vanha puu on aina sellaista rustiikkisen harmahtavaa, mutta ei todellakaan! Muidenkin kurssilaisten puhdetöitä tarkastellessa huomioni oli se, että hiomalla ja rapsuttamalla esiin tulee melko tuoreen näköinen puu. No tietysti! Olipas mulla kummallisia kuvitelmia. 

Maalipoiston jälkeen tulee tietysti seuraavana vaiheena miettiä, millaisen uuden pinnan huonekaluunsa haluaa. Karkea linjaus on se, että joko maalia ja lakkaa tai sitten vahaa. Valinta on melko lopullinen, sillä edellä mainittuja ei voi yhdistää. Perinteisistä maaleista minulle suositeltiin maavärejä, joita olisinkin saattanut harkita jonkin toisen huonekalun kohdalla. Nyt minulla oli kuitenkin fiksaatio siihen, että halusin sohvapöydästämme jotakin kierrätyspuisen keittiönpöytämme näköistä - rustiikkista ja hieman harmattavaa. K-raudasta löytyikin kivan näköinen läpikuultava vahapetsi, jolla lopputulos olisi ollut ainakin myyjän mukaan hieman ikääntyneen rustiikkisen puun ilme. No, odotin maalauspäivään saakka, mutta loppunutta petsiä ei tullut liikkeeseen. Kurssi ehtisi loppua ennen kuin sitä tulisi. Voi räkä! 

Jotakin olisi keksittävä, mutta mielikuvitus ei loihtinut mieleen mitään uutta ideaa. Lopulta päätin, että menköön syteen tai saveen, vahaan pöydän pelkällä mehiläisvahalla, jota oli tarkoitus laittaa petsin päälle viimeistelyksi. Sillä tavallahan meidän ruokapöytämmekin on käsitelty. Tuumasta toimeen. Vahaa levitettiin hienojakoisella teräsvillalla ja kiillotettiin lopuksi rätillä.


Havaitsin heti levityksen jälkeen, että voi ei! Tästähän tulee ihan peruspuun värinen. Ei, en halua mäntyä, en! En tietenkään tajunnut, että Aspen-pöytä on varmaan jotain ulkolaista puuta, mutta soffa-pöytä tehty kotimaan tarpeista. No, kurssin vetäjä lohdutti, että pöydän voi käsitellä myöhemmin vaikka jollakin Osmo-värillä, jos sitlä tuntuu, muttei kannata lyödä hanskoja tiskiin ennen kuin on nähnyt pöydän kotivalaistuksessa siinä paikalla, mihin se kuuluukin.

 

Ja arvatkaapa mitä! Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen, etten mennyt käsittelemään pöytää millään harmahtavalla petsillä. Pöytähän on mitä parhaimman värinen hieman punaruskeaa antiikkisohvaamme ja kotimme Boknäs-hyllyjä vasten.



Jos nuo aavistuksen kellertävät jalat alkavat häiritsemään, voin petsata niitä hieman eri sävyisiksi.


Pöytä ei ole vielä muutenkaan aivan valmis, sillä aion hankkia Indiskasta tai jostakin muualta siihen uuden vetimen.
 

Joka ikinen kerta, kun kuljen pöydän ohi pysähdyn ihailemaan sitä. Pöydän pinta on niin kiva, täynnä mm. palon jälkiä, mikä lienee syy siihen, että maalia on sivelty alunperin päälle.

Alan olla siis sinut lopputuloksen kanssa, mutta erityisesti iloitsen siitä, että sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni. Projekti oli täyttä konkretiaa (ja lopputulosten kokemista), mistä haaveilin ne loputtomat gradu- ja opiskeluvuodet (miksei työvuodetkin)! Taisinkin hurahtaa entisöintiin heti kerralla. Nyt tuolla olisi odottamassa se 1950-luvun valkoinen lipasto. Viitsinköhän sittenkään antaa toimeksiantoa ulkopuoliselle, saas nähdä ;)

Mukavaa viikonjatkoa!

Millaisesta projektista sinä olet nauttinut täysin rinnoin?

perjantai 16. lokakuuta 2015

Operaatio sohvapöytä ja ajatuksia yrittäjyydestä

Perjantaista!

Tälle päivälle on suuret odotukset. Pääsen nimittäin tekemään sellaista, mistä olen vuosikaudet haaveillut eli entisöintikurssille. Tarkoitus olisi ottaa työn alle vihdoin viimein muutama vuosi Pilipalipajasta hankittu suutarinpöytä vai miksi tuollaisia pienellä lokerikolla varustettuja pöytiä kutsutaan. Ihan itsenäisesti en ole uskaltautunut siitä maaleja poistelemaan, sillä pöytä on oikeasti melko vanha - tästä kertoo ainakin se, että pöydässä on käytetty puunauloja. Joku lukija taisikin muinoin arvella, että se olisi peräisin 1920- tai 1930-luvulta.



Taisin jo vuosia sitten kysellä teiltä lukijoilta, että miten kunnostaa pöytä. Ajatuksesta maalata pöytä valkoiseksi olen jo aikoja sitten luopunut, mutta haluaisin pois ainakin tuon karmean punaruskean päällispinnan. Jalat voisivat olla myös joko puunväriset tai sitten tuollaiset tummat kuten nyt.

No, kurssin vetäjältä saanen varmasti vinkkejä, mutta jotenkin houkuttaisi rapsutella esille alkuperäinen puupinta ja käsitellä se sitten vaikka jonkin sortin vahalla. En sitten tiedä, onko hyvä ajatus, kun pöydässä on selvästi aika monta kerrosta vanhaa maalia. Varmasti osa on imeytynyt puuhun saakka. Saa ideoida, jos kiinnostaa :)



No, joka tapauksessa pöydän parina tulee olemaan antiikkisohvamme, joka verhoillaan uudestaan. Vakaat aikeeni saada "uusi" sohva kesäksi heitti kuitenkin häränpyllyä, kun emme osanneet ajoissa päättää, millä kankaalla sohva verhoiltaisiin. Empimisen seuraksena verhoilijamme oli saanut sen verran paljon tilauksia, että entisöinti siirtyi elokuulle. Ajattelin, että ihan ok, sillä saisimme lisäaikaa miettiä vaihtoehtoja.

Sitten kohtalo puuttui peliin. Verhoilijamme joutuikin sairaslomalle ja on raukka sillä vielä ainakin kuukauden. Mahdollisesti saisimme sohvan kuitenkin työn alle vielä tämän vuoden puolella. Katsotaan, miten käy. Pääasia, että saadaan verhoilijamme työkuntoiseksi!

Sivuhuomiona voisin kuitenkin tähän väliin todeta, että tasan eivät käy puntit tässä maassa. Kaikkihan nyt ovat varmastikin perillä maamme vaikeasta taloustilanteesta ja nykyhallituksen sen vuoksi kaavailemista säästötalkoista, joihin palkansaajat osallistuisivat mm. maksamalla ensimmäisen sairaspäivän omasta kukkarostaan. Tämä on tuntunut meistä opettajista ja varsinkin hoitoalan henkilöstöstä aiheellisesti epäreilulta, sillä taudit saadaan usein työpaikalta.

Hieman kuitenkin perspektiiviä aiheeseen. Verhoilijani kertoi, ettei hänen kannata ihan pienistä tai edes suuremmista edes hakea sairaslomaa. Yrittäjillä kun karenssi on vähintään viikon. Paremmat sairasetuudet maksavat pienyrittäjälle niin paljon, ettei niitä kannata ottaa. Yksinyrittäjä tuskin on mikään kroisos tai veropakolainen, joten muistinpa taas olevani aika etuoikeutettu palkansaajana. Pienen tai keskisuuren yrityksen omistajalle, joka näissä olosuhteissa työllistää toisen on nostettava hattua: lomarahat, eläkkeet, sosiaalimaksut ynnä muut hoituvat pitkälti työnantajan puolesta. Mutta....Mikähän mahtaa olla palkansaajien tulevaisuus? Olemmekohan tätä menoa kohta kaikki yksinyrittäviä? Osaankohan (mahdollisesti) tasapaksun mukavasti palkaanauttivana opinto-ohjaajana edes esitellä yrittäjyyttä oikeista tulokulmista?

No, takaisin sohvateemaan. Päädyin kesän myötä ja teidänkin ideoita tarkoin harkiten lopulta siihen, että sohva tulee saamaan joko nykyisenkaltaisen tummanpunaisen tai sitten tuossa ylemmässä kuvassa näkyvän tummanharmaan päällisen (on muuten oikeasti vielä astetta syvempi siniseentaittuva harmaa). Tällä hetkellä olen kallistumassa tummanharmaaseen, silä sopivaa punaista ei löytynyt. Jossain vaiheessa yksinkertaisesti haluaa vain saada tuloksia aikaan :) ja mä haluan mun sohvan kuntoon!

Mukavaa viikonloppua!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Vierivät vuodet, blogipolvet vaipuvat unholaan


Tiistaista!

Postauksen otsikko on aika pateettinen eikä täysin kuvaa postauksen sisältöä, mutta se vain juolahti mieleeni tässä joulua kohti kipitettäessä. No, lukekaapa ensin, löytyisikö yhteyttä ;)

Kiitoksia vielä kaikille kyselyyn osallistuneille! Teitä löytyy ruudun toiselta puolelta edelleen aika paljon, vaikka monia muutoksia ja elämänvaiheita on koettu. Varsinkin pitkään blogatessa ei voi olettaa, että lukijat säilyttäisivät mielenkiintonsa kirjoittajan juttuihin vuodesta toiseen. Me kaikki muutumme. En varmastikaan ole sama ihminen kuin blogin pitämisen aloittaessani yli seitsemän vuotta sitten.Vaikka kiinnostuksen kohteeni ovat edelleen osittain samat (esimerkiksi arjen estetiikka, elämän pienet ilot, menneen ajan aarteet eri muodoissaan, luovuus ja ammatillinen kasvu), on muun muassa alkuaikojen ammatillisten räpiköintieni eksplikointi on väistynyt kaurapuuroroiskeiden myötä.

Varmasti moni nimenomaan opettajuuteen liittyviä pohdintojani seurannut on joutunut toteamaan, ettei saa tästä blogista irti enää sitä, mitä alun perin haki. Joku puolestaan on saattanut hakea inspistä työpukeutumiselleen ja sekin on gone with the wind. Minullahan oli tapana ottaa kuvia päivittäisistä työasuistani ja siten kuvittaa päivittäiset ammattihöpinäni.  Tämä oli toimiva konsepti siinä elämäntilanteessa, mutta pelkäänpä, ettei noihin aikoihin ole enää koskaan paluuta. Tuolloinen postailu syntyi muinoin luonnostaan, ja vaikka varmasti sekä ajatuksia että asuja olisi jatkossakin tarjolla niin eipä enää aikaa. Toivottavasti noita teemoja kaipailevat ovat löytäneet uusia hyviä blogeja. Minäkin voisin itse asiassa ottaa vastaan vinkkejä hyvistä opettajuutta käsittelevistä blogeista, jos noita olette löytäneet - mikä ettei myös kivoista opetyyliä esittelevistä tyyliblogeista :)

Sitten jokin ajatus tulevaisuudesta. Perheellisenä ykkösprioriteettini tulee olemaan perhe ja oma jaksaminen, joten on hyvin todennäköistä, että kun palaan työelämään, tämä blogi tulee päätepisteeseensä. Siihen asti bloggailen todennäköisesti samaan tahtiin kuin tähän asti. Välillä tulee pidempiä taukoja ja sujuvina aikoina saanen aikaiseksi sen 2-3 postausta viikossa.

Kyselyni perusteella kiinnostavimpina teemana pidätte ylivoimaisesti arjen kuvauksia (81 %). En oikein tiedä, miten arkeani satun kuvailemaan; ehkä se on jotain kirjoitustyyliini sisäänupotettua, joka tulee jaettua siinä huomaamatta. (Vai onko konkreettisia ehdotuksia, miten lisätä arjen kuvauksia postauksissa?) En oikeastaan edes kerro elämäni varsinaisista "juhlahetkistä". Pidän niitä niin harvinaisena herkkuna ja ehkä toisaalta sellaisina yksityisinä hetkinä, jotka haluaa kokea ilman, että miettii koko ajan, laulaako kamera vai ei. Parempi on siis tehdä arjesta juhlaa, ihan pienimuotoisesti.

Toiseksi eniten teitä lukijoita näyttää kiinnostavan kotiin ja sisustamiseen liittyvä teemat (65%) Tämä onkin kiva juttu, sillä itsekin nautin noista aiheista. Uusia tarkastelukulmia omana kotiin on välillä vähän vaikea keksiä, sillä hitaan tyylin ohella harrastan hidasta sisustamista. Esimerkiksi se sohvan kunnostaminen on edelleen työn alla erinäisten syiden vuoksi. Nyt toiveissa on saada uusi verhoilu viimein jouluksi! Eli jos tulee mieleen jotakin erityistä, mitä haluaisitte lukea noihin sisustus- ja kotiteemoihin liittyen, saa ehdottaa! Eiköhän minä kuitenkin itsekin jotakin keksi :)

Kolmanneksi eniten teitä kiinnostavan Alvarin kuulumiset (52%). No niitä varmasti tulee, kun elämä kulkee eteenpäin ja uusia kehitysvaiheita ja tilanteita tulee sekä pojan että äidin eteen. Paremminkin yritän hieman jarrutella, etten liikaa puhuisi vain taaperoteemoista; tarkoitus ei ole pitää mitään puhdasta lapsi - ja perheteemaista blogia.

Ylipäätään blogistani toivotaan edelleen sillisalaattia (no, aion kuitenkin tarjoilla rosollini ilman kalaa :D). Kaikenlaiset teemat saivat jonkin verran kannatusta, mutta yritän muistaa toiveiden mukaiset mittasuhteet, postausten teemoja valitessa. Kriittinen kuluttajuus (50%), vintage (47%) sekä yhteiskuntaan ja koulumaailmaan liittyvät pohdinnat (47%) saivat kohtuullisen kannatuksen. Yritän hieman toppuutella noita päivän asuja, ettei niitä ole liikaa. Toki useinhan taidan yhdistella useampaa teemaa postauksissani, jolloin niissä toivottavasti useammalle on jotakin kiinnostavaa.


Kiitos vielä kaikille klikanneille ja jos jotain konkreettisisa postausehdotuksia tulee mieleen, niin niitä voi jättää vielä vaikka tämän postauksen kommenttiosioon. Muutenkin sana on siellä vapaa kuten aina.

Mukavaa viikon jatkoa!

Ps. Sain mieheltäni luvan julkaista yhden revontulikuvan. Minäkin kuikuilin aikani kotikallioilla, mutta lähdin sitten lämpimään juomaan kaakaota. No, sillä aikaa taivas oli sitten tietenkin revennyt ;)

perjantai 9. lokakuuta 2015

Hullut Päivät Tildan tyyliin


Moro!

Anteeksi, jos postauksen otsikko johti jotakuta harhaan - en todellakaan aio tehdä postausta, mitä osteskella Hullareilta. No voi toki olla, että viikonlopun aikana siellä tulee sentään käytyä, mutta minulla ei ole varaa ostaa kalliita merkkituotteita hoitovapaan aikana.

Eipä tämä edes haittaa minua! Jos käyttää vähän luovuutta, voi löytää jotakin parempaa. Esimerkiksi täydellisen suomalaisen trenssin 70-luvulta. 35 euroa postareineen hieman kirpaisi sekin budjettiani, mutta tästä on iloa moneksi vuodeksi :D


Laittakaapa merkki mieleenne: Dixi-Coat. Jos sellainen tulee vastaan kirpparilla, se on varma aarre! Omani on tällainen vähän pidempi puuvilla-polyestersekoitetta oleva trenssi. Se on myös aika passelin mittainen aitojen vintagehelmojen kanssa. Minullahan on edelleen käytössä se loistava H&M-trenssi,  mutta se sopii lähinnä tunikoiden ja ladyminimittaisten helmojen kanssa. Esimerkiksi 50-luvun helmat ulottuvat pöyheine helmoineen polven päälle, mikä näkyy rumasti liian lyhyiden takkien alta (tai ok, makukysymys, mutta minua se häiritsee).


Päivän maisema on huikea, mutta niin oli näkymä samalta kalliolta myös toissa iltana, kun mieheni otti kuvia revontulista. Jos saan häneltä luvan, voisin laittaa sellaisen tänne blogin puolellekin.

 

Välillä tykkään tsempata ulkonäön suhteen kotosallakin. Se ei tarkoita mitään ihmeellistä. Hieman hiuspuuteria ja hiukset Tilda-sykerölle (aikaa kuluu 5 min). Sitten kulmiin ja ripsiin hieman väriä ja kenties aurinkopuuteria (toiset 5 min). No, aina ei ole aikaa näihinkään. Siksi fiilis on todella korkealla, kun näin ehtii tekemään. Tulee energinen olo! Vai onkohan kyse sittenkin siitä, että olin eilen lähiurheilukentällä illanhämärässä kuntoilemassa pitkästä aikaa. Toiminnallista treeniä vai mitä se oli.. Lähden kyllä toistekin niin hyvässä porukassa ;) Sitä paitsi ei ole itsestään selvyys täällä maalla, että palveluita on tarjolla ihan naapurissa. Siksipä niitä pitää käyttää, että pysyvätkin valikoimissa!


Päivän asuna on toinen käytetty uutukainen: Me & I:n kietaisumekko. Siinä oli hieman pesunukkaa, mutta ihan kelpo leninki kotioloihin. Toimii puoli-imettäjälläkin. Koru on puolestaan turkulaisesta Art & Design-liikkeestä, jossa on muuten mukavan monipuolinen valikoima vintagekoruja. Käykääpä vilkaisemassa!

Mukavaa päivänjatkoa ja käykääpä viimeiset villahousutkin klikkailemassa postaustoiveitanne tuolla sivupalkissa. Kysely on auki vielä noin vuorokauden :)


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Auringonkukkia, omenapaistosta ja vitamiinipitoisia värihippuja



Tervehdys!


Viime päivät on ainakin täällä Varsinais-Suomessa kylvetty auringonpaisteessa ja imetty ruskan vitamiineja talven pimeiden varalle.

 

Meidänkin poika on päässyt viimein hiekkalaatikolle ja puistoihin, kun oppi konttailun jalon taidon. Täll hetkellä tosin äitiavusteiset kävelykierrokset ja asfaltti tuntuvat kiinnostavan enemmän ;)


Teimme toissapäivänä pienen retken naapurin lasten kanssa. Olimme ihastelleet pitkään erästä auringonkukkapeltoa ja uskaltauduimme lopulta ohikulkijan kehotuksesta pellolle kukkia ihastelemaan ja keräilemään.




Sanoisinko, että teimme sen konkreettisesti viime hetkellä. Seuraavana aamuna koko kukkalakeus makasi maassa horroksen vieminä. Alvarista ei siis tullut otettua aiottua kuvaa kukkameren keskellä, mutta saimme sentään muistoksi kimpun ihania vitamiineja kahvipöytään.


 
 

Ehdoton syysajan herkkumme on vanha kunnon kaura-omenapaistos. Olen tehnyt sitä tälläkin viikolla jo kaksi kertaa. Mitään mittasuhteita en yleensä laskeskele, mutta heitetään hatusta ohje vaikka näin:

8 omenaa, jotka viipaloidaan kuorimisen jälkeen ja laitetaan uuninkestävään vuokaan

Heitä omenan palojen sekaan fariinisokeria (1 dl), vaniliinisokeria (2 rkl) ja kanelia (1 rkl)

Sulata n. 150 grammaa voita

Sekoita voin sekaan  3 dl kaurahiutaleita ja kaada seos omenaviipaleiden päälle. Tärkeintä siis on, että omenat peittyvät.

Paista seosta 45 min vajaassa 200 asteessa (tai kunnes kauraseos on kauniisti ruskistunutta).

Nauti Tildan tapaan valmiin vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera, kun jälkikasvu on untenmailla ;)


Sellaista tänään. Käykääpä kiltit vielä ruksailemassa sivupalkin kyselyssä suosikiteemojanne tässä blogissa. Näköjään minulla on vielä ainakin reilut 30 uskollista lukijaa huolimatta näistä iänikuisista lapsijorinoista ja laahaavasta postaustahdista. Kiitoksia tästä kuten myös siitä, että silloin tällöin joku teistä kommentoikin :) Se ei ole mikään itsestäänselvyys seitsemän bloggausvuoden jälkeen näinä nykypäivän blogipaljouden päivinä.

Mukavaa päivänjatkoa!

lauantai 3. lokakuuta 2015

Kulttyyrituotteita perheen pienimmille ja maailman paras second hand-nuttulöytö Tanskanmaalta


Ihanaa viikonloppua kaikille!

Onpa kaunista (ja tuulista)! Tekisi oikeastaan mieli tanssia lehtikasojen ympärillä, mutta vuorostansa sairastupaan joutunut mies vähän rajoittaa menoa. Sen sijaan olen tehnyt nakkisoppaa ja imuroinut.

Kyllä vain, sitä bloggaritkin tekevät ;)


Odotin toiveikkaana, että ehkä mies olisi ehtinyt napata muutaman kuvan syksyn ykköslämmittimestäni, nimittäin Köpiksen reissulta retrotavaraliikkeestä löytyneestä muhkeasta luonnonvalkeasta neuletakista, mutta flunssaista raukkaa ei viitsi vaivata. Mennään siis peruspokkaroinnilla.

Valkoinen väri on hieman hankala kuvata, mutta ehkä tuosta tolkun saa. Kyseessä on siis täysvillainen nuttu hieman levenevillä hihansuilla, kauniilla kauluksella ja vyöllä. Enempää en oikeastaan syysvillatakilta voisi toivoa. Epäilen, että nuttu voisi olla peräisin jopa 70-luvulta, ehkä jonkun itse neuloma. Tällaista laatua ei yksinkertaisesti löydä nykyvaatekaupasta. Tai no, jos on valmis pulittamaan yli 200 euroa. Itse maksoin tästä hieman alle 30 euroa.


Nuttu meni eilen vielä iltatuimaankin oikein mukavasti hiekkalaatikon reunalla. Muutama takillinen alkoi valittaa jo kylmyyttä, mutta minulla oli varsin lämmin olo :) Vaateiloihin kuuluu myös se, että useampi vanha kirppistunika/-mekko mahtuu taas ylle kuten tämä farkunsininen liehuke. Jee! Ei toki mikään maailman tärkein juttu, mutta on jees, ettei tarvitse pistää koko vaatevarastoa uusiksi vaan imetyksen hiipuessa voi ottaa vanhoja suosikkeja jälleen käyttöön.

Sitten muutama vinkki. Skanssiaista tarttui mukaan viisi tällaista:



Joo, luit oikein. Lähdin varta vasten käymään suomalaisessa kirjakaupassa, kun huomasin kyseisen Tammen kultaisen lastenrunokirjan olevan huikeassa tarjouksessa 12, 9 e (ovh 37, 9 e). Tapanamme on muistaa pienokaisen saavaa perhettä jollakin kirjalahjalla ja nyt näitä on varastossa sitten odottamassa (sorry spoilaus, jos joku raskaana oleva tuttuni nyt lukee tämän postauksen. Tällainen on sitten tiedossa :)).

Tuossa Tammen kultaisessa lastenrunokirjassa on aivan ihana sadunomainen kuvitus ja runoja vanhoista suomalaisista klassikoista kuten Topeliuksesta aina nykyrunoilijoihin saakka. Kirja on jaettu kivasti eri osastoihin ja siinä on mukana monenlaisia runoja kaikenlaisista aiheista: lapsista, eläimistä, luonnosta, maaseudusta, kaupungista, mielikuvituksesta, vuodenajoista, juhlista, kavereista, sukulaisista.

Sitten samaan syssyyn vielä toinen suosikkini, jonka myös Alvari allekirjoittaa:



Poika sai lahjaksi tuttavaperheeltä viime keväänä Pikku Papun lauluja, joka muuten taidettiin valita vuoden lastenlevyksi vuonna 2012. Muistanette, että olen lievästi skeptinen lapsille tarjolla olevan musiikkivalikoiman suhteen. Haluan, että lapseni saa kuunnella nimenomaan lapsille tehtyä hyvää ja monivivahteista musiikkia. Pikku Papu on täyttänyt nuo toiveet mainiosti!

Pikku Papun laulut on musiikkipedagogi Soili Perkiön ja runoilija Liisa Kallion yhteistyön tulos. Perkiö sävelsi Kallion viisitoista riemukasta lorua lauluiksi ja toteutuksesta vastaavat Sibelius-Akatemian opiskelijat. 

Pikku Papu-Levyssä on monia ihania puolia: ensinnäkin runojen kieli on vivahteikasta ja lapsen sanavarastoa varmasti kehittävää. Lauluja voi seurata cd:ltä ja katsella samanaikaisesti kustakin kappaleesta tehtyä ihanaa kuvaa. Levyn musiikki on monipuolista: mukana on valssia, tangoa, pelimannimenoa ja vaikka minkälaista leikkisää äänenkäyttöä. On jännä huomata, että kun levyn laittaa päälle, niin meidän poika, joka on kova hösläämään ympäriinsä, saattaa istua pitkän tovin hiljaa paikallaan ja kuunnella äänimaailmaa. 

Tällaista tänään ja jotain muuta ensi viikolla. Laitan taas tuohon sivupalkkiin kyselyn siitä, mitä haluaisitte lukea loppuvuodesta tästä blogista. Käykääpä klikkailemassa :) 

Lauantai-illan huumaa kaikille :)

Edit: Kyselyä on muokattu! Nyt voi valita useampia kiinnostuksenkohtia :)

torstai 1. lokakuuta 2015

Sydän vähän kaikelle

Tervehdys!

Kyllä kuppi on puoliksi täynnä. Totesin sen tänään, kun katselin poikaa keinutellessa pihapiirin ruskanhehkuista puustoa.

On totta, että hermot ovat olleet viime aikoina vähän tiukoilla: Pari viikkoa flunssaa. Päiviä, jolloin ei ole omaa aikaa. Pienen miehen nurkkaan paiskaamia mukeja ja sormiruokia. Käninää, jos äiti ei huomaa. Jatkuvasti kurainen eteinen (keittiön töhmistä nyt puhumattakaan)...Listaa voisi jatkaa loputtomasti.

 

Sitten on kuitenkin niitä ihania juttuja: Pienen miehen hymyjä. Hetkiä, kun taapero painaa päänsä äidin rintaa vasten ja jokeltaa. Takuuvarmaa (ja hyvää) seuraa oman pihan hiekkalaatikolla. Pappa, joka ajelee bussilla Alvaria tapaamaan ja päästää äidin nukkumaan köhäänsä. Skype, jolla ottaa yhteyttä toisiin isovanhempiin ja ulkomailla asuviin vertaistilanteessa oleviin ystäviin. Onnistuminen uuden reseptin kanssa. Se, kun poika nukkuu yhteensä kolme tuntia päikkäreitä... Tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin.


Niin ja muuten, Kate Winslet oli jossakin antamassaan haastattelussa oikeassa. Kukin synnyttänyt saakoon palautua rauhassa. Naisella menee keskimäärin vuosi ennen kuin kroppa alkaa tuntua omalta. Allekirjoitan tämän täysin ja onneksi en myynyt tämän enempää vintagekalustoani etiäpäin. Vyötärö ei ole entisellään, mutta muuten tunnistan vartaloni jo omakseni :)


Tildukan syysmuodin ykkösjuttu on näköjään sydämet. Ihan aallon harjalla ollaan sikäli, että 70-luku on kuulema muotia ja siksipä ylläni on viime aikoina näkynyt aito kotikutoinen 70-luvun maksihame On sitten muotia tai ei, musta-valkoinen printti ja runsas helma lumosivat minut loppukesän Alles Gute Vintage-käynnillä.

Maksihameen pariksi sopii mielestäni erinomaisesti Ihana Kirppikseltä taannoin löytämäni muutaman euron kollaripaita, jonka voi höystää söpöllä bambi-aiheisella korulla. Alvarin ohella minäkin vanhenin tuossa syyskuun puolella ja juhlistin sitä ostamalla Televisio Lifestyle Storesta tuon Pilke Designin nelikoipisen.

 

Toinen runsaasti käyttöaikaa saanut uutuus on kesällä huutonetista huutamani Me & I:n sydänmekko, jota olen ihastellut muutamallakin tuttavallani. No, en tiedä, pitäisikö tuota kutsua enemmin tunikaksi, sillä xs-koko oli ehkä inan verran nafti ;) Mutta kun ostaa toisana kätenä eikä kutsuilta, niin siihen on tyydyttävä, mitä saa :)
 

Vielä hieman syksyisiä fiilistely kuvia. Possukkamme sai viimein eilen vähän callunoita kaverikseen. Sain kaivettua myös lyhtyvarastoni käyttöön.



Kotiäidin vapaahetken voi käyttää myös nautiskellen edellisen päivän aherruksen tuotoksia: couscousia, uunijuureksia vuohenjuustolla ja itsetehtyjä kasvis-fetapihvejä tsatsikilla höystettynä. Nam! Kasvisruoka on vain niin hyvää!

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Edit. Ps Olisiko jollakulla tarvetta korkkaamattomille Minna Parikan valkoisille Raqueleille, joita on pari kertaa vain sovitettu sisätiloissa? Jos on, niin ota s-postitse yhteyttä minuun, niin laitan kuvia kengistä. Kenkien koko on 37 ja hintapyyntö 200 e + mahdolliset postituskulut.