keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Suomi 100 vuotta-postaussarja: Kodin kymmenen kotimaista

Tervehdys!

Pahoittelen pidempää taukoa. Viime aikoina on ratkaisukeskeisesti haettu lopputulemaa kahteen vauvamysteeriin - parempiin yöuniin sekä myös parempaan ruokahaluun. Nyt helpotusta on alkanut tulla, joten palkitsen itseni blogipostauksella :)

Ajattelin tällä kertaa kirjoitella kotimme kotimaisista huonekaluista ja sisustuselementeistä - tietenkin itsenäisyytemme juhlavuoden kunniaksi. Samantapainen postaus löytyy muun muassa Good to be home-blogista, josta inspiksen tällä kertaa nappasin :)

 

1. Juvin Ruustinna-vitriini

Sain taannoin muiden serkkujeni ohella pienen ennakkoperintösumman isoäidiltäni. Raha oli oikeastaan muisto hänen siskostaan, naimattomasta isotädistäni. Hankin tuolla summalla asian, joka kuvastaa hyvin myös tuon ahkeran ja taitavan suurtalousemännän aikaansaanoksia muonituslottana ja Helsingin vuoden 1952 kisavieraiden muonituksesta vastanneena pääemäntänä - Juvin vitriinikaapin astioille.

Tuo vitriinikaappi on suomalaista puusepän työtä parhaasta päästä. Keittiön askareisiin syventyessä on hyvä muistella samalla niitä hetkiä, kun leivoimme mummun ja isotädin kanssa lapsena joulutorttuja ja pipareita.


 2. Ritola & Pihlgrenin tapetit

Kun muutimme seitsemisen vuotta sitten nykyiseen kotiimme, päätin tapetoida ainakin osan huoneista suomalaisilla design-tapeteilla. Tapettitehtaan tapetit painetaan Toijalassa, joten ne ovat täysin suomalaisia niin designilta kuin valmistukseltaan.

Mitä meidän seiniltä sitten löytyy? Olohuonettamme koristaa Ritva Kronlundin 1970-luvulla suunnittelma Kirsikankukka ja makuuhuoneessa on Birger Kaipiaisen Ken kiuruista kaunein 1950-luvulta.




 3. Yki Nummen Lokki

Yki Nummen 1960-luvulla suunnittelema ja Innoluxin valmistama Lokki-valaisin on suomalainen avainlipputuote. Sen valo on samanaikaan riittoisa, mutta pehmeä. Opettajana olen todennut kokeiden korjaamisen hoituvan hyvin sen valossa, mutta hämyisinä talvi-iltoina sen kirkkaus ei kuitenkaan hyökkää päälle.


 4-5. Lastenhuoneen kotimaiset

 

Alvarin huoneen kotimaisuuspitoisuuden hoitaa Marimekon Siniverinen-verhot, jotka löytyivät taannoin Marimekon poistomyynnistä. Tämän lisäksi sekä lastenhuoneen sienijakkara että tori.fi:stä löytyneet pikkujakkarat on valmistettu lounaissuomalaisena käsityönä. Ne ovat peräisin Onnimannista.


6.-7. Huonekalujen verhoilut

Yli satavuotias sohvavanhus on huutokauppa-aarteeni, joka on kulkenut matkassani jo reilut kymmenkunta vuotta. Sen alkuperästä ei ole tietoa, mutta toissa vuonna teetetty verhoilu on ainakin 100 % kotimasta työtä. Laadukkaan verhoilun teki Verhoomo Annikaisen Mari Vataa, jota voin suositella lämmöllä.


Myös nojatuolivanhukset, jotka mieheni pelasti opiskeluvuosinaan roskalavalta, on verhoiltu kotimaisin voimin. Verhoilun teki ystävämme, joka opiskeli aikoinaan verhoilijaksi. Kiitos siitä hänelle :)



8. Pentikin Vekki-sarja

Toivoimme ja saimme häälahjaksi runsaasti Pentikin vekki-astiastoa, jonka muotokieli puhuttelee minua edelleenkin. Valitettavasti sarja on poistunut tuotannosta, mutta kuten kaikki Pentikin asitat, niiden valmistus tapahtuu Lapissa Posiolla.

9. Boknäs-hyllystö

 


Hankin ensimmäiset Boknäs-hyllyni opiskeleaikoinani tekemällä hieman pidemmän sijaisuuden normaalikoulussa (heh, työ oli hirveetä, mutta liksa tosi jees ;)). Sittemmin hankimme täydennystä häälahjarahoillamme. Boknäsin hyllyt ovat mielestäni iättömiä ja valmistus tapahtuu tottakai Suomen kamaralla :)

10. Barkerin kutomon villahuopa ja Arabian vintageastiat



Sellaisiakin löytyy, mutta nyt lastenhoitovuoroni on alkamassa, joten kuvia en ehdi kaivaa ;)

Mitä suositeltavia suomalaisia sinun kodistasi löytyy?

Mukavaa viikonjatkoa!

2 kommenttia:

Carita kirjoitti...

Olipa oikein kiva postaus! Ja tuli sellainen olo, että tällaisia klassikoita ja kotimaisia tuotteita olisi omastakin kodista kiva kootusti esitellä.

En ole kovasti tainnut blogiisi kommentoida, mutta olen jo pidemmän aikaa seurannut kirjoituksiasi. Löysin blogin varmaankin turkulaisuuden ja/tai vauva-asioiden kautta silloin kun odotit Alvaria. Meidän esikoispoika on häntä puolisen vuotta nuorempi, niin oli kiva seurata odotusta ja kehitysvaiheita hiukan omaamme edellä. Ja nyt olen jäämässä äitiyslomalle, kun pikkusiskon pitäisi syntyä kesällä :)

Turun Tilda kirjoitti...

Carita: Kiitos, kiva kuulla ja kiva kun kommentoit! Olenkin muutamaan otteeseen käväissyt blogissasi vilkuilemassa remontin etenemistä. Edellinen kotinnekin oli tosi kaunis!

Onnea raskauden loppumetreille ja kiva kuulla, että odotus-/vauvapostauksista on ollut iloa :)