maanantai 26. syyskuuta 2016

Haluatko liput Turun Kirjamessuille?

Iltaista!

Lupailin vielä toista postausta täksi päiväksi ja se on tässä:

Tulevana viikonvaihteena 30.9.-2.10. 2016 järjestetään jälleen Turun Kirjamessut Turun Messukeskuksessa. Mukana on jälleen laaja kattaus näytteille asettajia, kustantamoita ja esiintyjiä.


Tämän vuoden pääteemoja ovat Saksa ja Satakunta. Samalla lipulla voi myös poiketa Turun Ruoka- ja Viinimessuilla.

Kirjamessut ovat olleet vakiintunut osa syysriittejäni. Rakastan hivellä tieto- ja taidekirjoja sekä istahtaa toviksi kuuntelemaan mielenkiintoisten sanankäyttäjien ajatuksia. Ruokamessujen puolella paikallisten tuottajien tarjoamat maistiaiset ovat tuoneet uusia sittemmin vakinaistuneita rakkauksia omaan ruokapöytään.

Tällä kertaa en kuntoni takia todennäköisesti jaksa paikalle lähteä, mutta sain Åblogien ja Turun Messukeskuksen yhteistyönä mahdollisuuden arpoa kaksi kahden lipun pakettia kyseisille messuille.

Voit osallistua lippupaketin arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, mitä teosta suosittelisit syksyn pimeisiin hetkiin tee- tai kahvikupposen kera nautittavaksi. Kommentissa tulee olla sähköpostiosoite mukana, jotta saan ilmoitettua voittajalle nopeasti voitosta. Arvonta-aika on tällä kertaa aika lyhyt, se päättyy keskiviikkona 28.9. keskiyöllä. Ilmoitan onnettaren suosikeille voitosta henkilökohtaisesti torstaina. :)

Mukavaa illanjatkoa kaikille :) 

EDIT: Arvonta on suoritettu ja voittajille tiedotettu voitosta (voittajat voi muuten katsoa tuosta kommenttiboksin puolelta). Kiitos kaikille osallistuneille :) 

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vihreän teen kera luettavaksi Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. tekaao at gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Airiina
Suosittelen Pauliina Suden Takaikkunaa.

aiholapp(at)uusikaupunki.fi

ann kirjoitti...

Minna Rytisalon Lempi olisi sinulle sopiva kirja opettajan kirjoittama ja historiaan sijoittuva.

an.tarvainen@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita, kaikki neljä osaa. Sujuvaa tarinankerrontaa historiallisessa kontekstissa. Marjaana.Heinonen(at)gmail.com

Manteliini kirjoitti...

Messuilemaan menisin...
Enni Mustosen Ruokarouva oli kyllä aivan parasta mustosta, vaikka aiemmatkin hyviä.
hennamake[at]suomi24.fi

Sari kirjoitti...

Suosittelen turkulaista kirjallisuutta eli Tommi Kinnusen Lopotti. Jatkaa ja syventää hienosti Neljäntienristeyksen sukutarinaa.
sariansalonen(at)gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Vaikeata valita yksi, mutta (tänään) suosittelen tätä:'
Riitta Jalonen: Kirkkaus

elemta(at)gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Minä tarttuisin tietokirjaan: Kielen elämä. annakatariina.mikkola at gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Uusinta uutta eli Aino-Kaisa Saarisen elämänkerta "Tahto"


meos55@suomi24.fi

Anonyymi kirjoitti...

Kun Rytisalon Lempi-romaania (aivan mahtava esikoinen) jo ehdotettiin, teekupposen äärelle sopisi Kytömäen Kultarinta. On historiaa, on luonnonkuvausta ja kaunista kaunista kieltä.

onerva.opettaja@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen Maija-Liisa Dieckmannin Metsän poika tahdon olla - Aleksis Kiven tarina, näin lähestyvän Kiven päivän johdosta. Meidän kirjastosta löytyy tämä historiallinen lastenromaani myös oppilaslukemistona, joten pian tartutaan tähän myös nelosluokkalaisten kanssa.

jmkhyy (at) gmail.com

maajo kirjoitti...

Niin monta hyvää, mutta ainakin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat uusimpana Ruokarouva, sopivat hetkeen kuin hetkeen. Tai koskettavana elokuvanakin ilmestynyt Kerro minulle jotain hyvää.

marjo.haapanen@dnainternet.net

Anonyymi kirjoitti...

Knausgårdin Taisteluni �� Oikea syksykirja!

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin annan äänen Tommi Kinnusen Lopotille. Tosin jos et ole vielä lukenut Neljäntienristeystä, kannattaa aloittaa siitä. Ihan huikeita kirjoja molemmat!

Onnellista loppuodotusta ja hyviä lukuhetkiä sinne teekupin äärelle!

kristiina.kiljander@gmail.com

Laura kirjoitti...

Kuten nähtävästi moni muukin, myös itse suosittelen Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita. Lämmin suositus myös Alex Georgen historialliselle fiktiolle A Good
American. lhisom(at)utu.fi

Carita kirjoitti...

Ihastuin Ulla-Lena Lundbergin kerronnalliseen tapaan luettuani aikoinaan Finlandia-voiton jälkeen teoksen Jää. Jos et ole kyseistä teosta lukenut, suosittelen sitä! Mutta koska todennäköisesti olet Jään jo lukenut, suosittelen Lundbergilta kirjoja Leo ja Mitä sydän halajaa, jotka kertovat upealla, rauhallisella tavalla Ahvenanmaan ja merenkulun historiaa. Samaan sarjaan kuuluu vielä kirja Suureen maailmaan, mutta se jäi itseltäni jostain syystä kesken, enkä sitä siksi uskalla suositella :)

Kirjamessuille on tarkoitus mennä, joten osallistun mielellään arvontaan. Sähköpostiosoite on carita.maisila(a)gmail.com.

Carita kirjoitti...

Ja aiemmin kommentoinneille kiitos! Aiemmat osat Syrjästäkatsojan tarinoista on luettu, mutta Ruokarouva on jäänyt aivan huomaamatta.

Jospa sen parissa pääsisi takaisin lukemisen makuun, nyt kun 1,5 -vuotiaan taaperon touhuilujen, remontin ja työn yhteensovittamisen puristuksessa olen yksinkertaisesti todennut rauhallisia lukuhetkiä tarvitsevani :)

Anonyymi kirjoitti...

Iso kuppi kahvia ja Stephen Hawkingin The Grand Design käteen! mnedermo -at- gmail piste com

Magedin kirjoitti...

Johan Huizinga: Keskiajan syksy. kirsi.maki(at)sasky.fi

Turun Tilda kirjoitti...

Hei kaikki lippupaketin arvontaan osallistuneet! Kiitos mahtavista lukuvinkeistä jokaiselle. Toivottavasti muutkin kuin minä saitte tästä hyvä vinkkejä seuraavaksi lukuelämykseksi. :)

Tällä kertaa onnetar suosi 1. ja 6. kommentoineita. Heihin on otettu yhteyttä s-postitse. Reagoittehan mahdollisimman nopeasti yhteydenottooni. :)

terkuin Tilda